Kun Risto Keskinen opetteli hirvijahdin alkeita nuorena miehenä 1960-luvun alussa Pohjois-Pälkäneellä, ei Laipanmaassa ollut vielä montaa metsäautotietä. Jahti oli tyystin erilaista nykypäivään verrattuna.
– Silloin metsästettiin miesvoimin ja hyvin vähäisin teknisin apuneuvoin. Minkäänlaista melua ja kiirettä ei ollut. Tiettömässä metsässä saatettiin kävellä yhtä soittoa kokonainen päivä, Keskinen muistelee.
Opastajina nuorukaiselle toimivat kokeneemmat jahtimiehet, kuten Lauri Terva ja Kaupin veljekset Sakari ja Ilmari.
– Varsinkin Tervan Laurilla oli erinomainen suuntavaisto ja maaston tuntemus. Kuntokin oli niin kova, että vaikka harrastin urheilua, olin usein jahtipäivän jälkeen ihan poikki.
”Vasa” löytyi navetasta
Hirvikanta ja kaatolupien määrä on vaihdellut rajusti. Kun Keskinen tuli porukkaan, oli vuotuinen lupamäärä kaksi hirveä. Enimmillään Pohjois-Pälkäneen hirvimiehet, jonka yhteislupa-alueeseen kuuluu myös Tursolan porukka Sahalahdelta, ovat urakoineet 50 hirveä vuodessa. Nykyinen saalistavoite on 6-7 hirveä ja se jaetaan seurojen kesken maa-alueiden koon suhteessa.
– Vasajahti tuli mukaan 60-luvun lopulla silloisen riistapäällikön Kalevi Laitisen junailemana. Aluksi vasoja metsästettiin vain jahtikauden lopussa kahden viikon ajan.
Aina ei vasajahti sujunut aivan odotusten mukaan, mutta hädässä keksittiin konstit.
– Viimeisenä jahtipäivänä vielä yritettiin kaataa vasa, mutta ei löydetty mistään. Istuskeltiin muutamaan mieheen ja harmiteltiin asiaa, kun Saaren Onni keksi kysyä, onko kellään navetassa vasikkaa. Ilmari Kaupilla sattui olemaan ja ostimme sen 50 markalla.
– Vasikka teurastettiin ja minä ilmoitin miehille, että vasa saatiin ja se roikkuu kinkerissä. Siukolan Heikille en uskaltanut valehdella, vaan kerroin, että se on lehmävasikka. Heikki oli heti juonessa mukana ja ilmestyi hetken päästä teurastuspaikalle puolen metrin mittaisen konjakkipullon kanssa, muka onnittelemaan kaadosta.
Pompasta huomioliiviin
Metsästysasuina käytettiin niitä lämpimiä vaatteita, mitä kullakin sattui olemaan. Goretexeistä ja huomioväreistä ei nähtu untakaan.
– Isännillä oli pomppa päällä ja porilainen karvalakki päässä. Punaiset lakit tulivat ensin pakollisiksi, myöhemmin myöskin liivit. Tänä vuonna väri vaihtuu oranssiksi.
Aseet olivat 60- ja 70-luvuilla paljolti vanhoista sotilaskivääreistä tehtyjä. Keskiselläkin on noilta ajoilta venäläinen puoliautomaattinen sotilaspyssy. Valmistusvuosi on 1940.
– Kun aloitin, käytin avotähtäintä. Sitten alkoi tulla kiikareita. Nykyään on punapistetähtäimet, hämärätähtäimet, etäisyysmittarit sun muut. Minä käytän taas nykyään avotähtäimiä.
– Kuuluisin kivääri oli Sairialan Akulla. Sillä oli ammuttu 73 hirveä ilman lupaa.
Lupiin ja pykäliin suhtauduttiin aikoinaan hiukan luovemmin, jopa viranomaisten puolelta.
– Pälkäneläisiltä kaatui joskus hirvi Pakkalan puolelle ja miehet joutuivat poliisikuulusteluun. Kun miehet eivät oikein tienneet, mitä olisivat sanoneet, komensi poliisi heidät ensin porstuaan sopimaan puheistaan. Sen jälkeen kuulustelu sujui ripeästi.
Tiet ja tekniikka nakertavat erähenkisyyttä
Ennen vanhaan hirviä jahdattiin pelkästään miesvoimin. Hirvikoirat ovat kuitenkin jo pitkään olleet verraton apu metsästyksessä. Hyvän koiran merkitys jahdin onnistumiselle on nykyisin ratkaisevan tärkeä.
– Meidän talossa on ollut monta hyvää koiraa. Parhaita niistä olivat Möykky ja Hupi. Porukalla on ollut monen rotuisia koiria ajokoirista ja suomenpystykorvista alkaen. Itselläni on taas kasvamassa lupaava jämtlantilainen.
Kaikki tekninen kehitys ei ole Keskiselle mieleistä. Mies harmittelee, että metsämiesten taito liikkua metsässä hupenee ylenmääräisen tekniikan takia.
– Koirat tuodaan autolla metsään ja lasketaan GPS-pantoineen metsään. Autossa sitten monitorista seurataan, missä koira menee. Miehet pitävät keskenään yhteyttä radiopuhelimilla ja kännyköillä. Yhdessä olemisen ja tekemisen meininkiä ei ole entiseen malliin.
Toinen erämieshenkeä pilaava tekijä on Keskisen mielestä metsäautotiet. Niitä on Laipassakin jo yli300 kilometriä.
– Tiet ovat muuttaneet metsästyksen luonnetta ehkä kaikkein eniten. Tilanteet menevät ja tulevat kovalla vauhdilla ja kiireellä, kun teitä pitkin painetaan autoilla. Välillä ajetaan jopa hätävilkut päällä. Toisaalta tiet helpottavat paljon saaliin kuljetusta metsästä pois.
Tiet toivat aikanaan myös autot mukaan kuvioon. Ensimmäisiä autoja oli Ville Urkon venäläinen loistoauto Tsaika. Siihen mahtui koko hirviporukka koirineen, reppuineen ja aseineen.
– Minulla oli aikoinaan Moskovitsh Skandinavia. Kerran jahdista palatessa Mosse lipsahti ojaan ja porukka tuli työntämään. Nousihan neuvostoauto ojasta, kun joku keksi huutaa pakoputkeen, että ”suomalaiset tulee!”.
Naisia ei Pohjois-Pälkäneen hirviporukkaan ole koskaan pyrkinyt jäseniksi. Miesväkikin vanhenee, vaikka joitakin nuorempiakin on mukaan lähtenyt.
Nähtäväksi jää, kasvaako seitsemänvuotiaasta pojanpojasta Aleksista metsämies.
– Oltiin kerran Aleksin kanssa autolla Laipassa ja kysyin pojalta, mitä tehdään, jos tulee karhu vastaan. Vastaus tuli saman tien: ”Laita sinä silmät kiinni, kun kerran pelkäät. Mun ei tartte!”
