Kirkonkylän koulu Luopioisissa juhli kevätlukukauden päätteeksi 150-vuotista taivaltaan. Koulun ja eskarin väki, huoltajat ja kutsuvieraat – muun muassa koulun entisiä opettajia – juhlivat merkkivuosia ja samalla koulun kevätjuhlaa Seuratalolla.
Koulun perustamisvuonna 1873 koulunmäki ja Luopioisten kirkonkylä näyttivät hyvin erilaisilta kuin nykyään, muistutti juhlapuheen Kirkonkylän koulun vaiheista pitänyt Kukkia-seuran puheenjohtaja Tomi Riihiranta. Kirkko sijaitsi tutulla paikallaan, mutta muuten suuren peltoaukeaman keskellä ei montaa nykyistä rakennusta vielä ollut.
– Rihanselän rantamaisemissa sijaitsi suuri Rajala-niminen maatila, jonka Luopioisten kunta oli ostanut ensimmäistä kansakouluaan varten. Nykyisen koulun leikkikentän paikalla sijainnutta päärakennusta oli jatkettu yhden luokkahuoneen verran. Vanhalla puolella asuivat opettaja sekä Rajalan maataloutta hoitanut vuokraviljelijä perheineen, Riihiranta mainitsi puheessaan.
Koulu aloitti toimintansa yksiopettajaisena, ja ensimmäisenä vuonna koulua kävi 23 oppilasta. Koulun ensimmäinen opettaja oli Emelie Nummelin.
– Pitkäaikaisimmista opettajista mainittakoon myös johtajaopettaja Onni Salonen, jonka työura kesti peräti 44 vuotta. Pitkän työuran teki myös 3. ja 4. luokkien opettaja Helena Havas, joka opetti kirkonkylän lapsia 33 vuotta, Riihiranta muisteli puheessaan.
Nykyinen kivikoulurakennus rakennettiin 1950-luvulla. Samoihin aikoihin siirrettiin myös koulun leikkikenttä hautausmaan laidalta nykyiselle paikalleen.
Tiivis yhteisö
Kyläkouluja perustettiin Luopioistenkin kyliin 1900-luvulla, mutta nykyisin Kirkonkylän koulupiiri kattaa kaikki Kukkian kylät. Oppilaita oli päättyneenä lukuvuonna 49.
Opetusmenetelmät ovat nykyisin hyvin erilaisia kuin koulun alkuaikoina: kova kuri on vaihtunut eritasoisten oppilaiden entistä parempaan huomioimiseen ja tietotekniikan lisäämiseen opetuksen apuna sekä kodin ja koulun vuorovaikutuksen lisääntymiseen. Kuusipäiväisiä kouluviikkojakaan enää ole.
Nykyisin koulussa opiskelevat yhdysluokat 1–2, 3–4 ja 5–6. Pienessä koulussa kaikki tuntevat toisensa – seikka, jonka nykykoululaisten vanhemmat ovat panneet tyytyväisinä merkille.
– Kaikki ovat toistensa kavereita, eivät vain oman ikäluokkansa kanssa vaan ihan kaikkien, Kirsi Lahti koulun vanhempainyhdistyksestä mainitsee.
– Toisista pidetään huolta ja kaikista huolehditaan, niin ikään vanhempainyhdistyksessä toimiva Pauli Luhtajärvi jatkaa.
– Koko koulu muodostaa yhteisön, jossa lapset saavat kuitenkin olla omia yksilöitään, vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Hanna Nevalainen vielä lisää.
Hyvät puitteet
Koulun oppilasmäärä on ennusteiden mukaan lähivuosina ensin laskeva, mutta sitten taas nousuun lähtevä. Koulunjohtaja Antti Anttila suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisin mielin.
– Kylälle on viime aikoina tullut muuttovoittoa jonkin verran, mikä on hieno asia.
Koulunjohtaja myös kehuu koulurakennuksen hyvää kuntoa ja monipuolista pihaa, jossa oppilaiden kelpaa temmeltää.
– Nurmikenttä, kirjasto, tenniskenttä, frisbeegolf, kaukalo, keinut ja uusi kiipeilytelinekin on tulossa. Mahdollisuuksia riittää, vuodesta 2012 alkaen Kirkonkylän koulussa työskennellyt Anttila sanoo.