Joulukuun alussa tehty lonkkaleikkaus ei ole pysäyttänyt Marjo Kankilan ratsastusharrastusta. Kun hän sai peruutusajan leikkaukseen 7.12., jo tammikuun lopussa hän palasi Topi-hevosen selkään Luopioisten ratsastuskeskuksessa.
– Meillä oli tarkka suunnitelma, miten nousen ja laskeudun hevosen selästä. Marissa talutti hevosta, ja myös aviomieheni oli paikalla tukemassa, Marjo Kankila kuvailee.
Kankilasta tuntui upealta saada nauttia tärkeän hevosen läheisyydestä. Ensimmäisen kerran kymmenminuuttinen on jo vaihtunut 75 minuutin ratsastustunniksi. Vielä Topi on liinassa kiinni, mutta huhtikuun alussa pääsee jo ilman liinaa.
Oikeastaan tekonivelsairaala Coxan ohjeissa sanotaan, että vasta neljä kuukautta leikkauksesta saisi ylipäätään ratsastaa.
– Miten hienosti Marissa ja muut ratsastajat ovat ottaneet minut huomioon. Ja miten tunnit on suunniteltu ammattitaitoisesti niin, että pysyn mukana.
Tallin omistaja Marissa Henttinen on ollut liikuttunut kiitoksista ja siitä kokemuksesta, jonka hän on voinut omalla toiminnallaan leikkauksesta kuntoutuvalle ratsastajalle antamaan.
– Tietenkin kaiken a ja o on aina se, että niin hevosella kuin ratsastajalla on hyvä olla. Turvallisuusnäkökohtien huomioiminen on tietenkin keskiössä, kohta 30 vuotta hevosten parissa työskennellyt Marissa Henttinen miettii.
Kipu paheni
Marjo Kankila, 65, on ratsastanut kymmenen vuotta. Topi-hevosesta on tullut hänelle rakas. Kun seuraa vierestä Topin ja Marjon tekemistä, yhteys on luja. Topi aivan kuin tietäisi, mistä on kysymys toimittajankin ollessa paikalla. Se höristää korviaan, eikä ole moksiskaan kamerasta.
– Lähtökohtaisesti kaikki hevosemme ovat luotettavia. Toki hevosten luonteilla on eroa, ja 16-vuotiasta Topia voi kuvailla varsin rauhalliseksi kaveriksi, Marissa Henttinen kertoo.
Vastapäisessä karsinassa olevaa Roosaa Marjo Kankila kuvaa vauhdikkaammaksi tapaukseksi. Laidunkaveri Roosasta oli Topille tärkeä tuki ensimmäisellä leikkauksen jälkeisellä ratsastuskerralla. Roosaa talutettiin turvana edellä.
Marjo Kankila alkoi viime kesänä tuntea kovaa kipua nivusissa ja lonkassa ratsastamisen aikana. Kipu yltyi, ja hän joutui heinäkuussa antamaan periksi ratsastusharrastukselleen.
– Annan ison kiitoksen myös paikalliselle terveyskeskuksellemme, koska kipuni otettiin heti vakavasti. Minut laitettiin päivystykseen, ja jo pian lähete Coxaan muutettiin kiireelliseksi.
Yhteisön voima
Marjo Kankila sanoo toipumisensa olevan pitkälle ratsastamisen ansiota. Se antaa paitsi fyysistä varmuutta myös valtavaa mielihyvän tunnetta. Tässä vaikuttaa koko yhtälö: ratsastus, eläimen hoitaminen ja yhteisö.
– Me-henki täällä on vailla vertaa. Tuntuu hyvältä, kun saa olla osa tätä porukkaa.
Marissa Henttisestä on hienoa seurata tallilla kävijöiden yhteyttä. Välillä hevosia harjatessa ja laittaessa he saattavat jutella niitä näitä, toisinaan taas ollaan hiljaa.
– Olen myös iloinen siitä, että minuun luotetaan. On hyvä, että ratsastajat kertovat avoimesti myös siitä, jos tallille tullessa on huono päivä. Osaan huomioida tämänkin tunnin rakentelussa.
Niin Henttinen kuin Kankila toteavat, että jos tallille tullessa onkin ollut joskus ikävä fiilis, se katoaa ratsastamisen aikana. Laji vie mennessään.
Marissa Henttisestä on ollut hienoa seurata Marjo Kankilan toipumisprosessia.
– On upeaa nähdä, miten hän kuntoutuu ja saa Topista ja ratsastamisesta voimaa. Tämä on myös minulle suuri luottamuksen osoitus.
Ratsastusharrastus ei katso ikää. Sen voi aloittaa missä iässä hyvänsä.
