Liikkarissa kaikki on kivaa

Seuraa johtajaa -leikki alkaa. Laura Mantere etsii siihen sopivaa musiikkia.

Kun lapset kertovat, mikä on ollut kivaa juuri päättyneessä liikkarissa, liikuntaleikkikoulussa, niin listattua tulee koko lailla kaikki tuntiin mahtuneet jutut.

– Töpseli-hippa, seuraa johtajaa, leijonaa mä metsästän, x-hippa, reipas osallistujajoukko luettelee Laura Mantereen vetämän ohjelman parhaimpia paloja.

Kaiken hauskuuden kruunasi se, että liikunnallisissa leikeissä sai, luvan ja kehotuksen kanssa, juosta sydämen kyllyydestä ympäri suurta Pentosalia. Iloista 3-6 –vuotiaiden liikkujien menoa vauhditti vetävä lastenlaulumusiikki.

Koulussa on tapana antaa läksyjä, niin myös liikuntaleikkikoulussa. Loppupiirissä tunnin päätteeksi Laura Mantere jakoi lapsille tehtäviä, joiden suorittamisesta on luvassa seuraavalla kerralla kiva tarra.

 

Tunnit vetäjien näköisiä

Toistakymmentä leikki-ikäistä lasta kokoontuu tällä kevätkaudella yhteensä 13 kertaa Kuhmalahden Kisan järjestämään liikkariin. Ohjelmassa on jo pidetyn musiikkiliikunnan lisäksi palloilua ja kehonhallintaa.

Säiden niin salliessa kokeillaan talviurheilulajeista hiihtoa ja luistelua. Nämä tunnit, kuten myös kauden päättäjäisiin koottava telinerata, aktivoivat mukaan myös pienten liikkujien vanhempia.

Tuntien vetäjinä ahkeroi joukko innokkaita liikuttajia, mikä näkyy samalla liikkarien sisällössä.

– Vetäjillä on erilaisia osaamisalueita, vahvan tanssitaustansa pohjalta omanlaiset tunnit vetänyt Laura Mantere kertoo.

– Lapset ovat tykänneet, kun on monia vetäjiä. Tämä on hyvä systeemi, pääsevät kokeilemaan erilaisia juttuja. Toimiva käytäntö myös vetäjien kannalta, kun yhden ihmisen ei tarvitse sitoutua koko kaudeksi, Tampereelta käsin oman osuutensa hoitava Mantere lisää.

 

Monipuolinen ohjelma veti

Kuhmalahden Kisa on järjestänyt lasten liikuntaleikkikoulua jo niin pitkään, että ensimmäiset tunneilla käyneet ovat jo yläkouluikäisiä. Ensi syksynä kun pyörähtää käyntiin jo kymmenes yhtäjaksoinen toimintakausi.

Neljävuotias Jasper Ruoho, yksi ryhmän kolmesta pojasta, aloitti liikkarin tämän vuoden alusta.

– Monipuolinen ohjelma, se sai tuomaan pojan tänne. Ryhmässä on suhteellisen samanikäisiä lapsia, heistä saa seuraa.

– Täällä pääsee liikkumaan, vaikka Jasper muutenkin menee kuin elohiiri, pojan äiti Sanna-Mari Ruoho nauraa.

Myös Anna Jousimies käy ensimmäistä kauttaan liikuntaleikkikoulua.

– Anna tykkää tästä kovasti, tyttärensä harrastustunnin sujumista seurannut Janne Jousimies kertoi.

Sara Hokan sunnuntai-ilta Pentosalissa jatkui vielä liikkarin jälkeen.

– Jään iskän kanssa kahvakuulaan. En minä tunnille osallistu, mutta leikin täällä, Sara sanoi.