Krista Siukolalla vierähti vuoden päivät armeijan harmaissa Parolassa. Kotiin Vuolijoen rauhaan oli hyvä palata kesäkuun puolivälissä.
– Armeija kasvatti erityisesti henkistä puolta. Kun oltiin metsässä ja oli kylmää ja märkää, kroppa kyllä jaksoi, mutta jos pää ei olisi kestänyt, hankaluuksia olisi tullut.
Ennen kaikkea armeijakokemus oli opettavainen. Siukola huomasi itsestään uusia puolia, ja välillä sitä oli rutkasti mukavuusalueen ulkopuolella.
– Sitä tavallaan myös eli elämää ikään kuin kaksinkertaisena: oli siviilielämä ja inttielämä. Oudolta tuntui aluksi, miten selkeästi intissä pätivät johtamisportaat. Sellaiseen ei ollut tottunut siviilissä.
Sotilasarvoltaan kersantti Siukolalle annettiin johtajaroolia, ja hän toimikin ryhmänjohtajana. Määrätietoiselle ja oma-aloitteiselle naiselle tehtävä sopi hyvin.
Pettymyksiäkin piti oppia sietämään. Yksi vaikeimmista Siukolalle oli kestää se, ettei hän päässyt ajamaan isompia kortteja autokomppaniaan. Hän olisi halunnut yhdistelmäajoneuvokortin. Tulevia ensihoitajaopintojakin ajatellen oli toki hyvä olla lääkintäpuolella, ja siellä hän ajoi ambulanssin ajoon oikeuttavan C1-kortin. Johtajakoulutuksesta hän sai opintopisteitä.
Jos Krista Siukola, 20, ei olisi päässyt opiskelemaan Kotkaan ensihoitajaksi, hän olisi voinut jäädä sopimussotilaaksi puoleksi vuodeksi.
Nato ei näkynyt
Armeija-aikana Suomen Nato-jäsenyys ei vielä ehtinyt näkyä. Asiasta puhuttiin vähän.
– Jäsenyys on oikea ratkaisu ja kansainvälisyys Suomelle hyväksi.
Krista Siukola ei itse törmännyt kiusaamiseen asepalvelusaikanaan, mutta hän ei väitä, etteikö ilmiö olisi olemassa.
– Kiusaaminen on aika riippumatonta siitä, onko tyttö vai poika. Paljon on myös kiinni siitä, miten kokee asioita.
Siukolan mukaan poikien jutut ovat toisinaan ronskeja ja osin erilaisia kuin tyttöjen, mutta hän on tottunut pelaamaan poikien kanssa salibandyä. Kristan erässä tyttöjä oli 8, poikia 150.
Kysymykseen, pitäisikö armeijan olla pakollinen kaikille, vastaus tulee nopeasti.
– Ei. Jos ei ole yhtään kiinnostusta, tämä voisi jopa haitata koulutusta.
Siukolan äiti Kastehelmi Saarinen toteaa sivusta, että kyllä aluksi tuntui oudolta nähdä tyttärensä armeijan varusteissa ase olkapäällä. Samaan aikaan sitä tunsi ylpeyttä.
Hienoissa tilaisuuksissa tytär saikin olla itsenäisyyspäivän paraatia ja lippujuhlaparaatia myöden.
Opiskelu odottaa
Elokuun lopussa Krista Siukolaa odottavat ensihoitajaopinnot monimuotokoulutuksena. Ensimmäiset päivät vierähtävät Kotkassa, mutta muuten opiskeluja pystyy hoitamaan kotoakin käsin. Asunnon hän vuokraa Kotkasta tarvittaessa intistä tutun kaverin kanssa, joka on päässyt opiskelemaan samaan paikkaan.
Vuolijoelta hänellä ei ole kiire mihinkään. Tärkeintä on saada opinnot rauhassa alkuun. Myös taloudellisesti on järkevää asua toistaiseksi kotona.
– Myöhemmin ehkä haen töitä, mutta katsotaan sitä sitten.
Rasitusmurtuman takia loppupalvelus sujui kevennetysti. Salibandya viimeksi Pirkkalan Pirkoissa pelannut Siukola jatkaa, jos pelaamista tulee ikävä. Treeneihin tai peleihin ei armeijasta käsin päässyt, joten taukoa on tullut.
Tulevaisuutta ajatellen tärkeintä on saada opiskelut loppuun ja päästä ensihoitajan työhön.
– Ehkä kouluttaudun myös toiseen ammattiin, koska hoitotyö on vuorotyötä. Esimerkiksi hierojan ammatti voisi tasapainottaa ensihoitajan työtä, Krista Siukola miettii.
