Kun me oltiin nuoria, ei turhia surtu. Ei nähty kaikkialla uhkaavia vaaroja. Ei pelätty, että saa ruokamyrkytyksen tai keuhkotaudin, vaikka ei joka välissä käsiä pestykään. Tietämys oli suppea ja pää täynnä kaikkea muuta mielenkiintoista. Koululainen vähän suri läksyjä ja kokeita. Kun meni ansiotyöhön, niin pelkäsi, että myöhästyy töistä.
Jos oli rankkasade ja ukkonen, niin pyöräile siinä sitten. Jos oli talvinen lumipyry, niin sai kahlata kinoksissa auraamattomilla teillä. Paukkupakkasessakin oli selvittävä.
Kun me oltiin lapsia, oli sota. Tosin me emme osanneet sitä oikein tajuta, koska se ei tullut lähelle. Kotiväen puheista kuulimme, että sodassa voi kuolla. Naapureita ja sukulaisia oli rintamalla, isovelikin. Kuulimme sankarivainajista ja haavoittuneista, mutta mitäpä pieni mistään ymmärsi.
Kun sitten aikanaan aikuistuttiin, niin suuri huoli oli siitä, saako hyvän aviomiehen. Tai että saako miehen yleensä. Se oli siihen aikaan tyttölapselle isompi asia kuin urakehitys tai omaisuuden hankinta. Jos sulhasrintamalla alkoi tapahtua, niin piti sitten päästä kunniallisesti vihille. Ja mieluiten kesäaikaan, että häät oli helpompi järjestää. Mutta ei me noita asioita niin kovasti murehdittu, oli parempaakin tekemistä.
Kun perheenlisäystä tuli, niin ei asiasta etukäteen nähty uhkakuvia. Kun lapset olivat pieniä, elettiin päivä kerrallaan. Ei niin kamalasti pelätty vaanivia vaaroja. Oli kai sen verran vilskettä ja vipinää.
Vaan toista on nykyään. Jos lastenlapset ovat viikon lomalla mummolassa, niin vanhan ihmisen mielikuvitus on aivan liian vilkas. On se hirveää, mitä kaikkea lapsille voi täällä tapahtua.
Jos nuo vikkelät vipeltäjät juoksevat ruohikossa, niin voivat saada nahkaansa punkkeja. Kun lapset temppuilevat keinussa, niin voivat taittaa niskansa. Mummon syy, jos ei vahtinut paremmin. Kukkian aaltoihin voi hukkua, jos naapurin lasten kanssa kisaillaan liian raisusti. Liikenne Luopioisten raitilla on niin vilkasta, että auton alle voi jäädä.
Pakko on vahtia, vaikka ohjeistettiin, että osaavat ne jo itsestään huolehtia. Pienempänä niitä piti vahtia, että eivät syö koirankakkaa, kissanhiekkaa tai isoisän nitroja.
Ei ole meille mummoilla elo huoletonta siinäkään mielessä, että pitää katsoa raihnastuvien vaarien perään. Miehet kun ovat sellaisia ikuisia pojankloppeja, että urmastella pitää, vaikka oltaisiin vanhoja ja kankeita.
Kun ne lähtevät autolla liikkeelle, niin saa sydän kurkussa istua vieressä. Näkö on heikennyt, kuulo myös. Lääkityskin voi olla haitaksi.
Kun tulee vanhaksi, asiat saavat kohtuuttomat mittasuhteet. Näkee kaikkialla mörköjä. Jos lähtee kulttuurimatkalle Helsinkiin, niin kovasti pelkää joutuvansa varkaiden uhriksi. Piilottelee rahat salataskuihin ja yrittää näyttää köyhältä. Pelkää myös sitä, että kompuroi ja lyö päänsä, eikä kukaan auta.
Tänä aikana näkee jopa sodan uhkaa ilmassa, kun eivät saa tuota Ukrainan juttua hallintaan. Ja sekin mörkö siinä on, että ne voivat siellä taistellessaan osua atomivoimalaan, ja niin olisi meillä uusi Tshernobyl.
Pahoja unia mummo näkee siitäkin, että nämä meidän eläkevaramme hävitetään taivaan tuuliin, eikä vanhusten elämä enää olisi turvattu. Joutuisimmeko vaivaistaloon, kuten muinoin?
Niin että tällaisia kaikkia murheita ikäihmisellä ilmenee. Erityisemmin ei sen sijaan huolestuta ulkomuodon rapistuminen. Se kun on jo tapahtunut, eikä se ollutkaan niin kuolemanvakava asia.
Mymmeli
