Isäni syntyi 1911 Peltosalmella erityisen köyhään kotiin. Eeva-mummo jäi leskeksi kolme vuotta myöhemmin. Perhe ajautui täydelliseen ahdinkoon ja isä myytiin veljensä tavoin huutolaiseksi.
Nuorukaisen työskennellessä sahalla huomattiin hänen poikkeuksellinen matemaattinen lahjakkuutensa ja patruuna patisteli nuorukaisen kauppakouluun. Vuonna 1935 tuli muutto Iisalmesta Varpaisjärvelle, missä mies toimi kahden eri osuusliikkeen myymälänhoitajana.
Johtamiskoulutusta ja -kokemusta alkoi karttua neljäntoista kuukauden kestoisella armeijareissulla keväästä 1932 kesään 1933. Talvisodan päätyttyä komennettiin kersantti reserviupseerikouluun ja komppanianpäällikkönä toiminut luutnantti kotiutui 22.11.1944. Siviilissä mies kävi joitakin SOK:laisen osuuskauppaliikkeen liikkeenjohdollisia kursseja työn ohessa.
Kesällä 1946 viisihenkinen perhe muutti Rautalammille isän tultua nimitetyksi Rautalammin osuuskaupan keskusmyymälänhoitajaksi, josta hän siirtyi saman liikkeen toimitusjohtajaksi 1948. Kahden vaikean sydäninfarktin jälkeen kirjoitettiin juuri 51 vuotta täyttäneelle miehelle sairaseläke. Isäni kuoli kolmisen kuukautta myöhemmin kesällä 1962.
Syntymäkotikuntani väkiluvuksi kirjattiin 7174 vuonna 1953. Nyt paikkakunnalla asuu alle puolet tuosta määrästä.
1950-luvulla ihmiset tekivät ostoksensa omalla kylällä. Erilaisia kauppaliikkeitä oli yksin kirkonkylällä lähemmäs parikymmentä, suurimpina Rautalammin osuuskauppa ja osuusliike Kansanvoima, joiden yhteinen osuus vähittäiskaupan vuosivaihdosta oli noin 80 prosenttia.
Vuonna 1954 rautalampilaisista 19,6 prosenttia oli osuuskaupan jäseniä. Osuuskaupalla oli lisäksi sivumyymälöitä kylillä parhaimmillaan likemmäs kymmenen. Toimihenkilöitä isäni johtamassa liikkeessä työskenteli noin 60.
Siteeraus Rautalammin 450-vuotishistoriikista: ”Osuusliikkeiden menestystekijöinä olivat epäilemättä sitoutuneet, pitkäaikaiset työntekijät ja pidetyt johtajat, jotka parhaimmillaan loivat liikkeistään perheenomaisen, yhteen hiileen puhaltavan yhteisön.”
Sodankäyneet johtajat eivät 60 vuotta sitten istuneet kuuntelemassa jääkiekkovalmentajien taikka muiden voltinheittäjien lennokkaita luentoja managementista ja leadershipistä.
Kukaan ei heitä opettanut karvaamaan, syöttämään toiselle ja pitämään oman pään peliä tyhjänä. Tuskinpa näytettiin vaikeaselkoisia pallukoita, missä johtamisen osa-alueet ovat limittäin tai käppyröitä, joilla kuvataan prosesseja.
Erityiseksi ongelmaksi ei noussut tiedonkulku.
Toimihenkilöitä ja asiakkaita pidettiin tärkeinä, vaikka kukaan ei neuvonut. Isä vietti kuulemma suuren osan aukioloajasta muualla kuin konttorissaan, teki isommat kaupat henkilökohtaisesti ja haastatti ukkoja kahvilassa poltellen bostonia heidän kanssaan. Viiden jälkeen hän vetäytyi paperitöihin ja vapaa-aikaa oli oikeastaan vaan lauantaista iltapäivästä maanantaiaamuun.
Kun katselee Luopioisten kirkonkylän ja Aitoon vanhoja rakennuksia, ei tarvitse ottaa historian kirjoja käteensä nähdäkseen, että vilkasta on ollut kaupanteko niissäkin maisemissa vanhoina aikoina. Olohuoneen ikkunoiksi liian isot aukot ja tien puolelta suoraan käyvä ovi paljastavat taannoisen käyttötarkoituksen.
Pankit näkyvät laittavan luukkunsa kiinni yksi kerrallaan. Myös johtajat ovat kadonneet miltei tyystin. Toivarin Erkki juoksee liikkeensä pihassa niin kuin aina. Ruokakauppa lopetettiin ja kauppiaspariskunta kehui jäävänsä eläkkeelle.
Jokainen voi käydä tarkastelemassa tuota rattoisaa syytingillä oloa, kaikki myytävä ei mahdu millään sisälle… Olisi mukava tietää, mikä oli Kukkian Kaupan päällikön viikoittainen työtuntimäärä pahimmillaan.
Nykyjohtajat pakotetaan tahkoamaan tulosta keinolla millä hyvänsä. Ilman korkeakoulututkintoa ei ylimmille paikoille ole enää asiaa. Koulutusta pomot saavat riittävästi.
Itse välttelen muuta kuin työpaikalla puolipakolla annettavaa valmennusta. Niissä käyn istumassa parin vuoden välein muutaman tunnin tai kokonaisen päivän.
PowerPointin esittäjät vaihtuvat joka kerta. Uutta viisautta ei tykillä seinälle ammuttuna synny. Joitakin kuuntelee mielellään ja huomaa, ettei ole ihan kaikkea tehnyt väärin.
Henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara, sen olen pannut esimiestehtävissä ja -valmennuksessa noin kolme vuosikymmentä olleena merkille. Takapuolen irrotessa koulunpenkistä tahtoo tämä tosiasia nopeasti unohtua.
Esimiehellä pitäisi olla aikaa istua kiireettömästi sekä asiakkaiden että omien tuloksentekijöiden parissa turisemassa välillä vaikka ihan jonninjoutavia. Tällaisia johtajia ei nykyaikana juuri ole. Saisi kyllä olla.
