Sitä oikein odottaa, koska käheä-äänisten poikien kuoro aloittaa suuriääniset ”koska pelataan” -vaatimuksensa. Mutta kaikki ovatkin innoissaan, kun Ville Klasila ilmoittaa, että seuraavaksi leikitään jäämiestä.
– Kuka pelkää jäämiestä, jahtaajaksi valittu huutaa höyryävänä ristikkonsa takaa ja kaikki kiitävät kohti kaukalon toista laitaa mutkitellen, ettei jäämies ja hänen nappaamansa apulaiset saa kiinni.
– Monet treenit on menty niin, ettei ole pelattu ollenkaan, Haanloukkaan kiekkokoulua vetävä Klasila kertoo.
Pelissä pääosassa ovat muutamat isommat ja taitavammat pojat. Aloittelevat jäävät helposti sivustaseuraajiksi. Leikit sen sijaan haastavat kaikki mukaan. Niissä on pienin muunnelmin kyse samasta asiasta: lapset jahtaavat hiki hatussa toisiaan. Samalla tulee huomaamatta harjoiteltua luistelutaitoa.
– Olen kahlannut nettiä ja kaivanut sopivaa materiaalia harjoituksiin. Mutta monesti lapset ehdottelevat itse hyviä leikkejä, Klasila kertoo.
Esimerkiksi banaanihipan säännöt hän kuuli muksuilta. Siinä takaa-ajajan kosketus jähmettää kiinnisaadun kädet pystyssä seisovaksi banaaniksi. Vielä vapaana olevat voivat kuitenkin kuorimalla vapauttaa banaanin: kun laskee kaverin kädet alas, hän pääsee taas kiitämään karkuun ja vapauttamaan muita.
– Hippoja on paljon erilaisia. Lapset tykkäävät muun muassa ketju- ja parihipasta.
Yli 30 kiekkokoululaista
Luja-Lukon maksuttomassa kiekkokoulussa jääkiekon alkeita harjoittelevat esikoululaiset sekä ykkös- ja kakkosluokkalaiset. Mukaan voi lähteä, vaikkei vielä tietäisi miten päin mailasta pidetään kiinni.
– Aloitamme ihan perusasioista ja etenemme pikkuhiljaa. Luistelua, liukua ja luisteluasentoa harjoitellaan paljon. Lisäksi opetellaan mailan ja kiekon käsittelyä, kuljetusta ja myös sitä, miten kaukalossa käyttäydytään: toisia tönivät joutuvat jäähylle, Ville Klasila kertoo.
Luistelutekniikan ja -asennon hakemisenkin voi tehdä muksuja innostavalla tavalla. Asennosta tulee matala ja potku suuntautuu oikein, kun pelaajat työntävät ja vetävät toisiaan mailan kanssa.
Kiekkokoululaisia on tänä talvena yli 30. Aivan kaikki eivät ole mukana joka treeneissä, mutta parhaimmillaan kaukalossa kurvaillee parikymmentä tyttöä ja poikaa. Sellaisen joukon kanssa on tekemistä yksin. Niinpä Klasila on saanut apua harrastekiekkoilijoista.
– Tänä vuonna on tullut tosi hyvin uusia kiekkokoululaisia. Isommille ja kokeneemmille pitää antaa pientä lisähaastetta, kun muut aloittavat alkeista. Mestarit voivat esimerkiksi liukua yhdellä luistimella ja muut tekevät saman kahdella, Klasila kertoo.
Pelimiehen alkujen innosta kertoo se, että väkeä on riittänyt sekä sateessa että pakkasessa.
– Pakkasraja on 15. Kerran oli sitä kylmempi, mutta osa tuli silti.
Läpi talven jatkuva kiekkokoulu pyörii maaliskuun puoliväliin saakka, jos Haanloukkaassa vain riittää jäätä siihen asti.
Palkitsevaa vetäjällekin
Ville Klasila treenasi itse junnuna kaukalopalloa. Vuosituhannen vaihteen jälkeen hän oli muutaman vuoden mukana Lukon kolmosdivarikiekkojoukkueessa.
Porukka oli täynnä Haanloukkaan kasvatteja, sillä parikymmentä vuotta sitten Pälkäneellä vallitsi varsinainen kiekkobuumi. Lukolla oli omat joukkueet monessa junnuikäluokissa. Haanloukkaan illat sekä viikonloput täyttyivät peleistä.
Kiekkointo lopahti, kun sarjapelit siirtyivät halleihin. Myös vetäjien ja valmentajien jatkumo ehti katketa, kun tekojäätä odotettiin sen verran monta vuotta.
Kiekkokoulu on tuonut Haanloukkaaseen entisaikojen kuhinaa. Ville Klasilan haaveena on, että koulusta saataisiin kasvatettua myös junnujoukkueita sarjoihin.
– Nyt pojat joutuvat lähtemään Kangasalle Kisa-Eaglesiin tai Valkeakoskelle Kiekkoahmoihin, jos haluavat pelata.
Mutta kiekkokoulussa voi harrastaa myös ilman että haaveilee liigatähden tai taalamiljonäärin urasta.
– Tämä on hauskaa sekä muksuille että itselle. On palkitsevaa huomata, miten syksyllä laitoja pitkin töpötellyt aloittelija kurvailee nyt etu- ja takaperin kuin vanha tekijä.
