Perhekerhoon vasta illalla

Syksyllä yleisön toiveesta järjestetyt seurakunnan iltaperhekerhot keräsivät mukavasti väkeä ja toiminta saa toivottua jatkoa myös tänä keväänä. Keskiviikkoina 19. helmikuuta ja 22.huhtikuuta myös koululaisilla ja työssäkäyvillä vanhemmilla on mahdollisuus osallistua perhekerhoon. Iltaperhekerho alkaa kello 18 Pälkäneen seurakuntatalolla. Kerho noudattaa illallakin tuttua perhekerhon konseptia hieman tiiviimmässä paketissa: hartaushetki, askartelua, yhdessäoloa, leikkiä ja iltapalaa on tarjolla tuttujen kerhotätien ohjauksella.

Perhekerhot ovat yksi suosituimmista seurakunnan toimintamuodoista ja tavoittavat suuren määrän lapsiperheitä. Lapset ja kotivanhemmat saavat kerhossa seuraa ja vertaistukea, virikkeitäja vaihtelua päiväohjelmaansa. Pälkäneen seurakunnassa kokoontuu viikoittain kolme perhekerhoa, joihin voi osallistua ilman ilmoittautumista sen mukaan kuin itselle sopii. Kerhot alkavat kello 10 tiistaisin Pälkäneen seurakuntatalolla, keskiviikkoisin Luopioisissa seurakuntakeskuksen alakerrassa ja torstaisin Aitoon Pysäkillä.

Tiistain 18. helmikuuta aamupäivän perhekerho on peruttu työntekijöiden koulutuksen vuoksi, samoin hiihtolomaviikko pidetään kerhoissakin taukoa.