Helsingissä on totuttu pitämään pyhänä saksalaisen arkkitehti Engelin aikanaan piirtämää horisonttia. Se onkin ollut säilyttämisen arvoinen. Maailma ja sen kaupungit kaipaavat kuitenkin myös muutoksia.
Esimerkiksi Hanasaaren voimalaitos on aiheuttanut tuohon silhuettiin muutoksia. Vaihtoehtona olisi ollut kallis energia laajalla alueella.
Yleisradion pääkonttori Iso paja häiritsi myös aikanaan matalaan rakentamiseen vannoutuneita taistolaisia arkkitehteja. Vähäinen ei myöskään ollut vastustus silloin kun komein Meilahden sairaala-aluee rakennuksista sai ylvään muotonsa ja hotelliketju Hiltonilta pilkkanimen.
Viikingin ja Siljan commodore-hyteissä Tukholmasta matkustaneet arkkitehdit eivät sietäneet myöskään sitä, että Helsingin silloinen ylipormestari Teuvo Aura oli piirrättänyt taistolaisia vierastaneella arkkitehti Kosti Kurosella uljaan nelijalkaisen näkötornin Alppilan kallioille. Sen ylin taso olisi ollut samalla paikallinen ostoskeskus. Kosti sai kuitenkin suunnitellakseen Uuden ylioppilastalon sisäpihan ja sille katon. Vasta pari vuosikymmentä tuon jälkeen ymmärrettiin, että Helsingissäkin voi asemilta ja tavarataloista toiseen siirtyä myös maan alla lämpimässä. Myös autot saivat tasalämpöisen tilan. Se oli yksi osoitus Neuvostoliittoa ihannoivan eliitin voimien heikkenemisestä.
Kosti Kuronen siirtyi varmuuden vuoksi suunnittelemaan suosittuja golf-kenttiä, kuten Vuosaareen suuren ja haisevan kaatopaikan päälle.
Jälleen siis taistellaan Helsingin silhuetista. Jotkut ovat kauhuissaan Eteläsatamaan suunnitellusta, kansainvälisen arkkitehtikilpailun tuloksena syntyvästä mielenkiintoisesta mutta melko matalasta Guggenheimin museosta.
Helsingistä on tulossa pohjoisen Euroopan taiteellinen vetonaula, sekä museon muodon että sen sisällön ansiosta. Samalla koko Suomenlahdesta tulisi todellinen kuvataiteen keskittymä Guggenheimin, Pietarin vanhan ja Tallinnan uuden sekä Tukholman modernin taiteen ansiosta. Eikä Helsinki jää edes yhden museon varaan. Amos Anderssonin säätiö muokkaa parasta aikaa omaa tilaansa aikanaan tilapäiseksi rakennetun Lasipalatsin kellariin. Eikä Kiasmankaan peli ole pelattu.
Aina voi tietenkin pitää puhua myös rahasta. Yksityisen rahan ilmaantuminen valtavalla yli 60 miljoonan euron panoksella Guggenheim-hankkeen avuksi on ainutlaatuinen. Helsinki voi omalta osaltaan rahoittaa omaa panostaan pitkäaikaisella lainalla, jota voidaan maksaa muutaman miljoonan erissä vaikka seuraavat 15 vuotta. Olympiastadionin kohentaminen maksaa helsinkiläisille kaksinkertaisen summan ja silllä ehdolla ettei muutosta tule urheilupyhätön silhuettiin. Valtion rahoitus on toinen mokoma, samaa luokkaa kuin Helsingin, arviolta 140 000 miljoonaa.. Nuo rahat myönsi tuolloinen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas). Ilmeisesti samaa kunniaa ei haluta suoda tänään tuota virkaa hoitavalle Sanni Grahn-Laasoselle (kok), vaikka häneltä odotetaan vain 30 miljoonan euron valtion takausta. Arhinmäki ja aatetoverit pelkäävät, että Suomen suurimmat veronmaksajat ja kokevat lähivuosina konkurssin ja laskusta tuo osa jäisi koko kansan maksettavaksi.
Yhtä suomalaista kohden tuo katastrofi maksaisi kuusi euroa.
Martti Huhtamäki
