Miehisyys murennetaan pala kerrallaan.
Aina on ollut asioita, jotka ovat lähtökohtaisesti ”miesten töitä” – ja nämä on edelleen voitu jakaa ruohonleikkuun tapaisiin helppoihin ja terassin rakentamisen kaltaisiin vaativiin työtehtäviin. Yhä enenevissä määrin on kuitenkin ajauduttu siihen, että helposta on kaikessa hiljaisuudessa tullutkin vaikeaa, vaikkei sitä kukaan uskalla sanoakaan.
Lause ”Keittiön katosta on palanut lamppu” ei enää aiheuta kahden minuutin vaihto-operaatiota vaan pakko-onnistumisen paineen tuottaman tuskanhien miehen otsalle.
Jos kodin lamppuvarastot takavuosina olivat kyseisessä hätätilanteessa tyhjillään, marssittiin kauppaan, poimittiin tilanteen mukaan iso- tai pienikantainen vaihtoehto ja valittiin sopiva W- eli wattinumero – ja siinä se.
Nyt naama venähtää kaupan lamppuhyllyllä, kun huomaa joutuvansa valitsemaan ison ja pienen kannan sijaan E-, G-, R- ja S-kantojen välillä. E-tyyppiäkin löytyy lukuisia eri numeroita, ja se on vasta alkua.
Yhdessä paketissa lukee halogeenilamppu, toisessa LED-lamppu, kolmannessa energiansäästölamppu. On himmennettävää ja ei-himmennettävää, kirkasta ja mattaa, kylmä- ja lämminsävyistä lamppua. On eri energiatehokkuusominaisuuksia A:sta E:hen, tuhansissa liikkuvia eri kelvin-arvoja ja sadoista tuhansiin vaihtelevia mystisiä lumen-arvoja. Vaihtoehtoa löytyy spiraalina, pyöreänä ja kynttilämuotoisena. Käyttöikäarvio vaihtelee 2000 tunnista 25 000 tuntiin.
Luonnollisesti merkinnät ovat joka pakkauksessa erilaiset, jopa saman valmistajan tuotteilla.
Pikkupäinen Airam kertoo olevansa 46-wattinen, isopäinen Rainbow vain 3-wattinen. Vieressä 30-wattinen pikku-Airam puolestaan ilmoittaa vastaavansa 40-wattista ja 11-wattinen Megaman 48-wattista – vaiko päinvastoin? Valinta ei voi kuin epäonnistua.
Lampun tyyppi vaikuttaa myös sen jälkihuoltoon eli hävittämiseen. Osa on palautettava kauppaan SER-keräykseen, jotkin ongelmajätepisteeseen, ja vanhemmat (tässä tapauksessa lamput, eivät ne teinien kodeissa asuvat kalkkikset) ovat heitettävissä roskikseen. Näitä asioita en uskalla vielä loputtoman pitkän hyllyn luona edes ajatella.
Toimin kuin irtokarkkihyllyllä ja otan vähän kaikkea. Kotona käyn rauhassa läpi ostamani lamppuvaihtoehdot, ja huomaan ilokseni yhden ainoan niistä olevan juuri sopiva.
Seistessäni keittiötuolilla, valmistautuessani jo kehuihin ja avatessani pahvipakkausta silmäni kiinnittyvät pienellä kirjoitettuun tekstiin paketin oikeassa ylänurkassa: ”Kärkipeililamppu – ei saa käyttää tavallisissa valaisimissa”.
Odotan tyytyväisenä päivää, jolloin autoihin asennettu liiankin hieno tekniikka leviää myös kodinvalaisimiin. Jo nyt monissa autoissa on tehty käytännössä mahdottomaksi perinteinen koti-isän itseluottamusta nostattava bravuuri eli auton etulamppujen polttimonvaihto. Mikä paineeton tilanne olisikaan vilkaista tärkeän näköisenä keittiön kattovalaisimen käyttöohjetta ja todeta, että ”kyllä minä sen kattolampun tässä vaihtaisin, mutta ohjekirjassa itse asiassa kielletään koskemasta ja ohjeistetaan ottamaan yhteyttä ammattilaiseen…”.
