Huuho putosi cupin kakkoseksi

Pälkäneläisillä slopestyle-taitureilla Tuomas Huuholla ja Juuso Soukkiolla on parannettavaa, kun Audi Freestyle Tour saapuu lauantaina Sappeeseen. Kiertueen kolmas osakilpailu Jyväskylässä meni molemmilta penkin alle.

11-vuotias Huuho laski Laajavuoressa varovaisesti, sillä takaraivossa oli edelleen viimevuotinen loukkaantuminen. Huuho mursi vuosi sitten Jyväskylän kisassa poskiluunsa, kun side halkesi ja nuorukainen lensi kasvoilleen kovaan rinteeseen. Loukkaantuminen päätti kauden ennen aikojaan.

Tänä talvena Huuho on ollut entistä vakuuttavampi. Pälkäneläinen voitti alle 13-vuotiaiden kids-sarjan Audi-cupin avauskilpailussa Rukalla. Hän säilytti cupin kärkisijan myös toisen osakilpailun jälkeen, vaikka jäi Messilässä kakkoseksi.

Sunnuntaisessa Laajavuoren osakilpailussa Huuho laski käsijarru päällä kaksi ensimmäistä yritystä. Kolmannella laskulla hän vapautui jännityksestä sen verran, että nousi viidenneksi.

Kisan huippulaskuilla ja -pisteillä voittanut Vertti Pöytäkivi siirtyi pälkäneläisen ohi cupin kärkeen. Huuho on kakkonen ennen Sappeessa laskettavaa viidettä osakilpailua.

Pöytäkivi vei cupin viime vuonna ylivoimaisesti: hän voitti viisi osakilpailua ja oli yhdessä kakkonen. Tänä vuonna hän epäonnistui Rukan avauskisassa ja jäi neljänneksi.

 

Luvassa isoja hyppyjä

Myöskään 12-vuotias Juuso Soukkio ei onnistunut Laajavuoressa, vaan hän jäi 11. tilalle.

Lauantaina Soukkio ja Huuho pääsevät näyttämään taitojaan tutuissa rinteissä. Sappeen hyppyrit ovat isommat kuin useimmissa muissa kotimaisissa kisoissa. Loppuviikoksi pakastuva keli muuttaa ne entistä liukkaammaksi, joten viikonlopun kisassa tullaan korkealta ja kovaa.

Miesten ja naisten sarjoissa jaetaan Sappeessa rahapalkintojen lisäksi myös olympiapaikkoihin ja -valintoihin vaikuttavia FIS-pisteitä. FIS-status houkuttelee mukaan kotimaisten huippulaskijoiden lisäksi myös kansainvälisiä nimiä.

Audi Freestyle Tour käynnistyy Sappeen Snow Parkissa lauantaina 19.3. ennen aamukymmentä kids-sarjan harjoituksilla. Tuomas Huuho ja Juuso Soukkio ovat tulessa kello 10.45 alkavassa kisassa.

14–16-vuotiaiden rookie-sarja sekä naisten ja miesten pro-sarjat ottavat tuntumaa hyppyreihin kello 12.30 alkaen. Pro-sarjan karsintakisa käydään kello 13.30 ja finaali kello 14.30. Rookie-karsinnat alkavat kello 15.30 ja finaali kello 16.30.

Slopestylessä lasketaan temppusuksilla etu- ja takaperin hyppyreistä sekä esitellään taitoja reileillä.

Sappeen kansaa viihdyttää lauantain maksuttomissa lauantaitansseissa Axent. Viikon päästä Huipussa rymistelee Klamydia.

Tuomas Huuho pääsee lauantaina esittelemään taitojaan Sappeen tutuissa hyppyreissä. Kuva: Joonas Huuho.
Tuomas Huuho pääsee lauantaina esittelemään taitojaan Sappeen tutuissa hyppyreissä. Kuva: Joonas Huuho.