Pääministeri Sipilän ehdotettua Microsoftin irtisanottaville työntekijöille yrittäjäksi ryhtymistä asiasta virisi laaja keskustelu. Mm. Ylen aamu-tv:ssä Suomen Yrittäjien varapuheenjohtaja Hanna Munter piti sitä hyvänä vaihtoehtona, koska ”yrittäjä voi päättää omasta elämästään”.
Tätä myyttistä käsitystä viljellään myös yrittäjäkoulutuksessa kuten yleensäkin julkisessa keskustelussa. Se on kuitenkin todella myytti, jonka sisältöä olisi tutkittava tarkemmin, ettei yrittäjäksi ryhtymistä harkitsevia, varsinkaan nuoria, houkuteltaisi uravalintaan virheellisin tiedoin, mistä vääjäämättä seuraa pettymys.
Tilanne johtuu siitä, että yrittäjyydestä puhuvat useimmiten sellaiset, joilla ei ole omaa kokemusta asiasta tai yrittäjät, joiden kokemus on jäänyt varsin suppeaksi.
Perustuslaissa on kyllä turvattu elinkeinon harjoittamisen vapaus periaatteellisella tasolla, mutta siihen kohdistuva säännöstö voi rajata toimintavapauden kovin suppeaksi. On joukko luvanvaraisia elinkeinoja, jotka voivat olla melkoisen lupakynnyksen takana, kuten esimerkiksi taksiliikenne tai majoitus- ja ravitsemiselinkeino.
Työn tekemisessä on periaatteellinen ero työntekijään siinä, että yrittäjä voi itse päättää, mitä tavaroita ja palveluja tuottaa ja millä tavoin hän se tekee. Kuljetusalan poikkeuksia lukuun ottamatta työaikalaki ei myöskään koske häntä, joten hän voi vapaasti määrätä oman aikansa käytöstä.
Työntekijän on sen sijaan noudatettava työnantajansa työnjohdollisia ohjeita: työsopimuslain vanhan sanonnan mukaan työn suoritustapaa, laatua ja laajuutta sekä aikaa ja paikkaa koskevia määräyksiä. Uudessa laissa sisältö on sama sanamuotomuutoksista huolimatta.
Toimialasta riippuen yrittäjää voi kuitenkin tosiasiallisesti sitoa suuri määrä säädöksiä tai viranomaisohjeita, joihin moniin sisältyy rangaistusuhka. On laskettu, että kunnilla on yli viisisataa lakimääräistä velvoitetta, mutta yrittäjien velvoitteiden määrää tuskin on edes yritetty laskea.
Työntekijän edellä mainittu kuuliaisuusvelvollisuus rajoittuu työaikaan, joka käsittää vajaan viidesosan koko vuodesta. Työajan ulkopuolella häntä koskevat vain yleiset kansalaisvelvollisuudet, jotka ovat samat kuin yrittäjälläkin, kuten verovelvollisuus ja asevelvollisuus. Mutta yrittäjän erityisvelvoitteet koskevat häntä pääsääntöisesti joka päivä vuorokauden ympäriinsä, ja verotus on hänen osaltaan monin verroin monimutkaisempi kuin työntekijällä. Usein se vaatii erikoiskoulutuksen saaneen henkilön apua.
Jos yrittäjä itse ryhtyy työnantajaksi, se merkitsee noudatettavien säädösten ja sopimussääntöjen nousua aivan uuteen kertaluokkaan. Verottajan lisäksi hän on silloin ennen muuta ay-liikkeen ja työsuojeluviranomaisten tiukan silmälläpidon alaisena ja interventioiden kohteena. Myös sanktioiden uhka nousee moninkertaiseksi.
Oma lukunsa onkin näiden säädösten ja muiden määräysten soveltamisesta annettavat oikeuden tuomiot ja hallinnolliset ratkaisut. Näitä päätöksiä tekevien näkökulma ja kokemuspohja edustavat tavallisesti palkansaajan eli työntekijän tai virkamiehen maailmankuvaa, joka on vastakkainen yrittäjän maailmankuvaan verrattuna. Se on staattinen kun taas yrityksen toiminta on dynaamista.
Tällöin saa aivan erityisen merkityksen se, mitä tuolloin istuva käräjätuomari Jussi Nilsson sanoi Lakimiesliiton lehdessä Lakimiesuutisissa maaliskuussa 2002: ”Suomessa kansalaisille vallan väärinkäytöksiä vastaan tarjottava oikeussuoja muistuttaa perusteiltaan hyvin paljon vastaavaa suojaa Euroopan entisissä sosialistisissa maissa.” 1990-luvun laman jälkeen tuhannet yrittäjät saivat kokea tämän. Asiasta ei syntynyt keskustelua.
Yrittäjällä on näissä tilanteissa tavallisesti enemmän pelissä kuin palkansaajalla, sillä väärä päätös voi tuhota koko hänen uransa ja elinkeinonsa.
Sukuyhtiö Woikoski Oy:n omistaja Clas Palmberg kertoi Kauppalehdessä 14.7., että kun yhtiöltä evättiin tuotekehitysyksikön rakentaminen, eräs virkamies tunnusti vastustaneensa sitä siksi, että ”tuollaiset yhtiöt luulevat voivansa tehdä työllistämisen nimissä mitä tahansa”. Keskus olisi tuonut 15 uutta työpaikkaa.
Tällaisten ratkaisujen voidaan väittää olevan osa yrittäjäriskiä ja sellaisena se tulisi vain hyväksyä ja ennakoida. Tällaista ajattelutapaa ei kuitenkaan voida hyväksyä. Yrittäjäriski muodostuu markkinariskistä, joka on aina arvaamaton. Jotta yritys voisi varautua siihen mahdollisimman hyvin ja keskittyä asiakkaiden palvelutehtäväänsä, sillä on oikeus edellyttää julkiselta vallalta täyttä oikeusturvaa.
Palmberg sanookin, että pahin ongelma ei ole ”elätettävien” virkamiesten suuri määrä, että se, miten he vahingoittavat yritystoimintaa.
Professori Martti Vihanto pelkisti eräässä Kilpailuviraston julkaisussa asian seuraavasti: ”Oikeusvarmuuden puuttuessa taloudenpitäjät joutuvat käyttämään niukkoja voimavaroja julkisen vallan sattumanvaraisten päätösten ennakointiin ja niiltä suojautumiseen, jolloin tuottava toiminta jää vähemmälle huomiolle.”
Pääministerin ei tulisikaan houkutella ketään yrittäjäksi ennen kuin hallitus pystyy turvaamaan hänelle vähintään saman tasoisen oikeusturvan kuin palkansaajillekin.
Kauko Parkkinen
Metalliteollisuuden työnantajaliiton entinen johtaja
tietokirjailija
