Jouluksi omaan kotiin?

 

Mokka kaipaa rauhallista kotia mielellään omakotitalosta maalta tai rauhalliselta omakotialueelta.
Mokka kaipaa rauhallista kotia mielellään omakotitalosta maalta tai rauhalliselta omakotialueelta.

Hellyydenkipeä Mokka-koira kaipaisi vihdoin omaan kotiin. Yhdeksänvuotias uroskoira tuli Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen Pesun hoteisiin Pälkäneeltä, kun omistaja ei voinut enää pitää sitä elämäntilanteensa takia.

Kovan onnen koira on ollut yhdistyksellä jo puoli vuotta etsimässä kotia. Tämä on kodittomille koirille poikkeuksellisen pitkä aika. Sille oli jo tiedossa koti, kun uusi omistaja ilmoitti vuorokautta aikaisemmin, ettei voikaan ottaa sitä.

Mokka majailee Valkeakoskella Pesun tilapäiskodissa. Jonna Majava kertoo, että koira on stressiherkkä, minkä takia monia epäilyttää tarjota sille kotia. Mokka etsiikin kotia rauhallisesta perheestä, jossa ei ole esimerkiksi pieniä lapsia eikä muutenkaan liikaa hälinää.

Oikeissa olosuhteissa Mokka on Majavan mukaan ihanteellinen kaveri, joka tykkää käpertyä sohvalla kainaloon ja joka nauttii myös lenkkeilystä.

– Mokka osaa peruskäskyt kuten istumisen. Se ei myöskään vedä hihnassa. Tässä koirassa ei ole sinänsä mitään vaativaa, kunhan se pääsee oikeaan ympäristöön, Jonna Majava selvittää.

Kissaseura ei ole ongelma Mokalle, mutta uroskoirien kanssa se ei tule juttuun. Narttukoirien kanssa se tulee toimeen, kunhan ne eivät ole liian riehakkaita. Vaikka tämä uros kaipaakin isokokoisena koirana paljon liikuntaa, se on perusluonteeltaan rauhallinen.

Stressiherkkyys ilmenee haukkumisena, kun koira ei oikein tiedä, kuinka reagoida hälinään. Sekarotuisen Mokan taustalta löytyy collieta, lapinporokoiraa sekä saksanpaimenkoiraa.

indsseax

Paljon kodittomia

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Annika Salomaa kertoo, että yhdistyksen koirille tarkoitetut tilapäiskotipaikat ovat tupaten täynnä. Kaikki yhdistykselle tulevat eläimet hoidetaan vapaaehtoisten omissa kodeissa.

Pesu ei huolehdi varsinaisista löytöeläimistä. Yhdistykselle tulee eläimiä etsimään uutta kotia esimerkiksi tilanteessa, jossa omistaja ei pysty enää huolehtimaan niistä vaikkapa sairauden tai muuttuneen elämäntilanteen takia.

– Osaavista tilapäiskodeista on jatkuva pula. Monesti koirasta luopumaan joutuvat ajattelevat, että löydämme eläimelle heti hoitopaikan. Kun sitä ei parissa päivässä löydykään, koira viedään lopetettavaksi, Salomaa harmittelee.

Tähän mennessä Pesulle on tullut tänä vuonna 26 koiraa etsimään uutta kotia.

index

Mokasta löytyy lisätietoja netistä osoitteesta www.pesu.org/index.php/kodittomat-elaeimet/koirat Siitä voi kysellä myös numerosta 045 113 6922 tai sähköpostilla koirat@pesu.org.