Nappulahiihtoja ei jouduttu perumaan

Vähälumisesta talvesta huolimatta Luopioisten urheilukentällä hiihdettiin hyvillä laduilla. MLL:n, Lions Clubin ja seurakunnan perinteinen perheiden ulkoilutapahtuma järjestettiin taas viime sunnuntaina. Erikoinen talvi ja olympialaisten osuminen samaan aikaan saivat järjestäjät epäilemään kisojen onnistumista ja pelkäämään yleisökatoa. Pelko oli kuitenkin turha, sillä laduille lähti 30 hiihtäjää ja kannustusjoukkojakin oli paikalla runsaasti. Monelle kilpailijalle suosittu ja odotettu Yhteisvastuu-nappulahiihto oli tämän talven ensimmäisen ja ehkä ainoankin kerta suksilla. Siksi järjestäjät päättivät toteuttaa tapahtuman säästä riippumatta.

Nappulahiihdot pidettiin tänä vuonna sprinttihiihtona, eli kisaan lähetettiin pareittain tytöt ja pojat rinnakkaisilla laduilla. Tämä järjestely nopeutti kisan läpivientiä. Se myös ilmensi Yhteisvastuun rinnalla kulkemis -teemaa. Isommille kilpailijoille hiihtopari toimi myös kirittäjänä ja kilpailuhengen nostattajana. Nappulahiihdoissa kaikki saavuttivat sen, mistä olympialaisten viestin suomalaismiehet vain haaveilivat: kotimatkalle lähdettiin voittajina mitalit kaulassa.

 

Ihmisoikeutta mayoille

Ulkoilutapahtumassa järjestettiin paljon muutakin toimintaa. Rippikoululainen Aleksi ansaitsi riparimerkinnän Yhteisvastuu-arpojen myyjänä. Arvat tekivät hyvin kauppansa ja mukavat palkinnot päätyivät onnekkaille. Pikkurahoista pääsi eroon narraamalla kaloja kolikkopilkissä. Luontopolulla sai testata tietojaan tai oppia uutta talvisesta luonnosta. Paikalle oli pyrähtänyt myös parvi Guatemalan kansallislintuja Quetzeleitä. Jos sellaisen löysi, sai palkkioksi makoisan papukaijapiparkakun. Palkintojenjaon jälkeen jono syntyi nopeasti, kun luvassa oli ”moottorikelkkasafari” latumestarin kyydissä.

Ulkoillessa tulee nälkä, joten Leijonien tulilla paistuneet makkarat ja MLL:n hernesoppa tekivät hyvin kauppansa. Jälkiruoaksi maistuivat seurakunnan mehut, kahvit ja pullat.

Ulkoilutapahtumalla kerättiin varoja Yhteisvastuukeräykselle, jolla tänä vuonna autetaan Guatemalan alkuperäiskansan aya-intiaanien parissa tehtävää ihmisoikeustyötä. Lisäksi sen avulla parannetaan suomalaisten parantumattomasti sairaiden saattohoitoa. Tuotto ylitti odotukset ja saavutti uuden ennätyksensä eli 430 euroa. Onnistunut tapahtuma vaatii monien talkoolaisten työpanosta ja yritysten myötämielisyyttä, josta keräyspäällikkö Päivi Giren esittää suuret kiitokset. Palkintona järjestäjille ovat tyytyväiset osallistujat ja tapahtuman suosio vuodesta toiseen. Tervetuloa myös ensivuonna.