”Tässä ei nyt tarvitse hätäillä” – Stenari julkaisi tulevan debyyttilevynsä ensimmäisen kappaleen, jolla vierailee Wiley Cousins

Stenarin kanssa debyyttisinglellä kuultava The Snake Oil Company on yhtye, jossa soittaa pitkän linjan tamperelaisia roots-muusikoita. Mukana on myös Wiley Cousins. Kuva: Leo Hynninen.

Pitkään musiikki- ja tapahtuma-alalla vaikuttanut Marko ”Stenari” Stenström julkaisee ensilevynsä tänä kesänä.

Sahalahtelainen Stenari on Suomen ensimmäisiä stagemanagereita, ja festivaaleilla pääosin tehty työ kestikin yli 30 vuotta. Tämän lisäksi hän toimi pitkään muun muassa Tampere-talon ohjelmapäällikkönä.

Miehen ensilevy seisoo vahvasti country- ja roots-vaikutteiden päällä.

– Minä tipuin jo nuorena miehenä countrypataan. Ensimmäiseltä USA:n reissulta 16-vuotiaana toin tuliaiseksi bootsit ja Johnny Cashin C-kasetin, Marko Stenström toteaa.

Muutama vuosi sitten hän halusi painaa jarrua kiireisen elämän keskellä ja vaihtaa kaiken hitaampaan ja juurevampaan.

– Asun keskellä countrymaisemaa maalla ja teen kaiken omaan tahtiin ja omalla tavalla. Elän keskellä eläimiä, vanhaa kulttuurimaisemaa ja omaa pientä ”ranchiani”, jota rakennan ja koristelen itseni näköiseksi. Kotini ei ole paikka, jota tehdään tehokkuuden näkökulmasta vaan kauneus edellä, ja sama pätee myös musiikkiini.

Ensilevyn ensimmäinen single näki päivänvalon perjantaina. ”30 minutes to the show” on Stenarin säveltämä ja sanoittama, tuottamassa on ollut mukana Mikko Kangasjärvi.

– Biisi kertoo minusta itsestäni ja asenteestani tähän elämään. Biisin nimi on suora lainaus töissä festivaaleilla heittämästäni lauseesta: ”Puoli tuntia showtimeen”. Tämän lauseen tarkoitus oli aina rauhoittaa kaikkia lavalla työskenteleviä, että aikaa on ja sinulla on mahdollisuus vaikka käydä syömässä. Tässä ei nyt tarvitse hätäillä. Asenne edustaa elämääni laajemminkin. Olen slowlifen ja maalaistunnelman äänenkannattaja.

The Snake Oil Company on yhtye, jossa soittaa pitkän linjan tamperelaisia roots-muusikoita. Rummuissa on Ville Lehtovaara, bassossa Tommi Laine ja kitarassa Tuomas Räisänen. Kappaleella vierailee pianossa Wiley Cousins.