On jokseenkin varmaa, että joskus poistumme elävien kirjoista. Aika ja tapa eivät ole tiedossa. Mutta joka tapauksessa on hyvä varautua tulevaan viimeistään tässä iässä.
Vaikka mummo nyt ajattelisi positiivisesti, niin elon taipaleesta tuskin on enää neljännestä jäljellä. Sitten on vielä sekin näkökohta, että vaikka sydän sykkisi, niin toimintakyky ja päätösvaltaisuus voivat jo olla poissa. Nyt kun vielä on – ainakin omasta mielestään – kohtalaisen täysipäinen, voisi järjestellä erinäisiä asiakokonaisuuksia.
Onneksi mummolla ei ole suuria omaisuusmassoja huolenaan, joten tämä selvitys on melko kevyt. Hirvittää ajatus, että omistaisi linnoja ja valtaa. Siis jos olisi vaikka kuningas tai kuningatar.
Mutta palataan nyt meihin tavallisiin suomalaisiin ihmisiin. Millaisia valmisteluja kannattaisi tehdä, että elon ilta olisi huolettomampi? Maatilojen, huviloitten, metsäpalstojen ja pullean osakesalkun haltijoilla on huoli omaisuutensa tulevaisuudesta. Pankkitileillä rauhassa lepäävä rahoitusomaisuus ei ole niin työlästä hoitaa.
Toisaaltahan myös varallisuuden niukkuus voi olla ongelma: saako tarvittavan hoidon, kun raihnastuu. Kun ei tiedä, mitä tuosta sote-hommastakin tulee. Vähävaraisen on ehkä parasta olla ajattelematta tulevaisuutta, ei se suremalla parane. Ehkä sentään pystyy hankkimaan parin neliön maa-alan Luopioisten kirkon tuntumasta. Hoitotestamentti nyt joka tapauksessa kannattaa tehdä, lomakkeita saa kai apteekista.
Täytyy nyt yrittää eläytyä omaisuutta omistavien ihmisten osaan, vaikka se vaikeaa onkin. Siis miten he voisivat keventää elämänsä ehtoopuolta, jos varallisuus on mittava ja monimuotoinen. Kilometri rantaviivaa Kukkialla tai sata hehtaaria sankkaa metsää Laipanmaassa aiheuttavat jo päänvaivaa.
Ryhtyisikö myymään rantatontteja? Entä ne Laipan metsät? Harvennushakkuut vai aukkohakkuut? Vai pitäisikö antaa maat ja metsät ennakkoperintönä jälkeläisille. Parasta kysyä lainoppineilta, miten perilliset selviäisivät mahdollisimman pienillä veroilla.
Jos ei ole rintaperillisiä, niin kannattaa tehdä testamentti. Pääsee itse määräämään, että varat saa tunnollinen sisarentytär eikä se veljen humuelämää viettävä tuhlaajapoika.
Vaikka olisikin sikäli onnellisessa asemassa, että omaisuuden kohtalo olisi oivasti hoidettu, niin on vielä jäljellä hommia, joilla on lähinnä tunnearvoa. Esimerkiksi vanhat valokuvat. Niihin voisi vähän kirjoitella selityksiä ja nimiä. Niistä voisi samalla perata pois kaikki, joissa emme ole eduksemme. Vanhat kirjeet pitäisi käydä läpi ja hävittää ne, jotka antavat meistä ikävän vaikutelman. Meille edullisen aineiston voisi järjestää ja säilyttää. Eihän koskaan tiedä, vaikka lastenlapsista tulisi tärkeitä henkilöitä. joista kirjoitetaan elämäkertoja. Silloin isovanhempienkin fiksuus joutuu tarkkailuun.
Ja turhaa kamaa kannattaisi hävittää. Pari kuutiota vanhoja maksukuitteja ja säkkikaupalla vanhoja lehtiä, turhia vaatteita, risoja astioita ja kellastuneita kirjoja. Jos joka viikko menisi hävitykseen muovipussillinen, niin vuodessa saisi jo metrikaupalla tyhjää hyllytilaa. Eikö olisi kivaa, kun jälkeenjäävät sanoisivat meitä muistellessaan , että oli siinä fiksu ihminen, kun ei meidän riesaksi mitään turhaa roinaa säilytellyt.
Mymmeli
