– Isyys on isoin asia, mitä voi olla. Kaiken se pistää uusiksi. Se tarkoittaa jatkuvaa huolenpitoa, mutta samalla toistuvaa ihmettelyä lapsen kasvaessa. Joka päivä oppii uutta, miettii Aleksi Lahnalahti isyyden merkitystä Luopioisten kirkonkylällä remontoidussa lapsuuskodissaan.
Aleksilla on sylissä juuri kolme kuukautta täyttänyt Lyyti. Näyttää aivan siltä, kuin Lyyti arvioisi isänsä suuria sanoja isyyden ihmeestä – niin tiukasti se napittaa katseensa isäänsä kohti.
Aleksi Lahnalahti, 30, haluaa olla isänä helposti lähestyttävä; sellainen, jolle voi kertoa niin ilot kuin surutkin. Hänellä on aiemmasta liitosta 7-vuotias tytär Aino. Vauvan kanssa elämä on toista vaipanvaihtoineen ja perustarpeisiin vastaamisineen. Silloin, kun Aleksi tapaa esikoistaan, leikitään, ulkoillaan ja oleillaan muuten. Sappeessa käydään talvisin laskettelemassa.
– Luonnossa liikkuminen on meille tärkeää, ja haluamme opettaa lapset kunnioittamaan luontoa. Lyytiäkin aletaan jo keväällä luonnossa liikkumiseen opettaa.
Puoliso Sanna Urkko, 40, nyökkäilee vieressä. Hän kehuu miestään varmaotteiseksi vauvan kanssa.
– Itsellä oli aikamoinen hormonimyrsky Lyytin syntymän jälkeen, ja Aleksi otti hienosti koppia kaikesta. Minulle tämä lapsi on esikoinen, enkä aina olekaan niin varma kaikesta. Aleksin rauhallisuus on auttanut, Sanna kertoo.
Rakkaus rajojen kera
Aleksi kuvailee itseään kasvattajana johdonmukaiseksi.
– Rakkaudella kasvatamme, mutta rajat on oltava.
He kävivät alusta lähtien yhdessä neuvolassa. Niin Aleksi teki myös esikoisensa kanssa aikoinaan. Hänelle neuvolakäynneille osallistuminen on kunnia-asia. Siellä isä on otettu tasavertaisena vastaan. Yhteiskunnassa muuten ei aina ole näin. Huoltajuusasioissa on vielä tekemistä, kun yleensä äiti otetaan aina automaattisesti niissä ensisijaisena vanhempana huomioon.
Aleksi on pitänyt vasta viikon isyyslomaa, mutta alussa miehen kesäloma tuli kyllä hyvään saumaan.
– Ehdin olla kesälomallani kolme tuntia, kun alkoi tapahtua. Sitten lähdettiin sairaalaan.
Sanna on ollut töissä Atrialla 15 vuotta, mutta aikoo nyt ottaa äitiyslomasta kaiken irti eikä ajattele tulevia työkuvioitaan. Aleksi toimi aiemmin putkimiehenä, mutta kouluttautui nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi polvileikkausten jälkeen.
– Olen pelannut salibandya SB Lujassa 3-divisioonassa ja toimin nuorten kanssa aktiivisesti. Aktiivipelaaminen jäi vuonna 2015.
Lastensuojelun parissa työskenteleminen tuli vähän kuin puolivahingossa, mutta sillä tiellä nyt ollaan. Työ on palkitsevaa silloin, kun nuori saa elämästään jonkinmoisen otteen.
Rohkeutta omalle polulle
– Eron jälkeen Aino on ollut joka isänpäivä täällä, ja olemme käyneet oman isäni luona tuossa lähellä kahveilla.
Nytkin isänpäivä sujuu samoissa merkeissä. Sannan isä ja pappa asuvat myös ihan lähellä, kaikki ovat Luopioisissa. Ainoastaan Aleksin mummo asuu Kuhmoisissa.
Aleksi Lahnalahti miettii, ettei kovin paljon kuitenkaan omissa kasvatustavoissaan ammenna lapsuudestaan. Hänellä on omat tapansa tehdä.
Omille tyttärilleen sitä toivoo vain kaikkea hyvää omalle elämänpolulleen.
– Toivon heille rohkeutta tehdä niitä asioita, joista he tykkäävät. Olen tukena aina, Aleksi Lahnalahti miettii.
Itsensä näköinen elämä – rohkeus olla juuri sitä, mitä on.
