Kuvataiteilija kohtaa ongelman. Jääkauden jälkeläiset -kirja, joka kuvaa Suomen nisäkkäiden ja lintujen historiaa, kaipaa kuvitusta. Malleja ei ole, on vain liuta luita. Loihdipa niistä sitten mammutteja ja metsälehmiä. Kuvataiteilija Tiina Poutanen tarttui kuitenkin paleontologi Pirkko Ukkosen heittämään haasteeseen.
– Minulla ei ole kauheasti mielikuvitusta, tarvitsen mallin. Mammutin kanssa tuli heti ongelmia, kun tein sille norsun jalat, olinhan pienenä päässyt pesemään elefantin jalkoja sirkuksessa, Poutanen naurahtaa.
Tutkijat halusivat taiteilijan näkemyksen täydentämään yleistajuisen tietokirjan valokuvia ja piirroksia. Poutanen luki kirjan raakaversion, ja kirjantekijät arkeologi Kristiina Mannermaa ja Ukkonen ehdottivat aiheita. Tästä Poutanen lähti työstämään omaa faktojen ohjaamaa näkemystään.
– Tein luonnokset käsin ja väritin skannatut kuvat tietokoneella. Tutkijat kommentoivat kuvien tieteellistä oikeellisuutta, minkä jälkeen tein korjaukset, taiteilija kuvaa työnkulkua.
Kirja perustuu hauta- ja luulöytöihin. Esimerkiksi noin 29 000 vuotta vanha Veiksel-jääkaudelle ajoitettu mammutin maitohammas löytyi rakennustyömaalta Töölöstä vuonna 1911. Äänisjärven Oleni Ostrovin (Peurasaari) kalmiston haudoista on löydetty paljon noin 8000 vuotta vanhoja sääksen luita. Näyttelyesite kertoo: ”Sääksen merkityksiä muinaisille ihmisille voi vain arvailla, mutta on todennäköistä, että linnun majesteetillista olemusta ja pettämätöntä kalastustaitoa on arvostettu”. Tämäntyyppiset tosiasiat tarjosivat lähtökohdat kuvitukselle.
Taiteilija etsii hankaluuksia
Lintujen hahmo ei liene juurikaan muuttunut tuhansien vuosien aikana, mutta esimerkiksi lehmien ja muiden ihmisen jalostamien eläinten hahmo on. Alkuperäis- ja maatiaisrotujen juuret ovat esihistoriallisissa eläimissä, joita tänne tuotiin kivikauden lopulla tai varhaismetallikaudella. Metsälehmät-työssään Poutanen kuvaa varhaista karjanhoitoa 3500 vuotta sitten.
– Piirsin Ahlmanin kyyttöjä ja etsin netistä kuvia alkuperäiskarjasta. Niiden perusteella muokkasimme eläimistä jotakuinkin sen näköisiä kuin ne ovat olleet muutama vuosituhat sitten, Poutanen valottaa työmenetelmiään jo kadonneiden lajien kuvaamiseksi.
Jokin malli täytyi löytää eläinten lisäksi hautalöytöjen ihmisille.
– Yhdet kasvot ovat tyttäreni kasvot, ja toiset kuuluvat entiselle, jo edesmenneelle miesystävälle, Poutanen toteaa.
Mammuttiaro ja muut jääkauden jälkeläiset – näyttely käsittää myös kokonaisuuden ihmisvartaloisista mammuteista. Teokset ovat syntyneet tietokirjan teemojen innoittamia, mutta eivät sovellu tietokirjan kuvitukseksi.
– Mammutti oli teknisesti vaikea piirrettävä. En aluksi oikein ymmärtänyt sen luustorakennetta, tunnepuolikin jäi ohueksi. Kohtaan saman ongelman ihmisten kuvaamisessa. Kun varsinainen tehtävä takkuili ja sapetti, siirryin tieteestä mielikuvituksen puolelle, Poutanen toteaa ihmismammuttien syntyvaiheista.
Miksi ihmeessä taiteilija haluaa työstää aiheita, jotka eivät suju luonnostaan, varsinkin, jos jo valmiiksi harmittaa?
– Tykkään tehdä aiheista, joita minun on vaikea ymmärtää tai hahmottaa. Yritän saada aiheesta kiinni, sen verran metsästäjä-keräilijää minussa on vielä jäljellä, lopulta mammutin kanssa sovinnon tehnyt Poutanen selittää.
Kuvataiteilija Tiina Poutasen näyttely Mammuttiaro ja muut jääkauden jälkeläiset 31.8. saakka Mikkolan Navetan Luhtiaitassa, Keskitie 5, Luopioinen.
