Mummon murinat
Mummo on ollut huomaavinaan, että henkilön luonteeseen on vaikuttanut paljon se, mikä on ollut työ ja elämäntehtävä. Jos hänellä on ollut viisi virkaa ja joukko sekalaisia töitä, niin hänellä lienee moninaisemmat näkövinkkelit kuin yhden ammatin ihmisellä. Jos on nuorena valmistunut lentäjäksi ja toiminut tuossa hommassa eläkeikään saakka, niin näkökulma saattaa olla vain ylhäältä alaspäin. Kaivosmiehellä kenties alhaalta ylöspäin.
Onko ihmiselle hyväksi, jos hän toimii palveluammatissa? Usein varmaan on, koska työssä on pakko eläytyä asiakkaan tai potilaan osaan. On tajuttava toisen ajatuksia, jotta pärjäisi. Ehkä se avartaa näkökulmaa ja muovaa luonnetta. On tosin tavattu sellaisiakin asiakaspalvelijoita, jotka ovat niin omahyväisiä, että puhuvat vain itsestään.
Eläytymiskyky on varmaan plussaa myös toimittajan työssä, jos oppii lukemaan ihmistä kuin avointa kirjaa. Myönteinen kiinnostus haastateltavaa kohtaan lienee eduksi enemmän kuin ylimielinen kaikkitietävyys. Sydiksen väki ei varmaan koskaan ole nirppanokkaista ja koppavaa, kunnioituksella suhtautuvat meihin maalaisihmisiinkin.
Toisten yläpuolelle asettuminen on joissakin ammateissa normaalia. Eversti saattaa kokea ylemmyyttä kersanttien seurassa. Sankarinäyttelijä katselee alaspäin vaatimatonta sivuroolin esittäjää. Missiammattiin valitulla on vaarana, että hän suhtautuu alentuvasti vanhoihin ystävättäriin, joita ei kelpuutettaisi edes kisojen alkueriin.
Joskus uranvaihdos vaikuttaa luonteeseen aika paljon. Mummolla on kokemusta joistakin tutuista ”tytöistä”, jotka toimivat pitkään palveluammateissa, kunnes heistä tuli opettajia. Muutamassa vuodessa heistä jokainen muuttui kaikkitietäväksi. Oikein ottaa päähän, kun he aina oikovat toisen puheita ja esittävät oman näkökantansa ainoana oikeana. Olisiko siis ammatin haittapuolena se, että kun ope on luokassa viisain, rooli jää päälle vapaa-aikanakin. Vaan maailma on täynnä niitäkin asioita, jotka joku muu hallitsee paremmin.
Samanlaisen arvovaltaongelman uhriksi voi joutua muissakin ammateissa. Eräs sukulaisrouva oli parikymmentä vuotta työnjohtajana isohkolle naisjoukolle. Tehdas lopetti, työ loppui. Ensin oli työttömyyttä ja sitten eläkeikä. Ei enää komennettavia: lapset jo lähteneet kotoa ja aviomies kieltäytyi tottelemasta. Rouva alkoi pyöriä yhdistystoiminnassa mukana, Puheenjohtajan paikka oli se ainut, joka kelpasi. Käskijän otteet kun olivat yhä tallella.
Uskoisi noin yleisesti ottaen, että ihmiselle tekisi hyvää kokeilla monenlaisia töitä. Ennen vanhaan joku saattoi kulkea matkan juoksupojasta johtajaksi. Siinä varmaan oppi näkemään asioita eri puolilta ja arvostamaan työtovereita eri tasoilla. Eikä varmaan ole pahaksi, vaikka olisi kymmenessä erilaisessa työssä, joskus alaisena ja toisinaan pomona. Komentajan olisi hyvä kokea joskus komennon alla olemista.
Kun tässä hiljattain kohuttiin vanhusten kaltoinkohtelusta laitoksissa, niin se pani ajattelemaan. Voiko esimerkiksi nuori hoitaja kuvitella mielessään, että hän itse saattaisi joskus joutua olemaan hoidokkina?
Mymmeli
