Elokuva- ja tv-käsikirjoittajilla tuntuu olevan monenlaisia käsityksiä siitä, millaista käsikirjoittajan ja ohjaajan yhteistyön tulisi olla. Script Tampere -käsikirjoitusfestivaaleilla työstään kertonut käsikirjoittaja Auli Mantila (Neitoperho, Pelon maantiede) kertoo antavansa ohjaajalle vapaat kädet toteuttaa näkemyksiään.
– Ajattelen, että ”sen kirjoitin, minkä kirjoitin”. Kun luovutan kässärini eteenpäin, ei minulla ole enää oikeutta, eikä oikeastaan haluakaan, koskea siihen.
Mantila valitsee käsikirjoituksilleen ohjaajat, joihin hän voi luottaa. Esimerkiksi festivaaleilla esitetyn Käsilaukku-lyhytelokuvan ohjaajan Mikko Myllylahden Mantila tunsi entuudestaan.
– Onhan se tärkeää, että Mikko tuntee tapani puhua ja ajatella. Ei tarvitse vääntää rautalangasta, mitä jollakin asialla tarkoitan.
Tämän vuoksi Mantila saattoi jättää käsikirjoitukseen joitakin keskeneräisyyksiä, kuten ”tyttö ajattelee–en tiedä mitä” -tyyppisiä lauseita, jotka Myllylahti täydensi ja vei loppuun ohjausvaiheessa.
– Siihen, miten luen ja tulkitsen käsikirjoituksia, vaikuttavat myös näyttelijävalinnat, Myllylahti kertoo. – Esimerkiksi pääroolia näyttelevällä Sinna Virtasella on aivan mahtava, jollakin tavalla selittämätön tapa olla läsnä. Annoin hänelle paljon vapauksia tulkita tilanteita. Esimerkiksi vaikka käsikirjoituksessa Sinnan esittämä Hanna itkee, tulkitsee Sinna surun omalla tavallaan.
Perussanoman on säilyttävä
Käsikirjoituksen toteutukseen vaikuttavat aina näyttelijävalinnat, ohjaajan maailmankatsomukset ja monet muut elokuvantekoprosessin seikat.
Pitkän uran ohjaajana ja käsikirjoittajana tehnyt Saara Cantell tietää, ettei käsikirjoitus koskaan voi sellaisenaan siirtyä valkokankaalle.
– Silti olen ollut tilanteissa, joissa tuntuu pahalta katsoa omaa käsikirjoitustaan siirrettynä valkokankaalle. Joskus on tullut olo, etten minä tuota ole kirjoittanut. Yhteen käsikirjoitukseen esimerkiksi kirjoitin hyvin intensiivisen, kauniin seksikohtauksen, jonka miesohjaaja oli toteuttanut ihan päinvastaisella tavalla, Cantell muistelee.
Cantell pitää erityisen tärkeänä käsikirjoituksen perussanoman, ”hengen” tai pääväitteen säilyttämistä.
– Olen lukenut joitakin maailmankuvani vastaisia käsikirjoituksia. Ei minulle tulisi mieleenikään niitä ryhtyä ohjaamaan, saati muuttamaan sanomaa toiseksi, vaikka sattuisin pitämään kässäristä muuten.
Luovutuskeskustelu herätti innostuksen
Toisaalta, eivät ohjaajat välttämättä ryhdy ohjaamaan käsikirjoitusta, vaikka siitä maailmankuvineen kaikkineen pitäisivätkin.
– Joskus luen laadukkaan käsikirjoituksen, joka mielestäni ansaitsee tulla ohjatuksi, mutta koen, etten minä ole sille paras mahdollinen ohjaaja. Jos tiedän, että joku toinen ohjaaja saisi aiheesta enemmän irti, vinkkaan kässäristä hänelle, Cantell sanoo.
Cantellin, Mantilan ja Myllylahden lisäksi keskusteluun osallistui vastikään elokuviin tulleen Korso-elokuvan ohjaaja Akseli Tuomivaara.
Tuomivaara kertoi kiinnostuvansa käsikirjoituksista, joista ei heti tiedä, mihin suuntaan niiden juoni on menossa.
– Tykkään, että katsoja tulee vähän jälkijunassa, että hän joutuu miettimään, mitä henkilöhahmon pään sisällä oikein tapahtuu.
Korsoa ohjatessaan Tuomivaara saattoi soittaa käsikirjoittajalle, ja kysyä, mitä mieltä hän on jostakin ratkaisusta.
– Jos ideani herätti oikein valtavan vastustavan tunnereaktion, jätin ideani toteuttamatta. En kuitenkaan missään nimessä ole sellainen ohjaaja, joka toteuttaisi käsikirjoittajan pienimmätkin mielenoikut. Mutta suuremmissa asioissa haluan kuulla käsikirjoittajaa.
Yleisöstä keskusteluun osaa otti ohjaaja Johanna Vuoksenmaa (21 tapaa pilata avioliitto, Nousukausi, Klikkaa mua. Hän kertoi ennen ohjaustyöhön ryhtymistä pitävänsä käsikirjoittajan kanssa aina kutsutun ”luovutuskeskustelun”.
– Luemme käsiksen yhdessä ääneen. Sen jälkeen kirjoittaja saa kertoa minulle haluamiaan ulkokohtaisia asioita aina henkilöiden ulkomuodosta paikkojen olemukseen.
Käsikirjoittajat innostuivat silminnähden Vuoksenmaan toimintamallista.
– Tämä oli loistoidea. Taidanpa varastaa ideasi omaankin käyttööni, Akseli Tuomivaara totesi.
