Kun kesähelteistä päästiin, iski siivousvimma. Piti vähän katsastaa kaappeja ja heittää sieltä pois turhaa roinaa. Siis toimeen tartuttiin.
Tämän vuoden raivausprojekti osui lehtileikkeisiin, joita oli monta mapillista. Muinoin näitä painotuotteita oli jopa kuutiometrin suuruinen laatikko, mutta eläkeiän koittaessa tarmoa riitti jo osan hävittämiseen. Silloin lähti paperinkeräykseen esimerkiksi kolmisenkymmentä Sydän-Hämeen vuosikertaa, pääosin. Tai oikeastaan niistä taisi olla suurin osa Kunnallistiedot-nimisiä. Tosiaankin, lehtemme tunnettiin noin kuusikymmentä vuotta nimellä, joka ei mitenkään viitannut tähän kotiseutuumme.
Lehtileikkeet ovat aina olleet meille vanhuksille luonteva tapa säilyttää muistoja. Miten mahtaa olla nuoremmilla? Ehkei heidän tarvitse tonkia pölyisiä papereita, kun kaikki löytyy netistä. Mutta ei mekään ihan pöljiä oltu, kun saksittiin lehdistä tärkeitä Suomeen, kotiseutuun ja lähipiiriin liittyviä uutisia. Meillä on tallessa niitäkin lehdenkappaleita, jotka ovat peräisin jo vanhemmilta ja isovanhemmilta.
Mummolla on helppoa, kun omaiset ovat tavallista maatiaisjengiä. Raskasta on niillä, joilla on perheessä joku iso kiho, taiteilijanero, urheilusuuruus tai muu henkilö, josta jatkuvasti on lehdissä juttuja ja kuvia. Saksittavaa ja säilytettävää riittää. Meikäläisissä ei ole kuuluisuuksia, ei suuria tähtiä, joiden ensi-iltojen tai konserttien muistot pitäisi säilyttää ainakin kolmanteen polveen. Suvun ehdokkaat eivät päässeet edes kunnanvaltuustoon. Ei kai tarvitse arkistoida uutista niistä vaaleista, joissa veljenpoika sai kolmekymmentä ääntä eikä mennyt läpi.
Väliin paperintuhoustyötä tehdessään vaipuu helliin muistoihin, kun löytyy uutisia vanhoista heiloista. Yksi on menestynyt kemisti, toinen erään uskonlahkon saarnamies. Muutama on ilmoitusten ja muistokirjoitusten mukaan jo poistunut tästä maailmasta.
Vastaan tulee Helsingin Sanomia sotakesältä 1944. Murheelliselta tuntuu, kun kuolinilmoituksia on lukuisia sivuja ja vainajissa on paljon nuoria miehiä. Muutkin tuon ajan uutiset ovat aika järkyttäviä. Hyvää tekisi nuorille ikäryhmille näiden lukeminen. Heille sodan todellisuus lienee aika etäinen.
Elämänpolun varrelta meille löytyy omakohtaisiakin lehtileikkeitä: avioliittokuulutukset, lasten nimensaannit ainakin. On kuvia oman työpaikan merkkipäivistä, joitten puitteissa poseerataan tyttöjen kanssa nuorina, ja voisi melkein sanoa että nätteinäkin. Hyvä oli kuva tässä omassa lehdessämme.
Joskus on tullut leikellyksi ihan ilkeyttään paloja jutuista, joissa tätä äidinkieltämme käsitellään aika oudosti. Löysässä hirressä roikkuminen ja rahkeitten riittäminen ovat jo tavanomaista suomea, mutta äskettäin oli yhteen Aamulehden juttuun saatu aika monta räväkkää kielikuvaa. Otsikko oli heti ”Nyrkki edellä outoa vastaan.” Lisäksi kerrottiin, että ”Nyt rystysissä pakottaa pelko” ja ” Tyynikin kyntäjä nousee tupestaan”.
No se siitä. Hohhoh! Urakka on vielä pahasti kesken. Pitäisi kovettaa sydämensä ja heitellä kylmästi papereita pois. Ei auta ruveta kaikkia lukemaa, vaikka mieli tekisi. Niin kuin nyt noitakin verosuunnitteluun ja testamentin tekoon liittyviä ohjeita. Ei tosiaankaan taida olla todellista tarvetta syventyä tuon sortin tiedotteisiin. Tällä varallisuustasolla?!
Mymmeli
