Tampereen Työväen Teatterissa on tällä viikolla aloitettu yt-neuvottelut. Tärkeimpänä syynä siihen on valtion maksaman tuen pysyvä ja raju leikkaaminen. Noin 850 000 euron valtionosuuksien menetys kahdessa vuodessa on todella paljon.
– Kamalaa, sanoo pälkäneläinen TTT:n dramaturgi Seija Holma.
Tampereen Työväen Teatteri on yhdessä Suomen Kansallisteatterin, Kansallisoopperan ja Åbo Svenska Teaternin kanssa nauttinut tähän asti valtion erityistä tukea, koska niillä on katsottu olevan erityisen laaja ja kauaskantoinen merkitys kansallisessa kulttuurielämässä.
Mutta nyt leikkauksilta eivät säästy juuri mitkään kulttuuri- ja tiedelaitokset. Kansallisteatteri ja ooppera säilyttävät asemansa erillisrahoituksen turvin, TTT:llä ja Svenskanilla sitä mahdollisuutta ei ole.
– Säästöt vaikuttavat meillä väkisinkin henkilökuntaan. Teatteria on mahdotonta tehdä ilman ihmisiä, joten henkilöstömenot ovat suurimmat menot. Mutta teatteri on myös työyhteisö, jossa tarvitaan kaikkia, Holma toteaa.
Työväenteatterin syksy näyttää muutenkin tavallista tiukemmalta, sillä päänäyttämön täyttöaste ole ollut aivan toivotunlainen. Rahattomuus näkyy myös teatterilippujen kysynnässä – ihmisillä ei ole varaa teatteriin samalla tavoin kuin hyvinä aikoina. Sama suuntaus näkyy ympäri maata.
Siksi tuntuu uskomattomalta, että TTT elää samaan aikaan yhtä historiansa suurimmista menestystarinoista, teatteri-ilmiötä nimeltä Taivaslaulu.
Viimeiseen lippuun asti
Eino Salmelaisen näyttämö eli Tampereen Työväen Teatterin vanha päänäyttämö on tupaten täynnä Taivaslaulun jokaisessa esityksessä.
Lippuja jonotetaan kuukausikaupalla. Parvekkeen takarivinkin paikat täyttyvät nopeasti. Esitykset täyttyvät sitä mukaa, kun niitä tulee myyntiin. Ryhmävarauksia tehdään kautta koko eteläisen Suomen. Ihmiset kärkkyvät viime hetken peruutuspaikkoja esityspäivinä vähän ennen kello 19:ää.
– En ole koskaan ennen kokenut tällaista. Ihanaa, käsittämätöntä! Tämä on semmoinen asia, joka kantaa elämän pienten karikoitten yli, kuvailee Seija Holma, menestystarinan äiti.
Hänen kynästään on toki lähtenyt menestystarinoita ennenkin, esimerkiksi vuosikausia TTT:n ohjelmistossa pysynyt Tuomas Kyrön teoksiin perustuva Mielensäpahoittaja ja poika vetää edelleen katsomot täyteen.
– Mutta se on toisenlaista kiinnostusta, riehakkaan hilpeää. Ei niin syvältä kouraisevaa kuin Taivaslaulun vastaanotto. Ryhmämyynnistä meillä vastaava myyntisihteeri Arja Kamppi sanoo, että Taivaslaulusta on tullut ilmiö, sellainen teos, joka on pakko nähdä. Hänelle satelee varauksia uudenlaisilta tahoilta, kuten seurakunnilta, ja bussimatkoja tehdään pitkien matkojen takaa. Esimerkiksi Lappeenrannasta on aikamoinen matka Tampereelle teatteriin, mutta sieltäkin on tultu, Holma selittää.
Dramaturgin pikaoivallus
Pauliina Rauhalan esikoisromaani Taivaslaulu herätti heti ilmestyttyään vuonna 2013 kohun sekä lestadiolaispiireissä että niiden ulkopuolella.
Romaani käsittele nuoren lestadiolaisperheen epätoivoista ja kuoleman rajoille asti johtavaa kamppailua uskonkysymysten, yhteisön vaatimusten ja oman jaksamisen ristitulessa. Mutta ei tragediana, vaan suurena ja armollisena rakkaustarinana, joka päättyy onnellisesti.
Seija Holma tajusi välittömästi Rauhalan teoksen luettuaan, mitä tarina voisi merkitä näyttämöllä. Hän otti siitä paikasta yhteyttä esimieheensä, Tampereen Työväen Teatterin johtajaan Maarit Pyökäriin ja kertoi ajatuksensa. Toimeen tartuttiin viipymättä.
Taivaslaulu ei ole valmiiksi näytelmällinen kirja. Sen rakenne takautumineen ja mielen sisäisine jaksoineen ei ole suoraan siirrettävissä näyttämölle, eikä se sisällä paljonkaan dialogia. Seija Holma sanookin, että ensimmäinen tehtävä oli hajottaa kaikki palasiksi ja ruveta sommittelemaan niistä draamaa.
Silti Taivaslaulu on yleisön mielestä näyttämöllä juuri niin kuin kirjassa, tai vieläkin enemmän.
– On oltava uskollinen kirjan hengelle. Ei saa alkaa väittää muuta, vaikka kääntääkin kirjailijan tekstin teatterin kielelle, Seija Holma pohtii.
Hän uskoo, että kaikki Taivaslaulun tekijät nauttivat työstään erityisellä tavalla. Ehkä siksi jokainen onnistui.
Sydämen hellimistä
Syksyn alussa Taivaslaulu kantaesitettiin TTT:ssä ja heti perään Oulun Kaupunginteatterissa. Molemmissa lippuja myydään kuin siimaa, ja palaute tulvii ihailua ja kiitollisuutta.
Seija Holma kertoo, että näyttelijät ovat suorastaan hämmentyneitä näytelmän vastaanotosta. Miespäähenkilön, Aleksin äitiä näyttelevä Teija Auvinen on sanonut, että hän kohtaa joka näytöksessä yleisön, joka istuu kolmituntisen esityksen ajan etukenossa hievahtamatta ja imee tarinaa kolmituntisen esityksen ajan. Näyttelijä aistii, että katsojien sisimmässä tapahtuu.
– Teijan mukaan Taivaslaulu on sydäntä hellivää katsottavaa. Se kuvaa osuvasti sitä, mitä ihmiset kertovat kokemastaan, Seija Holma sanoo.
Naispääosaa, Viljaa esittävä Eriikka Väliahde saa nykyään suoraa palautetta keskellä katuakin. Vähän väliä joku tarttuu häntä käsivarteen ja kysyy: Sinäkö olet Eriikka?
Sitten pysäyttäjä kertoo, mitä Taivaslaulu on merkinnyt, teatterikokemuksena, henkilökohtaisesti, joka tavalla.
– Kun aihe on näin poikkeuksellinen ja Rauhalan romaanin suosio tiedetään, osasimme odottaa, että ihmiset kiinnostuvat näytelmästä. Mutta ihan tällaista tuskin kukaan osasi ennakoida, Seija Holma myöntää.
Puhallus kohtaan, johon eniten sattuu
Heidi Räsäsen ohjaama Tampereen Työväenteatterin Taivaslaulu on kuin runoutta tai taikaa, vaikka sen aihe on lähtökohtaisesti arkinen.
Tarina kahden hartaan vanhalestadiolaisen nuoren lapsuudesta, rakastumisesta, avioliitosta ja lasten tulosta, joka on ensin ihanaa, sitten tavallista ja lopulta näännyttävää, ei kuulosta suurelta runoelmalta. Silti esityksen lumous imee heti katsojat mukaan. Ensi hetkistä lähtien katsomo on täysin liikkumaton. Ei supinaa, rapistelua tai väliaplodeja. Pelkkä hiljaisuus.
Katsoin kelloa -kohta tuli siinä vaiheessa, kun valot syttyivät viimeisen näytöksen jälkeen. Se oli tasan kymmenen. Vaikea käsittää, että oli kulunut kolme tuntia.
Tarinassa nuoren Viljan (Eriikka Väliahde) voimat loppuvat kaksoisraskauteen, joka yllättää neljännen lapsen jälkeen. Vilja tajuaa olevansa kuuden lapsen äiti, ennen kuin vanhin on edes aloittanut esikoulua.
Vilja uskoo kuolevansa, koska lasten tuloa ei voi lopettaa syntiä tekemättä. Mutta hänen miehensä Aleksi (Tommi Raitolehto) tahtoo pitää Viljan ja lapsillaan äidin elossa. Hän ottaa harteilleen synnin taakan yksin ja vapaaehtoisesti, jotta Vilja saisi säilyä puhtaana.
Taivaslaulu se on hyvin tosi. Se voisi kuvata mitä tahansa kamppailua irti aatteesta, jonka hallitsevuutta ei voi kestää.
Uskonto ei ole ainoa henkinen kahle, joka voi köyttää ihmisen sisimmän niin lujasti, että muuta ulospääsyä ei näy kuin kuolema. Pakottamista, uhkaa ja ohjailua voi tulla minkä tahansa aatteellisen yhteisön taholta, jos aatteen noudattaminen on niin ehdotonta, että siitä on tullut laki.
Mutta Taivaslaulu ei tuomitse ketään. Aleksilla ei tosin ole sijaa vanhalestadiolaisten sisäpiirissä sen jälkeen, kun hän on tehnyt itsensä vikapääksi syntyvyyden rajoittamisen syntiin, eikä suostu edes katumaan. Mutta uskostaan hänen ei tarvitse sen tähden luopua. Aleksi kasvaa isänsä ohi, hän näkee rakkauden ja armon siinä missä isä mustimman synnin. Siinä vaiheessa isä vaikuttaa enemmän säälittävältä kuin vihattavalta.
Eikä kuva lestadiolaisuudesta ole yksioikoinen. Pauliina Rauhalan romaanissa esiintyy kaiken aikaa ankaruuden rinnalla toisenlainen lestadiolaisuus, joka noudattaa tiukasti oppia, mutta näkee sen elämän valona ja voimana.
Kirjassa vilahtelee useita naisia, siis nimenomaan naisia, jotka edustavat sitä näkemystä. Näytelmässä ne on tiivistetty yhteen henkilöön, joka kirjassa on täysin sivuosassa, Aleksin äitiin Raakeliin.
Raakel rakastaa lapsiaan, ja suurperheen äidin tehtävä on hänelle tärkeintä ja luonnollisinta maailmassa. Teija Auvinen tulkitsee vaikuttavasti arkisen mutta vahvan ja lämpimän Raakelin roolin, joka on ilman muuta yksi näytelmän nerokkaimmista dramaturgisista oivalluksista.
Taivaslaulun suosio perustuu osaksi siihen, että uskonnolliset liikkeet kiinnostavat. Niiden ympärillä velloo nykyään monenlaista julkista keskustelua, ja monia johtohenkilöitä vaaditaan vastaamaan kysymyksiin, joita perinteisesti on käsitelty vain sisäpiirissä.
Mutta se ei selitä koko totuutta. TTT:n Taivaslaulu on kaikilta osiltaan onnistunut, upea toteutus, jonka näkisi mielellään monta kertaa. Mutta hienoja produktioita on nähty ennenkin, ja nähdään Taivaslaulun kanssa samaan aikaan. Musikaalit, rakkauskomediat ja jännitys eivät vain tällä hetkellä vastaa siihen, mitä monet meistä sisimmässään etsivät.
Arjesta nouseva tarina, joka vie kuoleman rajoja hipovaan epätoivoon ja kuljettaa sieltä takaisin valoon ja uuden armollisemman elämän alkuun, on kuin puhallus sinne, minne eniten sattuu.
Varsinkin, kun vertaansa vailla olevaan sankaruuteen riittää tavallisen perheenisän vilpitön, kaikkensa yrittävä rakkaus.
