Loistava peli, hyvää tuuria ja Pälkäne-efekti

”Mobiilipelitestaajaa kaivataan”. Sähköpostiin napsahtanut viesti kiinnitti Karoliina Korppoon huomion välittömästi.

– Ajattelin, että tämä on minun juttuni. Kaiket päivät pelaaminen kuulostaa hienolta, mutta kyllä se parin viikon jälkeen alkoi tuntua työltä, hän myöntää.

Kaupunkisimulaation tämän kevään hittipelin suuntaviivoja on linjattu Pälkäneellä, jonne Karoliina Korppoo johdatti Colossal Orderin tiimin ideariiheen. Pienestä tytöstä lähtien kesät Pälkäneellä viettänyt Korppoo sanoo pystyvänsä kuvittelemaan myös, miten maaseutusimulaattori toimisi – mutta tällä tietoa sellaista ei tamperelaisfirmassa ole työn alla.

Korppoo jatkoi hommassa muutaman vuoden – aina siihen asti, kun yritys myytiin amerikkalaisomistukseen ja pian sen jälkeen toiminta lopetettiin. Alan väki on kuitenkin sen verran oma-aloitteista, että firman raunioista nousi useita pieniä yrityksiä, joista yhteen Korppoo pääsi mukaan. Applen mobiililaitteisiin pelejä valmistaneessa yrityksessä hän pääsi työnkuvassaan kiinni siihen, mitä oli Tampereella opiskellutkin – graafikoksi.

– Halusin pienenä kuvataiteilijaksi, mutta jossain vaiheessa totesin, ettei sillä elä. Niinpä lähdin opiskelemaan graafista suunnittelua, jonka koulutuksessa osa oli digitaalista hommaa, hän muistelee mobiilipelitestaajan työtä edeltävää aikaa.

Graafikon työ vei hänet väliaikaispestiin toiseen yritykseen, tamperelaiseen Colossal Orderiin, joka oli perustettu vain hieman aikaisemmin, vuonna 2009.

Kevään 2015 hittipeli Cities: Skylines siinsi nousevan pilvenpiirtäjän tavoin kovin utuisena kaukana horisontissa.

 

Oikeaan aikaan oikeassa hengessä

Jo alusta alkaen pelifirmassa oli asetettu tähtäin laajan kaupunkisimulaation toteuttamiseen, mutta tavoite päätettiin saavuttaa askel kerrallaan. Taloudellisten riskien vuoksi liikkeelle lähdettiin pienemmällä, liikennesuunnitteluun keskittyvällä pelillä. Pienen tekijäjoukon Cities in motion tarjosi tekijöilleen ennen kaikkea mahdollisuuden kokeilla elementtejä, joita voisi hyödyntää myöhemmin.

– Julkaisija Paradox toivoi jatko-osaa, ja siihen saatiin sitten enemmän dynaamisuutta. Cities in motion 2:n kautta pääsimme askeleen lähemmäs tekemään sitä, mitä olimme jo pitkään halunneet, Korppoo muistelee.

Kylmä suihku tekijöiden niskaan tuli, kun pelijätti EA Games ilmoitti julkaisevansa vuosien tauon jälkeen uuden osan suosittuun Sim City -pelisarjaan. Suurin odotuksin vastaan otettu kaupunginrakennuspeli ei kuitenkaan tavoittanut pelisarjan alkuperäistä henkeä eikä ollut kaikkien pelaajien mieleen. Colossal Orderilla pantiin tyytyväisenä merkille, että 1990-luvun klassikkohengessä tehdylle pelille olisi sittenkin tilausta.

Korppoon ja Colossal Orderin yhteiselo oli sujunut sen verran mukavasti, että Korppoo jäi firmaan pysyvästi ja otti pääsuunnittelijan vastuun uudesta, pitkään pohjustetusta pelistä. Sitä työstettiin aktiivisesti pari vuotta. Pyrkimyksenä oli saada aikaan ”hyvä peruspeli, joka toimii ja jonka päälle saa tehtyä kiinnostavia lisäjuttuja”.

Uudelle pelille asetettiin myyntitavoitteeksi 300 000 kappaletta – sama luku kuin se, mitä aiemmatkin pelit olivat elinkaarensa aikana saavuttaneet.

– Emme tajunneet, että se oli tulossa isoksi. Olihan se lopulta sitten aika mieletöntä.

Vain viikko julkaisemisen jälkeen Skylines oli ladattu nettikaupasta jo yli 500 000 kertaa ja monin paikoin kehuttu maasta taivaaseen.

Korppoo uskoo pelin lyöneen läpi paitsi hyvän sisällön myös oikeiden markkinointikanavien löytämisen kautta.

– Hyvän pelin tekeminen on helppoa, mutta hittipelin ei. Niin paljon on kiinni säkästä, kuten oikeasta ajankohdasta ja pelin saamisesta oikeille toimittajille.

Pelaajat pyritään ottamaan huomioon tarjoamalla heille mahdollisuus osallistua pelin osien muokkaamiseen ja kehittämiseen. Tästä esimerkkinä joku pelaajista on Korppoon mukaan juuri väsännyt roska-autoille oman tekoälyn.

– Jostain syystä pelaajille tuntuu aina välillä olevan hauskaa laittaa kaupunkilaiset juomaan likavettä tai rakentaa joku kikkelin muotoinen tie. Siinä on kuitenkin juuri se viehätys, että voi tehdä mitä haluaa, ja haluammekin kannustaa kokeilemaan.

 

Pälkäneen pelimaailma

Uutta peliprojektia on Korppoon mukaan jo kiikaroitu, mutta Skylinesin kehittäminen edelleen erilaisten päivitysten kautta on marssijärjestyksen ykkösenä. Korppoon henkilökohtaisten kesäsuunnitelmien tärkeysjärjestyksessä kärkisijoilla komeilee Pälkäne.

– Aion tulla Pälkäneelle saunomaan ainakin viikoksi. Olen viettänyt kaikki kesät siellä, kun olin pieni, hän kertoo.

Niinpä oli oikeastaan varsin luonnollista, että koko Colossal Orderin väki vieraili jossakin vaiheessa Pälkäneellä paitsi saunomassa myös Skylinesiä visioimassa.

Vapaa-ajallaan Korppoo huolehtii puolisonsa kanssa kuudesta kissasta, ompelee, tekee koruja ja pitää kauneusaiheista blogia.

– Kaikkea muuta kuin pelisuunnittelua, hän tiivistää.

Korppoo nähtäneen kesällä Pälkäneellä jo ennen tuota hehkutettua viikon saunareissuakin, mutta harva häntä sillä reissulla tunnistanee. Uusin harrastus, elokuva- tai pelihahmoihin pukeutumiseen perustuva cosplay, tuo hänet rauniokirkolle tai vanhalle hautausmaalle haarniskaan ja jousiin sonnustautuneena Diablo 3 -pelin Demon Hunterina. Tarkoituksena on ottaa näyttäviä kuvia ympäristössä, joka Korppoon mukaan on kuin suoraan kyseisen pelin maailmasta.

– Itse asiassa meidän piti kuvaajan kanssa käydä siellä jo viime viikolla, mutta emme saaneet savukoneelle aggregaattia ja homma piti siirtää vähän eteenpäin.

Cities: Skylines -pelissä suunnitellaan ja rakennetaan pienistä palasista kaupunkia, ja työnsä tuloksia voi seurata aina rikollisuuden kehittymisestä tavaran tuonti- ja vientimääriin.