Vuonna 2013 eteläisessä Suomessa odoteltiin joulua ja vuodenvaihdetta vesisateessa lämpötilan vaappuessa parissa lämpöasteessa. Lumesta ei näkynyt merkkiäkään. Vietimme joulun 20. kerran peräkkäin Aitoon mökillämme kohtuullisen pienellä porukalla, sillä yhdelle kolmesta pojastamme ja hänen perheelleen kinkun paistoi vuorotteluperiaatteen mukaisesti Karhulan anoppi.
Aattoon herättiin nollakelissä ja puolilta päivin mittari laskeutui hetkeksi aavistuksen pakkasen puolelle. Mahduimme mukavasti syömään riisipuuron lämmittämääni huvimajaan. Aikaisemmin kehnohkosti toistanut patteriradio vaihdettiin ajan hengen mukaisesti aibädiin. Niinpä joulurauhan julistus Turusta tällä kertaa myös näkyi. Poikien yli kaksikymmentä vuotta sitten Vantaan Kivistön ala-asteella väsäämissä lampeteissa ja kattokruunussa paloivat valkoiset kynttilät. Pari tuntia haudutettu puuro sekä kuuma glögi maistuivat erinomaisesti.
Tapaamme saunoa aattona hyvissä ajoin, sillä varsinkin omalla kohdallani saattaa talvisessa kylpemisessä vierähtää puolitoista tuntia. Pieni metsäjärvemme jäätyi myös viime vuonna jo marraskuussa. Jonkinmoinen kuori säilyi suojasäiden yli, joten saatoin toteuttaa normaaliin tapaan kolme avannossa pistäytymistä saunomiskertaa kohti. Aivan kuten olin tehnyt jo pari vuosikymmentä. Jyrkkä rappu rantaan saa valoa neljästä maastoon hyvin istuvasta valaisimesta, onneksi ei tullut nuukailluksi siinä asiassa.
Jonkun aikaa puhallettuamme alkoi joka vuosi toistuva ylensyöminen. Pyrin hankkimaan kinkun, karitsanpaistin, laatikot ja muut tykötarpeet niin läheltä kesäasuntoamme kuin mahdollista. Nyt siihen oli hyvä mahdollisuus, kun Heikki Penttilä tekee aitoa lähiruokaa viereisiltä tiloilta tai omalta pellolta hankituista raaka-aineista. Sika ja lammas lienevät nekin käyskennelleet melko lähellä Sydän-Hämettä, kun päätyivät Kauppayhtiön jääkaappiin. Kylältä ja Luopioisten kirkolta saa kaupoista aivan kaiken tarpeellisen. Evästä kannettiin pöytään taas liian kanssa. Emme unohtaneet lintuja. Yritän pitää kauralyhdettä ja siemeniä sekä talipalloja lähipuuhun ripustettuna yli talven. Pirtin akkunasta on kiva tarkkailla pikkulintuja. Silloin tällöin tikat louhivat talin nopeasti nokkiinsa. Joskus niitä häätelin.
Nyt ajattelen, että nälkä se vaivaa sitäkin koputtajaa. Hämyiseen tupaan toivat tunnelman elävät tulet appiukkoni viidestä eri puulajista valmistamaan kattokynttelikköön ja muihin jalkoihin istutettuina. Ulkona paloivat roihut, talli-, led- ja kynttilälyhdyt sekä valikoidut ulkovalot. Vanhat toisiinsa ikiajoiksi kietoutuneet kaksi sähkökynttiläsarjaa runttasin ravistuneeseen puusaaviin ja katajanoksia joukkoon. Asetelma näyttää mielestäni hyvin tyylikkäältä. Nurkalla kasvavassa kuusessa pilkottivat valosarjat.Ostin viime jouluksi jääkarhun, minkä sisällä tuikkivat led-lamput. Meinasin sen lahjoittaa pojantyttärelleni, mutta tykästyin verannan pöydältä sisään katsovaan hellyttävään otukseen liian paljon. Siinä se nytkin seisoo. Laura toki sai oman karhunsa.
Jouluihimme tuovat nykyään aivan uutta valoa lapsenlapsemme, joista paikalla hääräsi kolmivuotias Laura. Luomaamme verkostoon kuului nyt myös Korvatunturin Luopioisten haarakonttorissa työskentelevä joulupukki. Hieno kontinkantaja, joka varmisti etukäteen päälahjansaajan nimen, iän sekä muut tarpeelliset tiedot. Osoitteen kertoi saaneensa Hyökin Erkiltä. Hän tuli ajallaan, ei kiirehtinyt minnekään, kuunteli laulut ja haasteli mukavia. Hoiteli tehtävänsä mallikelpoisesti. Elinvuosia tuli monta lisää katsellessani pienen tytön punakkaa olemusta, kun hän potalsi pakettien kanssa toimittaen niitä pukin kädestä oikeisiin osoitteisiin. Suurin kasa jäi luonnollisesti neidon omiin jalkoihin. Kattovaloja sytyteltiin vasta, kun kääreitä alettiin availla.
Muistelin omia lapsuuden joulujani Rautalammin kirkonkylässä. Olin juuri täyttänyt seitsemän, kun jonkun kuukauden sairaseläkkeellä ollut 51-vuotias isäni lähti talon ostoon kesällä 1962 kuollen menomatkalla taksiin. Äiti osti meille samana päivänä kodin. Ensimmäisen joulun Koulutiellä vietimme siis monessakin mielessä hiukan ankeissa tunnelmissa. Äitimme Kaarina osasi. Paketteja löytyi kontista kosolti, sillä niihin käärittiin vähän muutakin kuin ”peruslahjatavaraa”. Aikuiset sisaruksemme järjestivät meille pienemmille iloa monella muodoin silloin ja siitä eteenpäin. Joulupukkina touhusi useimmiten perhetuttumme Oinosen Kalle, jonka opimme varsin nopeasti tuntemaan äänestä.
Myös vuosi takaperin päättyi aattoiltani samalla tavalla kuin edellisinä jouluina. Muut jo nukkuivat, kun katselin pihalla valoja ja tulia. Mietteet kiertyivät Rautalammin hautausmaalla lepääviin rakkaisiin. Tiesin kynttilöiden lepattavan nimettyjen kivien kupeessa.
Mustaa joulua ei tarvitse viettää pimeässä.
