20-vuotiaan Rosita Kuusiston on mahdoton liikkua pihatossa ilman, ettei joku lehmistä olisi tuuppimassa häntä turvallaan. Esimerkiksi Haitukka on niitä lehmiä, joka pahoittaa mielensä heti, jollei se saa rapsutuksia.
– Kun kuivitan navettaa, Haitukka kävelee kottikärryjen perässä ja vaatii alati huomiota. Joskus se vähän häiritsee työntekoani, Rosita Kuusisto hymyilee ja silittää Haitukan päälaen kikkaraista karvaa.
Tilan isännän Sakari Kuusiston mukaan lähes jokainen lehmä on luonnostaan utelias ja hellyydenkipeä.
– Toki on sitten niitä ujompia ja äkeämpiäkin lehmiä, jotka pysyttelevät ihmisestä etäämmällä. Esimerkiksi Haitukan kaksonen Heitukka on aivan vastakkainen temperamentiltaan kuin sisarensa. Heitukka ei todellakaan ole niitä navetan näkyvimpiä lehmiä.
Tilan emäntä Elena Kuusisto lisää, että niin eläimet kuin ihmisetkin kaipaavat läheisyyttä.
– Uskon kaikkien elävien olentojen kaipaavan kosketusta. Ihan normaalia se on, hän toteaa.
Maatalous on yrittämistä
Eräjärvellä 180 lehmän lypsykarjatilaa pitävä ja maatakin viljelevä Kuusiston perhe sai tänä vuonna Kuhmalahden Vuoden Yrittäjän -tittelin.
Aina maataloutta ei mielletä yrittämiseksi.
– Itse kuitenkin pidän maataloutta yhtenä rankimmista yrittäjyyden muodoista, Sakari Kuusisto toteaa ja lisää olevansa äärimmäisen otettu siitä, että juuri maitotilallinen valittiin tänä vuonna Vuoden Yrittäjäksi.
Investoinnit, riskienotot ja jatkuva itsensä ja tilan kehittäminen ovat iso osa Kuusistojen tilan arkea. Navetat ovat pitkälti automatisoituja, esimerkiksi ruoan jakaminen ja lehmien lypsäminen tehdään lähes täysin tekniikan turvin.
– Koko ajan pitää oppia jotakin uutta. Esimerkiksi lypsyroboteissa on jo neljäs uusi ohjelma käytössä. Juuri kun opit kunnolla jonkun koneen käytön, se alkaa olla jo elämänsä ehtoopuolella, tilan isäntä toteaa.
Toista kymmentä vuotta Kuusistot ovat kuuluneet Kuhmalahden Yrittäjiin, vaikka heidän kotipitäjänsä Orivesi onkin.
– Koemme Kuhmalahden kaikin puolin läheiseksi paikaksi. Hankimme palvelumme niin läheltä kuin se vain kulloinkin on mahdollista. Tälläkin hetkellä tilallamme häärivät kuhmalahtelainen sähkömies, sorantuoja ja putkimies. Lisäksi osa laitumistamme sijaitsee Kuhmalahdella, Kuusistot kertovat.
Mainittuja työntekijöitä tilalla tarvitaan, sillä maille rakennetaan paraikaa kolmatta pihattoa. Pihatto on koko tilan neljäs laajennus. Kokonaisuudessaan tilalla on tällä hetkellä karjaa lähes 400 eläimen verran.
Perheen voimin
Elena ja Sakari Kuusisto ovat pyörittäneet tilaa vuodesta 1991 lähtien. Sitä ennen tila oli Sakari Kuusiston vanhempien hallinnassa.
Rositan lisäksi perheen lapsista maatilalle töihin aikovat 19-vuotias Ilmajoen maatalousoppilaitoksesta valmistunut Jussi ja 17-vuotias Juho, joka opiskelee paraikaa Hämeenkyrön maatalousoppilaitoksessa. Sen sijaan perheen nuorimmainen, 16-vuotias Tuomas, ei usko päätyvänsä maatalousyrittäjäksi.
Sakari Kuusisto muistelee, kuinka hän joutui erinäisten pakon sanelemien syiden vuoksi pyörittämään tilaa jonkin aikaa yksin 1990-luvun alussa.
– Rosita oli silloin aivan pieni, ja häärimme kaksin navetassa. Rositasta näki heti, että hän oli kuin syntynyt navettaan, Sakari Kuusisto hymyilee.
Rosita kysyy, tarkoittako isä sitä, kun hän jo 5-vuotiaana pyyhki ja rasvasi lehmien utareet ennen lypsyä.
Sakari Kuusisto nyökkää, ja kertoo myös muistavansa, kuinka tytär kasvot Naantalin-aurinkona saapui kertomaan isälle, kuinka hän oli ensi kertaa itse yltänyt lypsykoneelle.
Tätä nykyä lypsämisen onkin lähes kokonaan Rositan työnsarkaa.
– Vaikka tilalla on kolme lypsyrobottia, täytyy ne parressa olevat lypsää perinteisellä putkilypsykoneella, hän selittää.
Miten erottaa lehmän toisesta?
– Rosita, oletko huomannut, onko 620, 628 tai 694 jo kiimassa? Elena Kuusisto kysyy tyttäreltään.
Rosita miettii hetken, ja toteaa sitten ainakin yhden niistä hyvin todennäköisesti olevan. Seminologi käykin tilalla joka päivä, minkä lisäksi tärkeitä vieraita tilalla ovat eläinlääkäri ja sorkkahoitaja.
Vaikka Kuusistoilla on melkein 200 lehmää, sanoo Rosita Kuusisto erottavansa lähes jokaisen lehmän toisistaan. Miten ihmeessä hän sen tekee?
– No, jokaisella lehmällä on erilaiset utareet. On roikkoutareisempaa ja timmiutareisempaa lehmää, Rosita selvittää.
Elena Kuusisto on samaa mieltä. Sen sijaan Sakari Kuusisto väittää erottavansa lehmät pään mallin perusteella.
Elena Kuusisto puhkeaa nauramaan.
– Ei kun ihan oikeasti, isäntä koettaa vakuuttaa. – Ettekö te muka ole huomanneet, kuinka lehmien silmätkin ovat niin erilaiset?
Vaikka Kuusistot ovatkin huomanneet, että lehmillä on ”tunteenomaista ja yksilöllistä käytöstä”, ei maatilan pyörittämisessä tunteilulle ole sijaa.
– Maitotilaa on pyöritettävä laskin kourassa. Kyllä tästä hommasta pitää toimeentulo saada, he toteavat.
Mieluummin sisällä kuin ulkona
Kuusistojen kolmessa pihatossa eläimet saavat liikkua vapaasti. Useimmiten lypsyrobotin luona on havaittavissa pienoista ”etuilua”, kun hierarkiassa ylempi lehmä töytäisee toisen jonosta pois.
– Lehmillä on selvät hierarkiat ja valtasuhteet. Keskenään hyvien ystävysten saattaa nähdä nuolevan toisiaan, Sakari Kuusisto kertoo.
Parressa pidetään vain jalkavaivaisia ja juuri poikineita eläimiä. Laitumilla eläimet sen sijaan saavat oleilla keväästä myöhäiseen syksyyn.
Kun pihaton ovi keväällä aukeaa, loikkivat lehmät hännät pystyssä ulos. Elena Kuusiston mukaan vapauden riemua riittää kuitenkin vain pari päivää. Lehmät kun huomaavat pian, että sisällä on kivempi olla, koska siellä on juomaa ja ruokaa ja viileämpää ja kärpäsettömämpää kuin ulkona.
– Viileinä iltoina 70 lehmän pihatosta ulkona saattaa jaloitella sellaiset 5–7 lehmää. Mutta toki sen ymmärrän hyvin, että parsinavetoissa talvet elävät eläimet viihtyvät paremmin ulkona kuin sisällä, Elena Kuusisto toteaa.
Kritiikkiä maataloustukivyöhykkeille
Kuusistojen mukaan on hyvä, että Suomessa on lakeja, jotka pyrkivät pitämään huolta eläinten hyvinvoinnista.
Sen sijaan tapa jakaa Suomi vyöhykkeisiin maataloustukien määrän mukaan saa koko perheeltä kritiikkiä.
Kuusistot kuuluvat vyöhykkeeseen, jossa maitolitrasta saa 2,8 sentin tuen. Sen sijaan kutakuinkin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevalla Ruovedellä tuki on 7,7 senttiä litralta. Parhaimmillaan Suomessa maitolitrasta saa tukea yli 30 senttiä.
– Minun on vaikea käsittää, miksi samasta työstä maksetaan eri määrä rahaa eri paikoissa, tilan emäntä toteaa.
Välillä Kuusistoista myös tuntuu kuin lait, määräykset ja tarkastukset tehtäisiin tarkoituksella niin hankaliksi, ettei kukaan niitä kaikkia pysty noudattamaan tai muistamaan.
Esimerkiksi jokaisella lehmällä tulee olla korvamerkintä korvassa. Ja niin Kuusistojen lehmillä luonnollisesti onkin. Mutta kun neljäsataakin eläintä laiduntaa pitkin kylää, ei voi joka sekunti olla varma, onko joltakulta pudonnut merkki maahan.
– Ja sitten kun tarkastaja tulee, saamme heti sanktiota sen sijaan, että olisi esimerkiksi pari päivää hoitaa asia kuntoon. Meidän mielestämme valvonnan tulisi olla mieluummin opastavaa kuin elinkeinon harjoittamista tarkoituksella vaikeuttavaa, Kuusistot sanovat.
Melko paljon maanviljelys ja lypsykarjan pito tuottaa myös paperia. Erilaisia kuitteja tulee säilyttää vuosia; esimerkiksi kuormakirjanpitoa tulee pitää tallessa seitsemän vuoden ajan.
– Kaikista byrokratian koukeroista huolimatta pidämme tästä työstä valtavasti. Eikä meillä ole mitään vaikeuksia suositella alaa muillekaan, Elena Kuusisto hymyilee.
