Entisajan huvipuisto avaa yhdeksi päiväksi

Kukkolan kyläkeinu on nykyisten turvasäädösten mukaan liian vaarallinen, ja siksi se on ollut viimeiset vuodet lukittu. Elokuun alussa perinteinen keinu vapautetaan pariksi tunniksi kahleistaan.

Kukkolan kyläkeinu vapautuu elokuun alussa yhdeksi iltapäiväksi EU:n kahleista. Hurja keinu lukittiin ketjulla, kun EU-aika toi mukanaan tiukemmat säädökset leikkipaikoille.

Kukkola-Vimmu-Mieliä -kyläyhdistys järjestää Keinukankaalla lauantaina 2.8. keinujaiset, joissa pääsee kokeilemaan kyläkeinun hurmaa ja verestämään vanhoja muistoja. Kello 13–15 vietettävän tapahtuman aikaan paikalla palvelee myös puffetti.

Kukkolan Keinukangas on palvellut lähes pari sataa vuotta nuorten kohtaamispaikkana. Entisajan huvipuistoon kokoonnuttiin keinumaan Tyrväntöä ja Vesilahtea myöten. Keinulla tutustuttiin toisen sukupuolen edustajiin, tanssittiin ja pidettiin lystiä.

Kyläkeinutietoa kerännyt Leena Uhrman-Laine toivoo, että keinujaisten yhteydessä kuultaisiin lisää takavuosikymmenten kyläkeinumuistoja. Talven ja kevään aikana kerätyistä kuvista ja muistoista koottu ”Keinuelämää” -näyttely on esillä Pälkäneen pääkirjasto Arkissa 24.7. – 15.8..

Leena Uhrman-Laine on koonnut Kukkolan kyläkeinukuvista ja -muistoista näyttelyn pääkirjasto Arkkiin. 24.7. avautuva näyttely on auki elokuun puoliväliin saakka. Kuvassa kyläkeinu 1950-luvulla.

Kommentointi on suljettu.