Vintillä laatikosta tupsahti vastaani Musta-Pekka -korttipakka. Olipa pysäyttävää ja järkyttävää; näillähän me kaikki pelasimme lapsena. Pitkä matka on tuosta tultu. Onneksi! Korttien ydinperheissä naiset ovat kaikki vain vaimoja: kalastajan vaimo, maanviljelijän vaimo, valokuvaajan vaimo ja sitä rataa. Samoin lapset on nimetty isänsä ammatin mukaan ja koko perhe touhuaa jotain isän toimeen liittyvää. Aioin heittää pakan menemän, mutta en sittenkään, se kertoo matkasta, joka kuitenkin aika lyhyessä ajassa on tehty.
Toinen lapsuuden pelimuisto ja suursuosikki, Afrikan tähti, aiheutti hiljattain kohun, kun opiskelijatapahtuman jälkipyykkinä nostettiin keskusteluun sen kolonialistisuus ja rasistisuus. Vein pelin kerran tuliaisena meille Marokkoon. Vähäisellä arabiankielentaidollani pystyin selittämään sääntöjä niin paljon, että anopin kanssa pelaaminen sujui mukavasti. Siellä me istuimme itämaisella matolla Afrikassa, minä ja arabimummeli, joka on minulle rakas, suuresti kunnioittamani anoppi. Kiljuimme pettymyksestä, kun hän osui paikkaan, jossa valkoinen rosvo vei kaikki hänen keräämänsä rahat. Se, että pelin ydin on kerätä omaisuutta, ei sovi minun arvoihini, mutta sitä ei tullut ajatelleeksi. Oleellista sillä hetkellä oli yhteinen ilonpito, jossa sattui olemaan mukana lautapeli.
Entä pelin kolonialistisuus ja rasistisuus? Toisaalta rosvo on revolveria heiluttava valkoinen lännenmies, suoraan elokuvien stereotypiasta temmattu. Tällaisia ei varmaankaan Afrikassa ainakaan enää liiku, mutta rosvous on tuolla suurella mantereella edelleenkin rankkaa todellisuutta. Sitä vain tehdään huimasti suuremmassa mittakaavassa, raaka-aineita viedään muualle ja työvoimaa käytetään surutta hyväksi. Valtavat voiton keräävät aivan muut kuin paikalliset ihmiset. Tällaisista asioista pitäisi puhua ja niihin puuttua enemmän kuin lautapelistä.
Maailma ja elämä muuttuvat ajan myötä, tulee hyvää ja huonoa. Ilmiöt vain saavat eri muotoja. Afrikan tähti -asian puheeksi nostanut henkilö halusi nimenomaan ottaa esiin meillä elävän rasismin eikä vain opiskelijatapahtuman satunnaista tyhmäilyä. Tärkeää on kuitenkin huomata ilmiö myös yksittäisiä nimittelyjä, kohtaamisia ja tapauksia laajemmin. Mitä on pinnan alla. Räikeiden puheiden lisäksi nykyajassa on näkyviin noussut selvemmin myös rakenteellinen rasismi. Yhteiskunta kohtelee ihmisiä eriarvoisesti heidän taustansa vuoksi. Jotkut sotaa paenne joutuvat virumaan vastaanottokeskuksissa vuosia täydessä epävarmuudessa tulevasta saamatta edes tehdä työtä, toiset eivät. Todella huolestuttava ilmiö on myös, että nykyisin näyttää välillä suorastaan julkiselta vaatimukselta tuomita ihmiset vain siksi, että heillä sattuu olemaan tietty kansalaisuus.
Kabulin kaaoksesta paennut ystäväni, korkeasti koulutettu hieno ihminen, yrittää jossain päin Saksaa pitää vuodesta toiseen toivoa yllä paikassa, jossa heillä on perheen käytössä yksi huone, yhteiskeittiö ja -vessa. Ei mitään tietoa tulevaisuudesta. Toisaalta intialainen poikani ja marokkolainen mieheni ovat erilaisuutensa vuoksi kokeneet vain satunnaisia ikäviä kommentteja. Heillä on ollut onnea ihmisten ja kohtaamisten suhteen. Marokkolaisilla on yleensä se käsitys, että me pohjoismaalaiset olemme hyviä. Jokapäiväisessä elämässä täkäläisten kanssa miehelläni tämä näkemys on onneksi vain vahvistunut. Yksilötasollahan me kaikki voimme vaikuttaa.
