Monenlaista musiikkia Eräjärven Lounarissa

 

Lentomies Usva saapuu August Rockiin.

Hyvinkääläisyhtye Sarca ja Manse-rockin taitaja Kormus perjantai 6.6. Eräjärven lounasravintola ja pub Lounarissa.

Kyse on TRV:stä eli Lounarin Takapihan rokkitähtien vestarista.

Sarcan soitto alkoi jo vuonna 2002. Omakustannelevyjä tehtiin neljän vuoden harjoittelun jälkeen. Sittemmin levytaltiointeja on useitakin. Tekstit ja sävelet tulevat pääosin omasta kynästä, vaikka viime vuosina Jonne Aaron onkin tyttöjä opastanut. Sarcan musiikki saa ainekset omista elämänkokemuksista, unista ja suurista tunteista.

Kormus on tuttu näky Lounarissa. Pojissa on mukana mm. Miika Söderholm Orivedeltä.

Seuraavana päivänä, lauantaina 7.6. kello 15, Lounarin takapiha puolestaan tuottaa uusia elämyksiä lapsille, äideille, isille, isoäideille ja isoisille.

Harvoin esiintyvä Lentomies Usva esittää omaa musiikkiaan koko perheen lastenkonsertissa.

Eräjärveläisille tuttuakin tutumpi hahmo Lentomies Usvassa on sarjakuvataiteilija Jukka Tilsa. Järvenpään kylänraitin lisäksi hänet tapaa myös Jahnukaisissa. Taitavatpa Kaukainen pappa ja Kivettynyt mämmikin olla Jukan tekosia.