Meille kaikille on kerrottu jo kouluajoista lähtien riittävän liikunnan ja unen merkityksestä. Riittävä lepo ja liikunta ovat tarpeen niin keholle kuin mielelle. Liikunta vahvistaa sydäntä, keuhkoja, luita ja lihaksia ja pitää yllä toimintakykyä. Lisäksi liikkuvalla on pienempi vaara sairastua esimerkiksi sydänsairauksiin, masennukseen ja niin sanottuun kakkostyypin diabetekseen. Unikin on tärkeää: sen aikana elimistö palautuu rasituksesta, hermoston toiminta tasapainottuu ja vastustuskyky vahvistuu. Uni on keskeinen mekanismi stressistä toipumisessa sekä oppimisen ja muistamisen keskeinen edellytys.
Kaiken tämän enemmän kuin hyvin tietäen liikumme ja nukumme silti liian vähän.
Nykyisen liikuntasuosituksen täyttää, jos liikkuu viikossa sykettä kohottavasti vähintään kaksi ja puoli tuntia tai hengästyttävästi vähintään tunnin ja 15 minuuttia – ja vielä lihaskuntoa ja liikehallintaa ylläpitäen vähintään kaksi kertaa viikossa. Riittävän unen määrä on yksilöllistä, mutta suositusten mukaan aikuisen tulisi nukkua 7–9 tuntia vuorokaudessa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terve Suomi -väestötutkimuksen mukaan alle puolet yli 20-vuotiaista liikkuu liikuntasuosituksen mukaisesti: miehistä 46 prosenttia ja naisista 38 prosenttia liikkuu riittävästi. Lisäksi tutkimuksen mukaan noin 20 prosenttia suomalaisista ei mielestään nuku riittävästi. Riittämätön uni on yleisintä 40–54-vuotiailla, joista jopa lähes kolmannes nukkuu liian vähän.
Terveyden ja hyvinvoinnin eteen tehdään ruohonjuuritasolla paljon. Kuntien liikuntasalien vuokrissa huomioidaan paikallisia ja nuoria, ja aktiiviset seurat järjestävät kilpatoiminnan lisäksi monipuolisesti harrasteliikuntaa yleensä vapaa-aikaansa säästelemättömien vapaaehtoisten johdolla. Terveys- ja hyvinvointiaiheiset luennot ja tilaisuudet ovat eri puolilla Sydän-Hämettä arkipäivää ympäri vuoden harmaata loppusyksyä myöten. Useimmilla työpaikoilla kannetaan aidosti huolta työntekijän hyvinvoinnista ja kannustetaan esimerkiksi liikkumaan monin tavoin.
Laajemmassa näkökulmassa on huolestuttavaa, että jälkipolvien terveydestä ja hyvinvoinnista huolestuneet aikuiset eivät kykene riittävään liikkumiseen ja nukkumiseen itsekään – ja antavat sikäli varsin huonon roolimallin lapsille ja nuorille. Vielä suuremman pohdinnan paikka aikuisten nykyarjen rakenteissa on siinä, miten liikuntaa voisi kuvitella lisättävän tilanteessa, jossa myös riittävälle unelle tulisi löytää vuorokaudesta enemmän tunteja.
