Kun Yle uudistusinnossaan halusi muokata Suomen euroviisukarsinnat uuteen uskoon, syntyi Uuden Musiikin Kilpailu – UMK. Tarkoituksena oli mitä ilmeisimmin tuoda Ylelle oma versio muilta kanavilta tutuista kykykilpailuohjelmista. Tuttua olivat asiantuntijatuomarit, mutta uutta hidas etenemistapa, jossa seurattiin artistien biisien kehittämistä ja hiljalleen tutustuttiin tuntemattomiin esittäjiin. Esittäjien nousu tuntemattomuudesta koko Euroopan eteen euroviisulavalle vaikutti olevan ideoijilla ”se juttu”.
Ensimmäisenä UMK-vuonna sanaa ”Euroviisut” pyrittiin välttämään viimeiseen eli finaalilähetykseen asti. Hiljalleen alkuperäisasetelmasta on palauduttu puitteiden puolesta kohti euroviisumaailmaa, ja – hassua kyllä – suunta on ollut kiusallisen selkeästi nimenomaan kohti ruotsalaista Melodifestivalenia, kaikkien euroviisukarsintojen äitiä.
Tänä vuonna otettiin aimo harppaus kohti takavuosien suomalaista euroviisukarsintaa, jossa nimekkäin esiintyjä oli aina vahvoilla. Kisaa ei ole enää pyhitetty vain uusille tulokkaille, vaan mukaan on otettu myös ”vanhoja tuttuja”. Samalla UMK:sta tehtiin Voice of Finland -ohjelman ylijäämälaulajien kokoontumisajo, kun iso osa esiintyjistä toista juontajaa myöten on ajettu sisään jo toisen laulukisaformaatin kautta. Heidän lisäkseen mukaan on kelpuutettu jo kertaalleen UMK-kuvioissa tai viisukarsinnoissa käväisseitä. Jälleen ollaan uusien avausten tekemisen ja yrittämisen sijaan matkalla siihen, että viisukarsinnasta tulee ”keväällä uuden levynsä julkaisevien” artistien mainosikkuna.
Uusi linjanveto on sikäli kinkkinen, että enää kaikki osallistujat eivät lähde samalta viivalta. Tuuli Okkosen lähtökohdat ovat varsin erilaiset verrattuna palstatilaa urallaan runsaasti nauttineisiin Saara Aaltoon, Kimmo Blomiin tai jopa Einiin. Yhtä lailla kuin Ilves-faneilla on sairaalloinen kiinnostus niin sanottuihin paluumuuttajapelaajiin, on kovimmilla viisuaktiiveilla samanlainen tuki paitsi Mikael Saaren kaltaisille aiemmin karsinnoissa mukana olleille myös Cristal Snow’n tapaisille selkeille vähemmistöedustajille.
Ensi viikonloppuna alkavan kisan voittopöytä näyttääkin olevan katettu etenkin eittämättä laulutaitoiselle Saara Aallolle ja Cristal Snow’lle, joista ensin mainitulla on kaikista kilpailijoista selkeä niskalenkki. Yllätyksellisimpänä uhkaajana etukäteissuosikeille voisi melkeinpä pitää Pää-Äijiä, joiden jykevän korni rekkamies-junttidisko Shamppanjataivas vaikuttaisi ensi kuulemalta olevan omiaan suomalaiseen makuun. Vaikka tarttuvan kappaleen pystyy hyvin kuvittelemaan soimassa jääkiekon MM-kisojen tv-maalikoosteen taustalla, koko Euroopan suosion saavuttaminen tällä tyylillä tuntuu äärimmäisen utopistiselta. Toki projekti nimeä – kansainvälisessä muodossaan ”Paeae-Aeijaet” – myöten vaikuttaa kaikin puolin poikain hassuttelulta.
Aiemmista UMK-vuosista poiketen pop-rallien ja tunnelmallisten hissuttelujen joukkoon on hieman epäsuomalaisesti eksynyt enää vain yksi kunnon rock-veto. Vedonlyöntiä harrastaville vinkkinä paljastettakoon, että Barbe-Q-Barbies ei kuitenkaan tule pärjäämään – vuosien varrella olen oppinut viisupiireistä sen, että Oksasen omat suosikit eivät koskaan menesty. Ehkä olen näissä kinkereissä sitten liian marginaalikuuntelija.
Kirjoittaja on Sydän-Hämeen Lehden toimittaja, jonka mielestä olisi tasapuolista, jos viisuehdokkaista yleisölle ennestään tuttuja olisivat joko kaikki tai ei kukaan.
