Tamperelaista Juuso Vekoa kohtasi heinäkuisena päivänä kotiin saapuessaan yllätyksen. Odottamassa oli viisihenkinen michiganilaisperhe, jonka luona hän vietti vuotta aiemmin vaihto-oppilasvuoden.
– Missäs kolikko on, amerikkalaisperheen isä Michael Humphries tenttasi heti hämmentynyttä Juusoa tervehdittyään.
Vanhasta arvokolikosta oli tullut eräänlainen sisäpiirivitsi. Michael antoi kolikon suomalaisvieraalle ja käski pitämään siitä huolta, kunnes hän tulisi hakemaan sen takaisin.
– Halusin nähdä, että Juuso on säilyttänyt lantin. Seuraavalla kerralla vaadin sen takaisin, Michael nauraa.
Tiia Vekon oli vaikea salata amerikkalaisperheen vierailu Juusolta ja tämän nuoremmalta veljeltä Atelta.
– Yritin kääntää puhelinta piiloon, etteivät pojat olisi huomanneet, että viestittelen Kristina Humphriesin kanssa, perheen äiti kertoo.
Väliaikainen kotienvaihto
Michael ja Kristina Humphriesin perhe asuu Michiganissa maaseudulla. Ensimmäisellä Euroopan-visiitillään he halusivat kokea täkäläistä maalaismeininkiä.
Tiia ja Mika Veko järjestivät vierailleen maaseutuelämyksiä kodinvaihdon avulla: Tiian äiti Maisa Vehkalahti sai muutaman kaupunkilomapäivän Vekojen luona, ja amerikkalaisvieraat asettuivat tämän luokse Iltasmäkeen Mallasveden rannalle.
– Olin hädin tuskin ehtinyt lähteä, kun miehet olivat jo kalassa, Maisa Vehkalahti kertoo.
Michael Humphries sekä perheen pojat Jacob Humphries ja Timothy Gozowsky ovat innokkaita kalastajia ja metsästäjiä. Siksi he kävivät heittämässä uistinta sekä Pälkäneellä että Tampereella.
– Pari isoa kalaa nappasi kyllä kiinni, mutta ylös ei niitä saatu, Mika Veko harmittelee.
– Sen sijaan hirvi me nähtiin uimassa. Se oli kyllä kaikille aika erikoinen kokemus kalareissulla, hän nauraa.
Kuin olisimme tunteneet aina
Suomalaiset järvimaisemat ja vaihtelevat kesäsäät eivät olleet mitään uutta amerikkalaisvieraille. Yhdysvaltojen pohjoisosissa ilmat ovat pitkälti samanlaiset, ja sieltäkin löytyy järviä.
Juuso Veko kävi vaihto-oppilasvuotensa aikana isäntäperheen kanssa Alpenassa mökkeilemässä ja kalastelemassa. Etenkin pohjoisosissa vastaan tulee yllättäviä Suomen vaikutteita.
– Metsäsavotoille ja kaivoksiin lähteneet siirtolaiset toivat mukanaan tapojaan ja kulttuuriaan. Törmäsin esimerkiksi karjalanpiirakan tyylisiin leivonnaisiin. Jopa meidän koulun rehtorin sukunimi oli Hiltunen, Juuso Veko kertoo.
Luonnon ja ilmaston lisäksi suomalais- ja amerikkalaisperheet löysivät paljon yhtäläisyyksiä omasta elämästään.
– Ensimmäisestä päivästä alkaen tuntui kuin olisimme tunteneet aina. Meidän molempien elämä on kulkenut pitkälti samalla tavalla. Työskentelemme logistiikka- ja terveydenhuoltoalalla. Lapset ovat suunnilleen samanikäisiä. Ja meidän nimetkin ovat melkein samat: Tiia ja ”Tina” sekä Mika ja ”Mike”, Pihlajalinna Oy:ssä kotihoidon johtajana toimiva Tiia Veko vertailee.
Lapset ovat tulleet toimeen ainakin yhtä hyvin.
– Kaikki on ollut jotenkin helppoa alusta alkaen. Ja vaikkemme nähneet vuoteen, niin tuntui kuin jatkaisimme siitä mihin eilen jäimme, Juuso Veko kuvaa.
Aitoon rantasaunaan
Perheet tapasivat ensi kerran vajaa vuosi sitten, kun Vekot olivat hakemassa Juusoa vaihto-oppilasvuoden jälkeen kotiin.
– Vietimme viisi päivää Humphriesin luona Michiganissa, Tiia Veko kertoo.
Vastavierailulla amerikkalaisperhe pääsi kiertämään maaseudun kohteissa, jotka kiinnostavat uutta yritystä parhaillaan suunnittelevia Humphrieseja. Pälkäneen visiitin aikana poikettiin muun muassa Vehoniemen automuseolla, Suttisen marjatilalla ja Keltaisessa talossa. Mukaan tarttui monenlaisia matkamuistoja.
– Tiesimme odottaa luonnonkauneutta, mutta kanssakäymisen helppous oli meille yllätys. Suomalaiset osaavat hyvin kieltä ja ovat sosiaalisempia kuin antavat ymmärtää, Michael Humphries sanoo.
Suomessa kun ollaan, niin vieraat vihittiin luonnollisesti myös saunomisen saloihin.
– Saunoimme jo Tampereella, mutta onhan puusauna järven rannalla jotain ihan toista. Viileä vesi ei haitannut miehiä, vaan he hyppäsivät löylystä uimaan. Me naiset viihdyimme mieluummin paljun lämmössä, Tiia Veko kertoo.
Lapset mukaan askareisiin
Juuso Veko sanoo, että hänellä kävi tuuri isäntäperheen kanssa. Sen ansiosta hän pääsi kokemaan amerikkalaista kulttuuria ja maalaiselämää syvemmin kuin moni muu vaihto-oppilas.
– Perheessä on sellainen tapa, että lapset ja heidän kaverinsa otetaan mukaan kaikkiin askareisiin. Minä esimerkiksi auttelin lehmien hoidossa, ja olin vaihtamassa paria moottoria autoihin – vaikken tiennyt ennen matkaani mitään maatilan hommista tai autojen korjauksesta. Minut istutettiin jopa kaivurin rattiin, Juuso Veko kertoo.
Hänen äitinsä mielestä vuosi rapakon takana kasvatti poikaa: kotiin palattuaan tämä hoksasi, että kodin jokapäiväisessä elämässä on monenlaisia hommia, joissa lapset voivat autella.
Ensi keväänä ylioppilaaksi kirjoittava Juuso Veko suoritti Michiganissa lukion päätösvuoden, johon sisältyy tanssiaisia ja muita rituaaleja.
– Koulussa suurin ero oli se, että liikunta on olennainen osa opiskelua. Meillä harrastetaan seurojen kautta, mutta siellä kouluilla on joukkueet eri lajeissa, ja harjoitukset joka päivä koulun jälkeen. Valmentajat ovat kiinnostuneita myös koulumenestyksestä: jos arvosanat alkavat tippua, uhkana on lentää ulos joukkueesta.
Vaihto-oppilasvuosi oli elämys, jossa riittää sulateltavaa pitkäksi aikaa.
– Tuntui oudolta päästä Washingtonissa Valkoiselle talolle ja muihin paikkoihin, joita on tähän saakka nähnyt vain leffoissa, Juuso Veko sanoo.
