Näin Hyacenter -ralli vaikuttaa liikenteeseen Pälkäneellä ja Kangasalla

Joitakin tieosuuksia suljetaan rallin ajaksi.

Tampereen lähiseuduilla lauantaina 29.7. ajettavan Hyacenter -rallin reitti kulkee myös Pälkäneen ja Kangasalan teillä. Kilpailussa käytettävistä tieosuuksista kolme ulottuu Sydän-Hämeen alueelle. Ralli vaikuttaa jonkin verran liikennejärjestelyihin ELY-keskuksen maanteiden sulkupäätöksen mukaisesti.

Moottorit käynnistetään Jyväskylän Suurajoistakin tutulla erikoiskokeella. Lempäälästä Kangasalle kulkeva Savontie, eli maantie 3110, on suljettuna kello 8.45 ja 18.30 välisen ajan.

Kangasalta kilpailua siirrytään jatkamaan Pälkäneelle. Lähellä Laitikkalaa ja Harhalaa sijaitseva maantie Kaitamo 13957 on suljettuna osuudelta Kaitamontie 1–470. Sulkuaika on kello 9.45–19.30.

Seuraavalle pätkälle rallikuljettajien ei tarvitse siirtyä pitkään. Uskilan ja Laitikkalan alueella suljettuna on Kaitamontien ja tien 3073 välinen osuus Laitikkalantietä ja Unnaanmäentietä. Sulkuaika on sama kuin Kaitamon erikoiskokeella.

Rallin yleisölle

Hyacenter -ralli on rallikansalle oiva mahdollisuus nähdä useita erilaisia kilpureita. Kirsikkana kakun päällä on kolme Rally1 -autoa, joista yhden ohjaimissa hallitseva rallin maailmanmestari Kalle Rovanperä. Toista Toyotaa kyyditsee Rovanperän tallitoveri Elfyn Evans. Myös Ott Tänakin oli tarkoitus osallistua ralliin, mutta M-Sport Ford on muuttanut testiohjelmaansa. Tänakin sijaan ralliin osallistuu Pierre-Louis Loubet uuden kartanlukijansa kanssa.

Lippuja myydään erikseen kaikilla erikoiskokeilla. Lisäksi on mahdollista ostaa Rallipaketti, jolla pääsee katsomaan jokaista erikoiskoetta. Ne tulevat myyntiin torstaina 27.7., ja yksi rallipaketin lunastuspisteistä on Vehoniemen automuseolla.