Kun tyttöbändi Tiktak vieraili seitsemän vuotta sitten Aitoon Kirkastusjuhlilla, Erkki Hyökiä hatutti. Hän oli tuolloin 22-vuotias, ja suurista suurin Tiktak-fani.
Ongelma vain oli, että vapaaehtoistyötä Aitoon VPK:lle vuosia tehnyt Hyöki oli festivaaleilla järjestyksenvalvojana, eivätkä järjestyksenvalvojat päässeet takahuoneeseen.
– Rakastin kitaristi Nooraa yli kaiken. Siinä oli tyttö minun makuuni. Voi kun olisin päässyt tapaamaan häntä backstagelle, Hyöki hymyilee ja vajoaa hetkeksi muistoihinsa.
Nykyään Hyöki jo pääsee takahuoneeseen. Tosin siinä mielessä siitä ei suurta hyötyä ole, että fanittaminen ei enää kuulu hänen luonteeseensa.
– Tavallisia ihmisiä ne muusikotkin ovat. Pidän tietenkin monenlaisesta musiikista, mutta idoloimaan en ole ketään ryhtynyt.
Tätä nykyä Hyöki vastaa Kirkkareilla monenmoisista juoksevista asioista, hoitaa bändien sopimuksiin liittyviä käytännön asioita ja suunnittelee järjestyksenvalvojien sijainnin.
Tosin viimevuotinen Cheek-hysteria pakotti Hyökinkin heittämään pitkästä aikaa järjestyksenvalvojan liivit ylleen.
– Ihmiset ovat aivan hulluina siihen mieheen. Autoruuhka tukki kadut ja juomat pääsivät loppumaan. Myytyjen ennakkolippujen määrä jo viittasi suosioon, mutta ihan sen kaltaista menoa emme kukaan osanneet odottaa.
Hysteriasta huolimatta kukaan ei heittäytynyt lavalle idolinsa jalkoihin. On sellaistakin sattunut – erään kerran esimerkiksi yksi villiintynyt fani halusi lavalle niin paljon, että puri järjestyksenvalvojaa.
– Takahuoneestakin saa joskus hakea sinne kuulumatonta porukkaa. Mistä lie ne sinne aina ehtivätkin livahtamaan.
Puheenjohtajuus ei helpoin homma
Viimeiset neljä vuotta Hyöki on kuulunut VPK:n hallitukseen. Yhdessä Jarmo Salosen ja Joni Ali-Kipparin kanssa hän on vastannut Kirkkareiden esiintyjien valinnoista. Suuria erimielisyyksiä miesten välille ei ole syntynyt.
– Jarmo on loppujen lopuksi se pääpiru näissä hommissa. Me Jonin kanssa olemme sitten niitä pikkupiruja.
Pääpirun rooliin Hyöki sen sijaan astui ryhdyttyään vuoden vaihteessa Aitoon VPK:n puheenjohtajaksi. Hän tietää, että kaikkein helpoin homma puheenjohtajana toimiminen ei tule olemaan. Puheenjohtaja on samalla toiminnanjohtaja, jonka päämääränä on luotsata VPK:n toimintaa eteenpäin.
– On aika huono yhtälö, että toimintaa pitäisi viedä eteenpäin, mutta rahaa ei ole. VPK:n tilat ovat aikapäiviä sitten käyneet liian pieniksi. Myös Honkalan alalava vaatisi laajentamista. Kirkastuksen ohella muutakin varainhankintapuolta tulisi kehittää. Tällä tarkoitan lähinnä Honkalan vuokraustoimintaa, ja muuta meiltä vuokrattavaa materiaalia, kuten telttoja ja aitoja. Sydämen asiaksi koen myös sammutuspuolen kehittämisen yhdessä palopäälikkö Pekka Rantasen ja muun hälytysosaston kanssa.
Hyöki iloitsee siitä, että Kirkastusjuhlat tuntuvat lähteneen nousukiitoon monen vuoden vähemmän voitokkaan toiminnan jälkeen. Viime vuosi oli erityisen hyvä vuosi.
Haasteista huolimatta VPK:n riveistä Hyöki ei aio astua pois.
– 7-vuotiaana liityin palokuntanuoriin ja saman ikäisenä toimin Kirkkareilla pullopoikana. Ei näistä hommista niin vain karata.
Itse asiassa Hyökin tarkoituksena olisi asettua Aitooseen pysyvästi. Sitten kun ensihoitoon suuntautuneet lähihoitajan opinnot Tampereella päättyvät.
Veriset polvet arkea
Kun Hyöki oli lapsi, moni varmasti kuvitteli, että jos poika nähtäisiin joskus ambulanssin kyydissä, hän makaisi siellä hoitajan sijasta potilaana.
– Olin lapsena todellinen koheltaja. Minulle sattui ja tapahtui. Jos en satuttanut itseäni, satutin pikkusiskoa, Hyöki naurahtaa.
Pyörällä kaatumiset ja veriset polvet olivat normaaleista normaaleinta arkea. Erään kerran Hyöki hyppäsi järveen sillä seurauksella, että jalka osui rautatankoon, ja jalasta lähti pala irti. Verta riitti.
Lievätkö nämä lapsuudenaikaiset kokemukset kasvattaneet Hyökin suhtautumaan onnettomuuksiin ilman sen suurempaa hysteriaa tai pelkoa? Vaikka toki osuutensa on myös sillä, että Hyöki on toiminut 18-vuotiaasta lähtien VPK:n hälytysosastolla ja tottunut onnettomuuksiin – kuolemaankin. Tai ei hän kuolemiin sanan varsinaisessa merkityksessä tottunut ole. Itse asiassa päinvastoin.
– Kun näkee hyvän ystävän kuolevan onnettomuudessa, jossa itse olet auttajan roolissa, voi olla varma, ettei kokemusta koskaan unohda.
Siitä aiheesta Hyöki ei kuitenkaan halua puhua enempää.
Joutui potilaaksi ambulanssiin
Vain yhden kerran Hyöki on joutunut itse potilaaksi ambulanssiin. Vaikka tapahtuma oli kamala, näkee Hyöki tapauksessa jälkeenpäin katsottuna tragikoomisia piirteitä.
Hän oli 19-vuotias, ja pitämässä hauskaa tamperelaisessa nuorison suosimassa Senssi-baarissa. Yhtäkkiä hän tunsi kovan kolauksen päässään – joku oli tiputtanut lasisen tuopin toisesta kerroksesta hänen päähänsä.
Hän ei saanut koskaan tietää, oliko tuopin putoaminen ollut vahinko vai tahallinen teko, ja kenen kädestä se oli pudonnut.
Seuraavana aamuna Aitoon VPK:n talolla järjestettiin ensivastekoulutus. Hyöki lähti sinne aikaisin, ja piipahti matkalla äitinsä omistamaan Masto-baariin (nykyinen Kopson).
Hän istahti pöytään ja ryhtyi selaamaan iltapäivälehteä. Seuraavassa hetkessä hän alkoi korista ja menetti tajuntansa.
Kun häntä talutettiin ambulanssiin, käveli vastaan ryhmä kavereita, jotka olivat matkalla samaiseen koulutukseen.
– Ystävät luulivat, että meneillään oli jonkinlainen käytännönopetustuokio, johon koulutuksen ohjaaja oli valjastanut minut mukaan. Vasta myöhemmin he uskoivat, ettei asia ihan niin ollut.
Tutkimuksissa tajunnan menetyksen syytä ei löydetty.
– Päästäni ei löytynyt mitään. Ei niin yhtään mitään, pelkkää tyhjyyttä, Hyöki nauraa, ja alkaa sitten kertoa tulevaisuudensuunnitelmistaan.
Toiveena olisi lähihoitajan opintojen jälkeen päästä töihin johonkin lähialueella toimivaan ambulanssiin.
– Haaveilen myös amk-tason ensihoitajakoulutuksen suorittamisesta.
Tällä hetkellä Hyöki tekee harjoittelua Pälkäneen ambulanssissa. Lähihoitajaksi hän valmistuu keväällä.
