Perhekerho kokoontuu vielä kahtena tiistaina

Kunnan Sahalahdella järjestämään avoimeen perhekerhoon ehtii vielä osallistua kahtena tiistaina kuluvalla kevätkaudella. Sen jälkeen kerho jää kesätauolle, jolta palataan koulujen alkamisen aikoihin elokuussa.

Lapsiperheille suunnattu toiminta laajentunee syksyllä vielä lisää, sillä suunnitteilla on myös virikekerhojen pitäminen perhekerhon rinnalla keskiviikko- ja torstaiaamupäivisin. Virikekerhon yhtenä tehtävänä on tukea perheiden kasvatustyötä. Toiminnan sisältöä ja muotoja pyritään kehittämään yhteistyössä perheiden kanssa.

– Meillä ainakin alussa virikekerhon suunnittelu, toteutus ja ohjaus olisivat päivähoitajavetoisia, toiminnasta vastaava päiväkodinjohtaja Jari Markkinen sanoo.

 

Yhdessä suunnitellen

Alueen pikkulapsiperheille suunnattu uusi kohtaamispaikka kirjastotalossa avasi ovensa ensimmäisen kerran aprillipäivänä.

– Oli melkoinen ryysis, kerhon vetäjä Teija Peltolakuvaa tuon aamupäivän tunnelmia.

Niilalta lähti perhekerhossa askarreltu äitienpäiväkortti isomummulle Kemijärvelle. Äiti Jatta Lähdesmäki-Loueranta ihaili valmista tuotosta.

Ensimmäisellä kerhokerralla suunniteltiin yhdessä tulevien tiistaiaamupäivien ohjelmaa. Ehdotusten ja toiveiden seurauksena kerhossa on leikitty vapaasti, askarreltu ja käyty säiden niin salliessa ulkoilemassa läheisessä Puinoisten puistossa.

Kerhossa Niila-poikansa kanssa käyvä Jatta Lähdesmäki-Loueranta on tarjonnut vierailukohteeksi omaa kotiaan.

– Meillä on lampaita, vuohia ja kaneja, lampailla karitsoita, vuohilla pikkukilejä ja kaneillakin poikasia. Niitä lapset tykkäävät rapsutella. Tipuja on myös.

Teija Peltolalle retki sopii hyvin samoin kuin se, että kerholaisten omia tietoja ja taitoja hyödynnetään toimintaa järjestettäessä.

 

Oma kävijäjoukko

Sahalahdella pikkulapset vanhempineen voivat tavata toisiaan paitsi kunnan perhekerhossa niin myös seurakunnan perhekerhossa ja MLL:n perhekahvilassa. Jokaisessa ovet ovat avoinna eri päivinä kerran viikossa.

Jo lyhytkin kunnan perhekerhon toiminta-aika on osoittanut, että myös tälle toimintatavalle löytyy oma osallistujakuntansa.

– Kerho on otettu mukavasti vastaan. Osallistujia on tähän mennessä ollut viidestä eri perheestä, Teija Peltola tietää kävijätilastojen perusteella.

– Tämä on ainut kerho, missä me käymme, Jatta Lähdesmäki-Loueranta täydentää.

Kohta kolme vuotta täyttävälle Niila-pojalle, perheen ainoalle lapselle, kerho on niin mieleinen, että hän äidin kertoman mukaan alkaa odottaa seuraavaa kertaa jo heti edellisen kokoontumisen päätyttyä.

 

Lähelle kerhoon

Perheiden aloitteesta perustetussa kerhossa eletään harjoitteluvaihetta, jossa etsitään osallistujille sopivia ja mieleisiä toimintakäytäntöjä. Kunta tarjoaa tapaamisille tilat ja vetäjän samoin kuin leluja leikkeihin ja tarvikkeita askarteluhetkiin.

Muualla Kangasalla on toiminnassa useita vastaavia perhekerhoja. Sahalahden kerhon vetäjä Teija Peltola ja Jatta Lähdesmäki-Loueranta pitävät tärkeänä, että myös sahalahtelaiset saavat käydä omassa lähikerhossa.

– Pitää olla tasapuolisesti kerhotoimintaa. Ei kaikkea saa keskittää.

– Pidemmälle ei tule lähdettyä. On mahtavaa, kun kerho on lähellä, Lähdesmäki-Loueranta iloitsee.

Avoin perhekerho kokoontuu kirjastotalossa vielä tiistaina 20.5 ja 27.5 kello 9-12.