Oikeanlaista pätevyyttä

Liian usein Suomessa päteväksi tunnustetaan joku nimellisen meriittilistan perusteella. Hänet, joka on kirjoittanut aiheesta kirjan, nähdään lähes aina poikkeuksellisen hyvänä alallaan. Kirjaviisaudesta yksi esimerkki on Tampereen seudulla kesän aikana käynnistetty joukkoliikenneuudistus, jossa suunnittelupöydän takana asiat näyttäytyivät melkoisesti erilaisina kuin käytännön arjessa. Joku toinen saattaa olla samalla alalla omassa työssään sitä kirjan kirjoittanutta paljon luovempi ja enemmän aikaansaava, mutta ylennykset – ja kenties jopa työn kehittäminen toimivien käytäntöjen ja visioiden kautta – ohjautuvat sivu suun. Muodollisen pätevyyden lisäksi valinnoissa painavat usein työpaikan tai vapaa-ajan kaveruussuhteet; tupakkapaikan porukan ”hyvä jätkä” on helpompi valita johtotehtäviin kuin itsestään melua pitämätön luottopuolustaja.

Perinteisesti tie suuren yrityksen pomoksi tai nimekkään urheilujoukkueen valmentajaksi on käynyt pienemmissä piireissä tehdyn vastaavien töiden ja sitä kautta kannuksien hankkimisen kautta. Tämän voi katsoa päteneen myös kunnanjohtajien urapolkuun. Sydän-Hämeessä on toisin, sillä sekä Pälkäneen Janita Koivisto että Kangasalan Oskari Auvinen ovat kunnanjohtajina ensikertalaisia, vaikka kumpikaan kunta ei ole maan pienimpiä.

Molempien kuntien uudenkarheilla kunnanjohtajilla on paitsi ennen kunnanjohtajavalintaa saatua kokemusta oman kunnan asukkaan roolista myös tausta perusturvajohtajana. Molemmat ovat jopa työskennelleet Kangasalla vanhus- ja vammaispalveluiden johtajana.

Käynnistymässä olevan kolmen kunnan rakenneselvityksen lopputulemasta riippumatta Pälkäneen ja sille palveluita tuottavan Kangasalan sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisessä onkin lupa odottaa toimivia ja innovatiivisiakin ratkaisuja – jos pääkaupungissa suunnittelupöytien takana siihen vain annetaan mahdollisuus.

Kun vielä huomioi, että Kuhmoisten kunnanjohtaja Anne Heusala on lähtöisin Kangasalta ja ehtinyt hakea uransa aikana sekä Pälkäneen että Kangasalan kunnanjohtajaksi – ja sitäkin kautta tuntuma naapurikuntien asioihin on varmasti varsin hyvä –, pian alkava selvitys voi tuottaa kaikkia osapuolia hyvinkin hyödyttäviä yhteistyökuvioita.