Nykyään me olemme tottuneet tasaiseen ja turvalliseen elämään. Ei tarvitse pelätä juuri mitään. Kauppareissulla ei kohtaa petoja tai terroristeja, ovesta ei luikertele sisään kalkkarokäärmeitä. Kaikki toimii, on ruokaa ja juomaakin.
Niinpä me hermostumme aika vähästä. Tekee mieli ryhtyä toimenpiteisiin, jos naapurin murkkuikäinen päristelee viritetyllä mopollaan aamuyöllä. Jos sillä yhdellä hulttiolla on äänekkäitä yövieraita, jotka vuoroin tappelevat ja sitten taas laulaa roikastavat, niin melkein jo soitamme poliisille. Jos yöllisen lumituiskun jälkeen joudumme kahlaamaan postilaatikolle, niin kohta saa aurausmies kuulla kunniansa: Tämä on törkeää, tämä ei jää tähän!
Jos joku soittaa ovikelloa iltayhdeksältä, saamme melkein sydänhalvauksen, vaikka ei tarvitse pelätä, että rapulla olisi valtiollisen poliisin pidätysryhmä pyssyt tanassa. Öinen puhelinsoitto sotkee unet ja mielenrauhan, vaikka joku USA:ssa vieraileva kaveri vain unohti, että Suomessa on jo yöaika. Tunnin sähkökatkos on katastrofi. Jos hanasta ei vähään aikaan tule vettä, niin se on kuin maailmanloppu.
Tosin täytyy sanoa, että meillä vanhoilla on vielä joitakin valmiuksia selvitä tilapäisistä häiriöistä, olemmehan eläneet alkeellisissakin oloissa. On riennetty kouluun umpihangessa, on haettu vettä ämpärillä kaivosta, on jopa luettu iltarukouksia öljylampun valossa. Jos vedentulo lakkaa, niin saatamme lähteä ämpärin kanssa rantaan, jos Kukkia-järvi on sula. Talvella emme ehkä lyhyen tauon aikana ryhdy avantoa kairaamaan, vaan alamme tuumia, olisiko jossakin lähettyvillä toimiva kaivo.
Kun pesemme itsemme ja huuhtelemme vessanpytyn puhdistetulla vedellä, emme tule ajatelleeksi, että miljoonilla ihmisillä on pulaa kunnon juomavedestä. Tosin meilläkin osa väestä käyttää kotikaivon vettä, joka toisin paikoin on aika rautapitoista.
Lehtemme lukijoissa on paljon niitä, jotka yhä muistavat sodan kauhut. Rintamalla olleitten rivit harvenevat, nuorimmatkin lähestyvät yhdeksänkympin ikää. Mutta Kivennavan evakoissa oli paljon lapsia, jotka ovat suunnilleen mummon vuosimallia. Heidän muistonsa ovat toista luokkaa kuintällaisen ikätoverin, jonka ei tarvinnut edes pommituksia pelätä.
Nykyään työntekijällä on inhimilliset olot, heinänpölyallergikon ei tarvitse ruokkia lehmiä. Työturvallisuus on kohdallaan. Koneet ja laitteet ovat testattuja ja tasokkaita. Hengenvaarallisia onnettomuuksia sattuu harvoin.
Hyvinvointivaltiossa tarvitseva saa yleensä apua melko nopeasti. Naisten kohtelu on ihan jees. Meidän tyttöjä ei pakkonaiteta alaikäisenä. Kouluun pääsevät. Saudi-Arabiassa naiset eivät muistaakseni saa ajaa autoa. Eikö outoa?
Ei ole takeita siitä, että elämämme iankaikkisesti sujuisi yhtä hyvin. Onhan rauhanaikanakin ollut yleislakko, noottikriisi, Tsernobylin onnettomuus, Estonian uppoaminen jne. Toivotaan kuitenkin, ettei meidän eläessä ehdi tulla mitään hirveää, niin kuin sotaa. Ihan kiva olisi, jos ei vielä lasten ja lastenlastenkaan elinaikana.
Mymmeli
