– Kutsu juhlaan oli aikamoinen yllätys, he kertovat.
Marraskuun 25. päivänä 1962 Palttalan kahvilassa Onkkaalassa elettiin merkittäviä hetkiä. Viisitoista rakennusalan työntekijää oli kokoontunut yhteiseen pöytään perustamaan Rakennusliiton paikallisosastoa.
Nuoret miehet Hannu Lindfors ja Tuomo Järvinen istuivat vastatusten pöydän ääressä ja seurasivat jännittyneinä kokeneempien puheenvuoroja.
– Tunnelma oli mieltä nostattava. Ammattiosastoon kuuluminen kuului ehdottomasti asiaan silloin, se oli ammattimiehen ylpeyden aihe, Hannu Lindfors kuvailee.
Puoli vuosisataa myöhemmin Kostian kievarissa miehet istuvat taas vierekkäin. He ovat ainoat yhdistyksen perustajajäsenet, jotka pääsevät osallistumaan Rakennusliiton Pälkäneen osaston viisikymmenvuotisjuhliin, mutta jälleen on syytä tyytyväisyyteen. Takana olevat vuosikymmenet ovat olleet aktiivisen ja sovinnollisen yhteistyön aikaa.
– On erityisen hyvä nähdä, että nuoria on mukana. Oli alussa ja on nytkin, Hannu Lindfors tuumii.
Ammattiyhdistysten kulta-aika
Kuusikymmenluku oli ay-liikkeiden viulkasta järjestäytymisen ja kasvun aikaa.
Pälkäneellä oli siihen aikaan paljon erilaisia rakennusalan ammattilaisia, joista suuri osa kävi töissä Tampereella isoilla rakennustyömailla, sillä oman paikkakunnan työmaat eivät riittäneet ympärivuotiseksi elannoksi. Aamuisin Pälkäneeltä lähti linja-autollinen tai kaksikin rakentajia kaupunkia kohti.
Osa heistä oli järjestäytynyt jo ennen paikallisen ammattiosaston perustamista ja kuului Tampereen tai Kangasalan osastoihin. Naapureista päin alettiin kannustaa, että kannattaisi perustaa oma osasto Pälkäneelle.
Hannu Lindforsin isä Jorma Lindfors oli samaa mieltä.
– Isä sanoi, että rahat pitää saada jäämään omaan kuntaan, Hannu Lindfors muistaa.
Jorma Lindforsista tuli Pälkäneen osaston eli Rakennusliiton osasto 455:n ensimmäinen puheenjohtaja. Osaston tarpeellisuuden suhteen hän oli ollut oikeassa; suosio oli niin suuri, että ensimmäisen vuoden aikana mukaan liittyi jo 42 jäsentä.
– Se paisui kuin pullataikina, Lindfors kertoo.
Vuosikymmenen loppupuolella Pälkäneellä alkoi vilkas rakentamisen kausi, joka jatkui pitkin 1970-lukua vaikka välissä elettiin pahan lamakauden läpi. Kostiakodin rakentaminen oli iso työmaa, ja samoihin aikoihin alettiin rakentaa rivitaloja nykyisen Asevelitien varteen. Uusi kunnanvirasto ja siunauskappeli valmistuivat 1970-luvun alkupuolella, samoin ensimmäinen kerrostalo Kutojanmäkeen.
Rakentajilla riitti työtä mutta ei aina ympäri vuoden.
– Oli ihan normaalia, että talvella oltiin kolme tai neljä kuukautta työttöminä, muistelee osaston nykyinen puheenjohtaja Vilho Nikkanen.
Liittoon kuuluminen lisäsi turvallisuuden tunnetta vaikeina aikoina ja vahvisti alan ammattilaisten yhteenkuuluvuutta.
Nuoret liittyvät aktiivisesti
Parhaimmillaan Pälkäneen osastossa on ollut jäseniä 68, ja tällä hetkellä heitä on 56.
– Suunta on hyvä, sillä nuoria liittyy taas aktiivisesti mukaan. Järjestäytymisen tarve kasvaa, kun suhdanteet ovat epävarmat, sanoo Vilho Nikkanen.
Puolen vuosisadan taipaleesta huolimatta hän on vasta toinen Pälkäneen osaston puheenjohtaja. Nuori muurari Nikkanen valittiin tammikuussa 1971 Jorma Lindforsin tilalle, joka oli vakavasti sairastunut ja menehtyikin pian vaihdoksen jälkeen.
– Silloin kai ajateltiin, että otetaan nuori kaveri, ettei yhtä päätä tarvitse vaihtaa. Eikä kai sitten ole tarvetta ollut, kun 42 vuotta tulee minulla jo täyteen, Nikkanen toteaa.
Ennen juhlapäivää hän tutki muistin virkistykseksi vanhoja pöytäkirjoja ja totesi, että sopuisa henki on onnistuttu säilyttämään vuosikymmenestä toiseen.
– Ei näy merkkejä mistään riidoista eikä eripurasta. Hyvin yksimielisesti on rakennettu tätä yhdistystoimintaakin, hän sanoo.
Edut eivät säily itsestään
Yhdistys vietti juhlaa viime lauantaina, perustamisen vuosipäivän aattona, illallisen, juhlapuheiden, seurustelun ja karaoken parissa.
Juhlapuhujana oli Rakennusliiton Hämeen aluejärjestön aluetoimitsija Bo Berglov. Hän kiitteli Pälkäneen osaston aktiivisuutta ja yhteistyökykyisyyttä ja totesi, että juuri niihin täytyy voida tukeutua entistä vahvemmin, kun työ- ja rahamarkkinat koko Euroopassa kiristyvät.
Berglovin mukaan ammattiliittojen työsaralla on eletty viidenkymmenen vuoden aikana hyvin erilaisia vaiheita. 1960-luvulta 1990-luvulle asti Suomi oli työvoimaa luovuttava maa, josta ammattitaitoista väkeä muutti ulkomaille, ennen kaikkea Ruotsiin.
1990-luvun vaikea lama toi muutoksia, joiden seurauksena sekä harmaa talous että ulkomailta tuleva halpa työvoima pääsivät valtaamaan työmarkkinoita. Aliurakoitsijoita alettiin käyttää rakennusalalla paljon aikaisempaa enemmän, mistä seurasi, että urakat pilkkoutuivat yhä pienempiin osiin, ja kokonaisuudesta tuli sirpaleinen ja vaikeasti hallittava verrattuna aikaisempaan tilanteeseen.
– Työntekijän etujen ajaminen ei koskaan ole helppoa. Saavutetut edut eivät itsestään säily eivätkä kehity, joten hyvästä edunvalvontajärjestelmästä on ehdottomasti pidettävä kiinni. Siksi ammattiyhdistystoiminta on jatkuvasti ensiarvoisen tärkeää, Berglov muistutti.
