Luopioisten ja Aitoon alueilla on kartoitettu maastoa kesän ja alkusyksyn aikana. Työn tarkoituksena on päivittää maastotietokantaa, joka on perustana kattaville paikkatiedoille ja niistä tuotetuille kartoille.
– Paikkatieto tarkoittaa siis sijaintitietoa ja ominaisuustietoa, eli sitä missä ja mitä jossain sijaitsee, Maanmittauslaitoksen kartoittaja Elina Lehtinen selventää.
Syksyllä kartoitetaan vielä Kuhmalahden Pohjan seutua, ja ensi vuonna on Pälkäneen ja Kangasalan vuoro. Eri alueet Suomessa on tavoitteena ilmakuvata ja käydä läpi noin kolmen vuoden välein. Alueita myös laserkeilataan lentokoneesta käsin. Tästä aineistosta muodostetaan muun muassa korkeusmalli. Mutta mitä kartoittajat maastossa tarkalleen ottaen oikein tekevät?
– Käymme tarkastamassa paikan päällä epäselvät kohteet, joita ei pysty tietokoneen ruudulta ilmakuvista tulkitsemaan. Jotain saattaa jäädä pahasti puiden alle piiloon tai esimerkiksi uusi rakennuslupa antaa osviittaa uudesta kartalle mitattavasta rakennuksesta, jota ei vielä käyttämissämme edellisenä vuonna kuvatuissa ilmakuvissa näy, Elina Lehtinen valaisee.
Tarkistettavat kohteet – tärkeimpinä rakennukset, pellot ja tiet – on etukäteen merkitty ja siirretty navigointiohjelmaan, jonka avulla kartoittajan on helppo suunnitella järkevä reitti kohteelta kohteelle. Tarkistetuksi tulevat esimerkiksi rakennusten määrä, sijainti ja se, onko kyseessä asuin- vai talousrakennus. Yksityisteillä kartoitetaan tien pinta ja leveys.
Muutokset merkitään tai mitataan GPS:n avulla karttaan maastotabletin kartoitusohjelmaan. Toimistolla tiedot viedään maastotietokantaan, josta ne näkyvät käyttäjille esimerkiksi Maanmittauslaitoksen Karttapaikka-palvelussa.
– Maastossa on hyvä pitää silmät auki, eikä ajella välimatkoillakaan rallia, koska uusia kohteita ja muutoksia saattaa tulla vastaan. Suurin osa keräämästämme aineistosta on kaikkien käytettävissä.
Valtaosa työpäivistä toimistolla
Paikkatiedon tulee olla tarkkaa ja laadukasta, sillä monet eri tahot hyödyntävät sitä yhteiskunnan toimivuuden ja turvallisuuden hyväksi. Käyttäjiä ovat muun muassa kunnat, valtion virastot ja yksityiset yritykset.
– Yksi tietojemme hyödyntäjä on Hätäkeskuslaitos, jonka navigointijärjestelmä pohjautuu pitkälti tuottamiimme tietoihin. On siis tärkeää, että osoitteet, teiden ajettavuus ja tiedot rakennuksista ovat oikein. Myös esimerkiksi Metsäkeskus hyödyntää paikkatietojamme suunnittelussa ja neuvonnassa.
Tekniikan kehitys on vaikuttanut kartoittajan työhön valtavasti. Ennen kartoittajat viettivät pitkiä aikoja maastossa tekemässä havaintoja ja merkitsemässä asioita muistiin. Lehtinen kertoo, että yhä vielä tulee vastaan ihmisiä, jotka muistelevat, että aikanaan kartoittaja majaili koko kesän heidän vintillään, ja että muun maastotiedon lisäksi hän keräsi kyläläisiltä tietoja käytetyistä paikannimistä karttoja varten.
Suurin osa nykyisestä kartoitustyöstä tehdään stereokartoituksena ilmakuvista. Tämä tapahtuu toimistolla mustat lasit päässä istuen useamman tietokonepäätteen edessä. Kartoittajat tutkivat kolmiulotteisena näkyvästä ilmakuvasta, mitä muutoksia maastoon on tullut.
– Välillä tuntuu, että tekee salapoliisin työtä, kun etsii tietoa kohteista myös muista lähteistä, jotta kuvaa saa tulkittua oikein ilman maastokäyntiä. Esimerkiksi peltojen ja niittyjen käytöstä saa vinkkiä Ruokaviraston aineistoista. Liikuntapaikkojen käyttötarkoituksesta tai yleisessä käytössä olevista laavuista voi taas löytyä vihjeitä esimerkiksi kyseisen kunnan nettisivuilta.
– Sekin auttaa, kun katsoo vanhoista ilmakuvista, miltä jokin paikka on aiemmin näyttänyt. Näitä historiallisia ilmakuvia ja monenlaista eri tahoilta tulevaa paikkatietoa pääsevät kaikki katsomaan Maanmittauslaitoksen ylläpitämässä paikkatietoikkuna.fi osoitteessa. Sieltä voi tarkastella, miltä omat tilukset näyttivät vaikkapa 1950-luvulla, Lehtinen vinkkaa.
Kartoittaja saattaa tulla pihaan
Maanmittauslaitoksella on lakisääteinen velvoite huolehtia peruspaikkatietojen tuottamisesta, ja joskus kartoittaja saattaakin tupsahtaa ihmisten pihoihin etukäteen ilmoittamatta.
– Valitettavasti kartoittaja ei aina ehdi huomioimaan, onko pihapiirissä asukkaita paikalla, Lehtinen sanoo.
Pihoihin ja yksityisteille mennään vain silloin, kun tietoja ei ole muuten voitu varmistaa.
– Käynnit ovat nopeita, ja kartoittajat ovat varustautuneet Maanmittauslaitoksen huomiovaatetuksella, ja autostakin löytyy kyltit, jotta näkyisi selvästi kenen asialla liikutaan. Yritämme myös huomioida sen, että nykyään on paljon valvontakameroita. Ihmiset ovat ymmärrettävästi kiinnostuneita siitä, kuka kutsumaton vieras pihamaalla liikkuu. Tarvittaessa jätämme esitteen työstämme postilaatikkoon, jotta emme herättäisi tarpeetonta hämmennystä, Lehtinen sanoo.
