Kolumni on pylväs. Enää, toisin kuin antiikissa, kukaan pylvään päällä istuva ei ole pylväspyhimys. Nyt hän on keskustelun herättäjä, innostaja, ärsyttäjä, opettaja, oppilas.
Siitä syystä tätäkin tekstiä on mukava kirjoitella. Palautteista päätellen melko monen mielenkiinto herää joko myötä- tai vastasukaisesti.
Lehahti, kun kritisoin 26 kunnan metropolihanketta. Hanketta kannatti varauksetta kuitenkin vain Vantaa ja siellä pitäjän salskea kärkipoliitikko Antti Lindtman (sd).
Demokratia on vallan pitäjien kannalta kiusallinen hallintomalli. Siinä kaikilla täysi-ikäisillä on mahdollisuus teoriassa vaikuttaa asioiden kulkuun ja päätösten tekoon. Tähän on tultu diktatuurien, sotapäälliköiden ja harvainvallan sorruttua tai kirkon vallan murennuttua, mutta ei vieläkään kaikkialla. Zimbabwen diktaattori Robert Mukabe, 90, erotti 26 turvamiestään kun he eivät estäneet hänen putoamistaan polvilleen lentokoneen portailta.
Suomen kehitys ei ole poikkeus. Katolisen piispa Henrikin surmaajaksi Köyliön järven jäällä osoittautui paikallinen talonpoika Lalli. Tästä kirvestä heiluttaneesta murhamiehestä kehitettiin pakanoiden keskuudessa sankari. Hänen nimensä on annettu kokemäkeläiselle sanomalehdelle.
Ruotsin kuninkaat tulivat jatkamaan Henrikin perintöä ja tyhjensivät kirkot kalleuksista ja keräsivät verot viljelijöiltä. Tuottajat ovat yhtä ahtaalla tänään, vaikka Euroopan Unioni sallii heille jaettavaksi pykälän 141 mukaisen pienen korvauksen.
Suuri Pohjan sota vaihtoi valtiaat. Venäjän yksinvaltiaat tsaarit tekivät suomalaisille Pietarista merkittävän vientialueen. Sen verran oli omissa joukoissa paimentamista, että suomalaiset saivat olla 1800-luvulla rauhassa, kunhan lähettivät Ukrainan kautta Krimille ja Balkanille asevoimansa Venäjän vallan pitimiksi.
Sinebrykoffin panimon siirtyminen Moskovasta Helsinkiin, Engelin, Huberin, Stockmannin ja monen muun keskieurooppalaisen osaajan muuttaminen Suomeen loi arkkitehtuurimme, putkitti asuntomme ja pullotti keskioluen. Metsät omisti ruotsalainen ja hollantilainen aatelisto.
Kun vuoden 1880 paikkeilla äkkiä kehittynyt teollisuutemme tarvitsi raaka-aineekseen puuta, metsänomistajat rikastuivat ja se näkyy vieläkin verotilastoissa sekä Liechtensteinin, Sveitsin ja Luxemburgin pankkien salaisilla tileillä.
Kovin vähän on siis muuttunut, vaikka kuvittelemmekin taas valmistautuvamme avoimiin, ilmaa puhdistaviin ja taloudellisesti merkittäviin eduskuntavaaleihin.
Varakkailla ehdokkailla on yhä paremmat mahdollisuudet kuin köyhillä, komeimmilla ja kauneimmilla paremmat kuin rumilla. Aivokoppaan ei pääse kurkistamaan ja selvittämään, mitä siellä liikkuu. Ahneutta vai pyyteettömyyttä, julkisuuden tavoittelua vai vaatimatonta ponnistelua ei omaksi vaan yhteiskunnan parhaaksi niin kuin politiikka-sana edellyttää.
