Jotkut ovat valmiita näkemään aika paljon vaivaa voidakseen asua maaseudun rauhassa. Ylös varttia yli viisi. Pienet aamutoimet ja kaksi termospulloa, aamupala sekä läppäri autoon. Rattiin se, joka on edellisyönä nukkunut yli viisi tuntia. Sitten nokka kohti Helsinkiä. Kun tämän toistaa jokseenkin jokainen arkipäivä, auton mittariin kertyy sellaiset 60 000, jopa 70 000 kilometriä vuodessa.
Reilut viisitoista vuotta sitten rumba tehtiin hieman harvemmin, mutta siihen osallistui koko perhe. Perjantaina työpäivän päätteeksi armoton pakkaus, sitten perhe autoon ja viikonlopuksi kohti maaseutua.
– Olemme molemmat maalta kotoisin. Meille oli itsestään selvä, että viikonloppuisin lähdettiin muksujen kanssa mummolaan. Sitten aloimme kelata liikkumista kokonaisuutena: mitä jos ajaisimmekin maalta kaupunkiin töihin sen sijaan että raahaamme koko perhettä edestakaisin, Teppo Leppälahti kertoo.
Hän kulki monta vuotta Leppävaarasta töihin Espoonlahteen tai Soukkaan. Se vei ruuhkaisella kehätiellä helposti puoli tuntia ja julkisilla tunnin.
Lapset olivat vielä taaperoikäisiä, joten muuttamisen kynnys oli matala. Teppo Leppälahti on kotoisin Rengosta ja Kati Leppälahti Pälkäneeltä, joten katseet kohdistuivat tälle alueelle.
Rengosta on hieman lyhempi matka Hämeenlinnaan, josta aukeaa tylsä, mutta nopea ja helppo valtaväylä suoraan kaupunkiin. Muut seikat painoivat kuitenkin vaakakupin Pälkäneen puolelle.
Keskustan laitamalta löytyi tilava talo, oikeastaan kartano. Reilun hehtaarin tontille eivät aivan mahtuneet hevoset, mutta Kankahaisten kartanon 300 neliön päärakennuksessa riitti lapsille tilaa temmeltää. Neliöitä oli enemmän kuin koko rappukäytävässä Espoossa.
– Leppävaarassa oli hieman kehno äänieristys ja lapsia piti olla koko ajan toppuuttelemassa. Peppi oli kolme, kun muutimme. Hän kysyi vilpittömän hämmentyneenä, että saako täällä tosiaan huutaa, Kati Leppälahti nauraa.
Työasiat jäävät matkalle
Teppo Leppälahti opettaa liiketaloutta ja ohjaa projekteja Laurea-ammattikorkeakoulussa, jolla on yksiköitä pitkin pääkaupunkiseutua. Viimeiset pari vuotta hän on toiminut pääasiassa Hyvinkäällä. Se teki työmatkasta ihanteellisen, sillä enää ei tarvitse tunkea kehäteiltä alkaviin ruuhkiin Otaniemeen asti.
Perheen kimppakyyti päättyy Hyvinkään asemalle, josta maa- ja metsätalousministeriön viestintäyksikössä joulukuusta 2011 työskennellyt Kati Leppälahti hyppää junaan.
12 vuotta omaa viestintätoimistoa pyörittänyt Leppälahti oli jo yrittäjänä tottunut kulkemaan Helsingissä, josta lähes kaikki hänen asiakkaansa olivat. Ministeriössä hän pääsi tekemään sitä, minkä parhaiten osaa ja mikä eniten kiinnostaa.
– Yrittäjänä olin voinut säätää kulkemiseni vapaammin, mutta ei säännöllinen kulkeminenkaan tuntunut raskaalta. Meillä oli yhtäkkiä rentoa omaa aikaa: saimme istua arkiaamuna vierekkäin, juoda teetä, jutella ja parantaa maailmaa. Ekakuukaudethan olivat yhtä juhlaa. Se oli ainoa talvi, kun edes kaamos ja pimeys eivät haitanneet, Kati Leppälahti kertoo.
Kännykän ja kannettavan ansiosta puolentoista tunnin työmatkalla voi hoitaa monta asiaa. Samalla ajaminen toimii siirtymäriittinä työn ja kodin välillä.
– Espoosta ajeltaessa jossain siinä Riihimäen kohdalla huomasi, että työasiat oli jättänyt mielessään taakse, Teppo Leppälahti kertoo.
Etätyö asenteista kiinni
Sukkuloimista helpottaa, jos työaikoja voi säätää itse.
– Aamuyhdeksän on hankalin palaveriaika. Kehäteiden seutu alkaa tukkeutua puoli kahdeksan aikaan. Ruuhkat helpottavat parissa tunnissa, Teppo Leppälahti sanoo.
Yksittäisen tapaamisen vuoksi ei viitsisi ajella kaupunkiin, ja siksi hän pyrkii järjestämään päivänsä niin, että samalla reissulla tulee hoidettua monta asiaa. Silloin viikkoon jää pari etätyöpäivää, jolloin sumaa voi purkaa kotikoneen äärellä kaikessa rauhassa.
16 vuotta sitten Pälkäneelle muuton aikaan etätyön mahdollistava tekniikka teki vasta tuloaan. Nykyisin videoneuvottelut ovat arkipäivää.
– Skypellä voisi olla läsnä oikeastaan kaikissa rutiinipalavereissa. Mutta uuden ideoiminen ei onnistu vempainten välityksellä, vaan se edellyttää tapaamista, Teppo Leppälahti sanoo.
Etätyön tekeminen ei ole enää kiinni järjestelmistä, vaan esimiehestä ja työpaikan kulttuurista. Parhaillaan opintovapaalla oleva Kati Leppälahti on tyytyväinen valtioneuvoston etätyömyönteisyydestä, mutta korostaa, että etätyön mahdollistaminen on paljon lähiesimiehestä kiinni. Hän kiittää omaa esimiestään joustavasta suhtautumisesta etätyön tekemiseen. Valtiollakin etätyökäytännöissä on eroja ja Kati mainitsee, että esimerkiksi Suomen Ympäristökeskuksessa etätyötä tehdään pääjohtajaa myöten.
– Siellä on todellakin ymmärretty, että parhaat kyvyt saadaan töihin, jos he voivat tehdä töitä muuallakin kuin Helsingin keskustassa.
Tilaa katseelle ja mielelle
Lasten isovanhemmat helpottivat 16 vuotta sitten muuttoa Pälkäneelle. Muutama vuosi sitten tilanne muuttui: Tepon äidin kunto heikkeni, ja hän muutti Pälkäneelle lasten ja lastenlasten luokse. Katin äiti jäi leskeksi Mallasveden Ruotsilanselän vastarannalle. Tytär kiiruhtaa kotitilalle työpäivän päätteeksi, sen takaavat myös siellä asustavat hevoset.
– Siitä tulisi saman tien suuri menestys, jos lähellä kaupunkia sijaitsevat kunnat myisivät pientiloja: parin, kolmen hehtaarin tontteja, joille mahtuisi koirien lisäksi myös hevoset, Teppo Leppälahti ideoi.
Helsingin suuntaan kulkeva reissaaja on vasta vähitellen ymmärtänyt, miten lähellä Tampere ja sen kattavat palvelut ovat.
– Pälkäneen sijainti on ihanteellinen ihan mistä tahansa suunnasta katsottuna.
Kati Leppälahti pitää yhteisöllisyyttä Pälkäneen tärkeimpänä valttikorttina.
– Sosiaalinen elämä on rennompaa kuin isoilla paikkakunnilla. Esimerkiksi päiväkodilla lasten vanhemmat tutustuvat saman tien. Pälkäne on turvallinen ja rauhallinen lintukoto, joka tarjoaa hämmästyttävän kattavat palvelut. Täällä on tilaa katseelle ja mielelle.
Hän arvostaa myös paikkakunnan aktiivisuutta.
– Lapsilla on todella paljon harrastusvaihtoehtoja. Espoossa asuimme 40 000 asukkaan lähiössä, jossa ei iltaisin näkynyt missään ketään. Täällä taas kuhina ja kalke jatkuu iltaan saakka.
