Alkutalven säät ovat venytelleet pilkkimiesten ja -naisten pinnoja oikein kunnolla. Joulukuun vesisateet sulattivat jo kerran jäätyneet järvet pikemminkin uisteluun kuin talviongintaan soveliaiksi. Vasta viimeisten kolmen viikon aikana on nypyttelijöitä alkanut näkyä uudelleen jäätyneillä apajilla.
Tammikuun puolivälin paikkeilla pääsi rautajärveläinen Olli Mutanenkin kairaamaan ensimmäiset onkireikänsä tälle talvelle Kukkian jäähän.
– Aika kireää pakkasta piti, mutta pilkkimieshän ei keliä pelkää, pälkäneläismies toteaa, kun istumme kahvikupillisella kahvila Elotähkän pöydässä.
– Vasta pari kertaa olen käynyt pilkillä näillä jäillä. Toissapäivänä viimeksi, silloin tuli jo aika mukavasti pieniä ahvenia.
Saaliskalojen pienuus ei Mutasta haittaa, koska ne ovat vain osa talvionginnan viehätyksestä
– Tärkeintä on, että sen varjolla tulee eläkeläisenkin lähdettyä ulos. Se on semmoista terapiaa – vaikka mukavahan on saada kalaakin aina välillä. Ahvenia tulee yleensä, mutta joskus tärähtää haukikin kiinni.
Kalassa ympäri vuoden
Nykyajalle tyypillisesti pilkkimisestäkin on tullut joillekin välineurheilua. Mutanen ei moiseen ole lähtenyt mukaan.
– Aika perinteisillä vehkeillä minä kalastan, ihan Honkkarista hankituilla. Syöttitoukkia tietysti käytän, talvella kärpäsen ja lämpimämmillä kevätilmoilla joskus surviaisen, vaikka niiden kanssa on joskus tuulessa aika ähräämistä.
Pilkkiongintaa saatetaan pitää yksinäisenä puuhana. Olli Mutaselle kalakaverit ovat kuitenkin tärkeä osa harrastusta.
– Tuomisen Leksan kanssa käyn useasti ongella, samoin Lähdeahon Yrjön. Äikkäänselän venerannassa meillä on tukikohtana ”Rantakasino”, johon muurattiin porukalla oikein tulisija, jossa paistellaan makkaraa.
– Vaikka rauha se on mennyt Äikkäältäkin. Ennen se oli kuin erämaajärvi, mutta sitten Metsähallitus myi rantansa mökkitonteiksi. Olen minä silti siellä nähnyt monesti kotkankin vaanimassa verkkokalastajien jättämiä sulkavia ruuakseen.
– Metsäjärvillä tykkään myös käydä ongella. Niiltä saattaa saada komeita ahvenia. Näin vanhemmiten niille kulkeminen tuppaa vain olemaan turhan hankalaa paksun lumen aikaan.
Jäättömänä aikana tulee kalastettua verkoilla ja kesäongella.
– Varsinkin elo-syyskuussa, kun on paras ahvenen onginta-aika. Vaikka ei näitä tietysti sopisi kaikille paljastaa, mies virnuilee.
Kotiseudulle ja Kukkian Koukkuun
Mutanen on syntyperäinen rautajärveläinen, vaikka asuikin välillä vuosia työn ja perheen vuoksi pääkaupunkiseudulla. Kalastuskärpänen ei hellittänyt otettaan kaupungissakaan.
– Kalapaikkoja piti löytää, vaikka siellä ne olivat aina kaukana, ja meren jäällekin pääsi vasta myöhään talvella. Joskus käytiin kaverin kanssa töiden jälkeen pimeässä kokemassa madekoukkuja täällä Rautajärvellä.
Veri veti Mutasen takaisin synnyinseudulle, ensin Luopioisiin rivitaloon ja lopulta kunnostamaansa kotitaloon Kortteenpohjantien varrelle.
– Kerrostalossa ahdisti, mutta täällä on lääniä, kun ulos astuu. Luonto saa viihtymään.
Rivitalossa asui naapurina Timo Siira, toinen innokas kalamies.
– Timppa houkutteli minut täkäläiseen kalastusseuraan Kukkian Koukkuun, jonka jäsenenä olen ollut siitä lähtien, yli 20 vuotta.
Kukkian Koukku perustettiin vuonna 1985 pilkki- ja onkiseuraksi, ja sellainen se on ollut siitä lähtien. Jäsenmäärä on neljänkymmenen hujakoilla, ja toiminnan runkona ovat jäsenten väliset kalakilpailut.
– Talvella pilkitään neljät ahvenpilkit ja keväällä vielä haukipilkki, jos jäätilanne sallii. Kesällä on kahdet mato-onkikisat ja yhdet venepilkkikilpailut, Mutanen kertoo.
– Meillä on semmoinen tapa, että kisapaikkaa ei tiedetä etukäteen, vaan vasta lähtiessä sovitaan, mille järvelle mennään. Joskus on käyty Padasjoen Vesijaolla, joskus Sahalahdella. Useimmiten kyllä tässä lähivesillä.
– Suurin osa jäsenistä käy ainakin joissakin kilpailuissa vuosittain. Meidän vanhempien äijien ”nuuskakerho” ehtii aina lähtemään, kun ei työesteitä ole. Veteraaneille on sovittu helpotukseksi, että saadaan käyttää potkukelkkaa järvellä.
Sekä talvi- että kesäkisat käydään cup-kilpailuina, joiden parhaan yhteistuloksen saanut saa kiertopalkintoon nimensä.
– Sain viime vuonna ensimmäisen kiinnityksen pilkkipokaaliin, eikä siinä näkynyt kenenkään muunkaan nimeä useampaan kertaan olevan. Se on onkihommissa niin tuurissaan, kenellä milloinkin on herkimmät kädet.
SM-pilkinnät naapurissa
Kukkian Koukku on järjestänyt vuosittain retken pilkkionginnan SM-kisoihin. Joskus on oltu liikkeellä linja-autolla, joskus taas pienemmillä kulkupeleillä. Välillä reissussa on oltu pari päivää, kun kohteena on ollut vaikkapa Inari tai Kajaani.
– Mukavia reissuja, vaikka meidän seurassa ei niin totisia pilkkijöitä ole, että oltaisiin kärkisijoista taisteltu. Joillakin se on vakavaa, mutta meillä menee harrastelun puolelle. Ja hauskaa pidetään siinä ohessa.
Tänä vuonna ei sydänhämäläisten tarvitse lähteä päiväkausiksi kotoa, sillä SM-kilpailut pidetään Hauholla Ilmoilanselällä. Kisakeskus on Lautsian Lomakeskuksessa ja kilpailualue on osittain Pälkäneen puolella. Siitä huolimatta – vai juuri sen takia – Kukkian Koukku ei tällä kertaa järjestä mittelöihin yhteiskyytiä. Mutanen on osallistumisestaan kahden vaiheilla.
– Riippuu siitä, minkälaiset kulkukelit silloin on järvellä. Saattaa tulla lähdetyksi.
Sellaista se on – kalahommissa.
Kun niihin kerran kiinni tarttuu, on ikänsä koukussa!
