Puolen Hehtaarin metsän puut saivat halauksia

Paula Liukko (vasemmalla) ja Eeva-Maija Sovero-Syväpää halasivat puita Puolen Hehtaarin metsässä.

Keskiviikkoiltana kello 20 koko maassa halattiin puita tarkoituksena saada mahdollisimman monta metsän ystävää yhtaikaa kiertämään kätensä puunrungon ympärille. Maa- ja kotitalousnaisten järjestämällä tempauksella haluttiin osoittaa arvostusta metsälle ja puiden monipuolisille käyttötavoille.

Puut ovat hoidettavaa omaisuutta, ne lämmittävät koteja, työllistävät ja edistävät ihmisten hyvinvointia. Ne sitovat hiilidioksidia ja ovat osa suomalaista maisemaa ja kulttuuria. Suomessa tätä kansallista pääomaa on yli neljä hehtaaria asukasta kohden.

Kuhmalahdella puita halattiin Paula Liukon metsässä, jonka hän on nimennyt Puolen Hehtaarin metsäksi Nalle Puh-kirjojen mallin mukaan. Siellä kasvaa mäntyjen, kuusien, koivujen, katajien ja pihlajien ohella nyt myös muiden muassa erilaisia vaahteroita, paperikoivu, pyökki, kanadanhemlokki ja vuorijalava.

– Talousmetsä se ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole, vaikka siellä sahatukin kokoisia kuusia muutama onkin, vaan pikemminkin fiilistelypaikka, Liukko kuvailee.

– Keväisin metsä on kuin olohuone, jossa on ensin sinivuokkojen sininen matto ja kohta perään ketunleipien ja metsätähtien valkokirjava matto.

Liukolle oma metsä on antanut puutavaraa talon rakentamiseen ja toiminut hevosten kesälaitumena.

Eläinten jäljiltä metsästä löytyy kuitenkin harmittavan vähän sieniä.

 

Taimien vaihtoa

Puolen Hehtaarin metsässä oman lisänsä ennätystehtailuun antoi kymmenkunta puiden halailijaa. Eeva-Maija Sovero-Syväpäälle metsissä kulkeminen on luonteva osa elämää.

– Olen innokas marjastaja ja sienestäjä, kertoi metsässä liikkumisesta nauttiva aitoolainen, joka myös käyttää puuta kotinsa lämmitykseen.

Paula Liukon luona puiden halaamisen lisäksi vaihdettiin taimia. Sovero-Syväpää toi tullessaan siemenestä saakka itse kasvattamiaan tomaatin ja chilin taimia ja sai mukaansa köynnöspinaatin alun.

Tomaatit ja chilit jatkoivat matkaansa eteenpäin Liukon sukulaiselle. Vaihtokauppaa talon emäntä teki myös pelakuista, joita vastaan hän sai keltaista vadelmaa.

Impin päivän kävelyn jälkeen Kukkian Maatalousnaiset osallistuivat valtakunnalliseen maa-ja kotitalousnaisten tapahtumaan – Halataan puuta, arvostetaan metsää. Tapahtuma on osa Metsästä voimaa – kampanjaa.
Kukkian Maatalousnaiset halasivat puita Niemikunnan Aholan mailla.