Lehtien tilausmaksut pantiin vuosi sitten verolle. Kohta sen jälkeen päätettiin Yle-verosta. Eli ensin päätettiin verottaa yhtä mediaa, sitten jakaa verovaroja toiselle medialle.
Tänä vuonna lehti toisensa jälkeen on ilmoittanut väen vähennyksistä, koska kustannukset kasvavat tuloja nopeammin. Yleisradion sen sijaan ei tarvitse tehdä mitään, vaikka se saa veronmaksajien kukkarosta viisi miljoonaa euroa arvioitua vähemmän. Veronmaksajat maksavat virhearvion ja päälle jokavuotiset indeksikorotukset.
Yle hoitaa muun muassa vaali-iltoina ihailtavalla tavalla tehtäväänsä. Joka ikisen äänestysalueen ja ehdokkaan äänikertymää voi seurata netissä reaaliaikaisesti sitä mukaa kuin ääntenlaskenta etenee.
Viime aikoina Yle on kuitenkin erikoistunut rimanalituksiin. Veronmaksajilla on oikeus raivostua Mannerheim-elokuvafarssista tai miljoonilla euroilla ostetusta tanssikisaohjelman formaatista.
Porissa Yle ryhtyi suoranaiseen ajojahtiin sikäläistä aamulehteä vastaan. ”Moni pohtii Satakunnan Kansan tilauksen lopettamista” Yle Satakunta otsikoi ”tutkimuksensa”, johon haastateltiin viittäkymmentä satakuntalaispäättäjää ja liike-elämän vaikuttajaa ja kritisoitiin lehden linjaa sekä viihteellistymistä.
Sanomalehdet eivät siis saisi viihteellistyä, mutta Yle voi syytää veronmaksajien miljoonia tanssikisoihin.
Ylen homokeskustelu poiki joukkoeron kirkosta. Televisiomaksun poistuttua samanlainen joukkoliike ei ole enää mahdollista Yleä vastaan.
Sadat tyrmistyneet nettiviestit eivät vaikuta mitään, vaan kansalaiset voivat toivoa muutosta ainoastaan edustajiensa välityksellä. Josko Ylen rahoitusta vaikka leikattaisiin joutavan viihteen verran ja jätettäisiin tällainen sisältö kilpaileville kanaville, joilla mainostajat maksavat lystin. Tai vähintäänkin vaihdettaisiin johtajat.
Kommentointi on suljettu.