Ely-keskus pahoittelee paikkaustyön haittoja

Pirkanmaan ELY-keskus pahoittelee tienpaikkaustyöstä tienkäyttäjille aiheutunutta haittaa.

ELY-keskuksen teettämä tienpaikkaustyö epäonnistui Luopioisten suunnalla. Paikkaus tehtiin sirotepaikkaustyönä, jossa tien pinnan reikä ensin paikataan asfalttisella massalla. Sen jälkeen reiän päälle tehdään sirotepaikkaus, jossa bitumisen liiman päälle sirotellaan runsaasti pienirakeista kiviainesta.

Sirotepaikkaus on yleinen paikkausmenetelmä, jota käytetään valtakunnallisesti tien pinnan reikien paikkaukseen. Mahdollinen autojen likaantuminen on tällä kertaa johtunut siitä, etteivät sirotekivet ole ehtineet kunnolla kiinnittyä tienpintaan ennen sadekuuron alkamista. Pinnasta irronnut sideaine on mahdollisesti liannut autoja. Tilanne on nyt kivien irtoamisen ja autojen likaantumisen suhteen rauhoittunut, eikä sen vuoksi ELY-keskukseen jo yhteydessä olleiden autoilijoiden lisäksi odoteta enää juurikaan yhteydenottoja.

Tien pinnan reikäisyys tarkastetaan alkukesästä 2013. Työn tehnyt urakoitsija Skanska Asfaltti Oy korjaa epäonnistuneen paikkauksen heti sään salliessa.

Anne Valkonen, projektivastaava

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus