Pälkäneen Seniorit viettivät kesäisen päivän tutustuakseen kahden valtakunnallisestikin merkittävän henkilön elämäntyöhön ja heidän jättämiinsä arvokkaisiin nähtävyyksiin, joita voidaan luonnehtia kansallisomaisuudeksi. Nämä henkilöt ovat Fredrika Wetterhoff ja Hugo Standertskjöld.
Lähdimme ensin tutustumaan Wetterhoff-säätiön hallinnoimaan entiseen kotiteollisuus- opettajaopistoon. Olihan alkamassa Fredrikan kesätapahtuma.
Wetterhoff-säätiön toiminnanjohtaja Hannele Yrjö-Koskinen otti meidät lämpimästi vastaan ja kahvipöydän ääressä kertoi laitoksen historiasta ja nykypäivän toiminnasta. Fredrika Wetterhoff syntyi säätyläisperheeseen Helsingissä, mutta nuorena tyttönä muuttiperheensä mukana Hattulaan Inkalan kartanoon. Mukavana yhteensattumana voidaan kertoa, että keväällä Pälkäneen Seniorit tutustuivat juuri Inkalaan lounasvierailun merkeissä.
Fredrika Wetterhoff perusti vuonna 1885 Fredrika Wetterhoffin ompelu ja kudontakoulun. Hän oli Pariisissa, Leipzigissa ja myöhemmin Tukholmassa tutustunut naisten käsityökoulun opetukseen ja päätti toteuttaa ajatuksen maassamme. Koulussa ryhdyttiin opettamaan ”kaikenlaista käsityötä, pääasiassa liinavaatteiden ja hameiden ompelua”. Opetus suunnattiin nuoriin, kansakoulusta päässeisiin köyhälistön tyttöihin, jotta saataisiin heidät ammatinsyrjästä kiinni.
Kudonnan opettajien koulutus käynnistettiin vuonna 1890. 1930-luvun alussa annettiin Suomessa laki ja asetus kotiteollisuusopistoista. Koulun nimi muutettiin sen vuoksi muotoon ”Kotiteollisuusopisto Fredrika Wetterhoffin Työkoulu”. Laitos sai sittemmin nimekseen Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuusopettajaopisto. Wetterhoff-myymälä perustettiin vuonna 1904. Valtiolle oppilaitos siirtyi vuonna 1976. Laitoksen kiinteä omaisuus säätiöitiin ja vuonna 1993 perustettiin Wetterhoff Oy hoitamaan laitoksen liiketoimintaa. Wetterhoff-koulutusta antaa tänä päivänä Hämeen ammattikorkeakoulun muotoilun koulutusohjelma sekä Ammattiopisto Tavastian käsi- ja taideteollisuusala sekä tekstiili- ja vaatetusala.
Wetterhoff-myymälä on oikea käsityöliikkeiden ”äiti” sanan varsinaisessa merkityksessä. Niinpä siellä vierähti pitkä tovi niin hypistelyssä kuin taidokkaiden töiden ihailussa ja niinpä pussukoita ilmestyi monen seniorin kainaloon.
Mainittakoon, että joukostamme Hanna-Liisa Anttila on ollut oppilaana vuosina 1954–1958 ensin kolmivuotisessa koulussa ja sitten opistovuoden perään. Jälkimmäiseltä valmistuttiin kudonnan ja ompelun opettajaksi. Vuosina 1981–1982 hän oli sitten Wetterhoffilla neulekurssin tuotesuunnittelun opettajana. Hanna-Liisa kertoi miten sisäoppilaitoksen vuodet kasvattivat ja itsenäistivät ihmistä ja toivat pysyviä ystävyyssuhteita pitkin maatamme. Olihan kyseinen oppilaitos ainoa suomenkielinen koko maassa. Aivan viime vuosiin asti kurssin oppilaat ovat kokoontuneet kolmen vuoden välein.
Ankaran kurin ja pitkien opiskelupäivien vastapainona kerhotoiminta oli hyvin vilkasta, eihän illaksi menty kotiin. Illanviettoja järjestettiin kuukausittain. Julkaistiin myös omaa oppilaslehteä Sukkulan Suhina. Muutamat tytöt livahtivat myös viereiselle Palokunnan talolle tansseihin, vaikka hieman puritaanisessa ympäristössä sitä paheksuttiin. Koulupäivät olivat pitkiä. Illat kuluivat vielä usein kutomossa ja joskus yöt perään, kun töitä piti saada valmiiksi. Kehräystunneilla laulettiin yhdessä yksitoikkoisen työn virkistämiseksi. Myös opintomatkoja tehtiin usein esimerkiksi kutomoihin, museoihin jne. Oppilaiden näyteoppitunnit olivat opintojen lopputyö. Hanna-Liisa kertoi oheisessa kuvassa hänen päällään olevasta puvusta, että se oli itse suunniteltu, kehrätty, kudottu ja ommeltu. Yksin pirtanauha oli pienestä koostaan huolimatta työläin. Ajatelkaamme nykyajan ihmiset, mikä työmäärä pukuun sisältyy!
Lounasravintola Fredrikassa nautitun lounaan jälkeen siirryimme iltapäiväksi Aulangon luonnonsuojelualueelle.
Metsähallituksen verkkosivut antavat valaistusta asiaan: ”Puistometsän historia alkoi vuonna 1883, jolloin Venäjällä asetehtailijana rikastunut eversti Hugo Standertskjöld (1844–1931) osti Vanajaveden rannalta Karlbergin kartanon tiluksineen. Karlbergin kartanon päärakennus sijaitsi nykyisen hotelli Aulangon paikalla, mutta alkuperäinen kartanorakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 1928. Vuosina 1883–1910 Standertskjöld toteutti mahtavan hankkeen ja palkkasi 250 työmiestä rakentamaan tiluksilleen englantilaistyyppisen puiston. Näin alueelle muodostuivat muun muassa isot tekolammet Joutsenlampi ja Metsälampi, näyttävät graniittilinnan rauniot, uusia teitä noin 14 kilometriä, näköalaterasseja ja huvimajoja. Vuonna 1907 entiselle muinaislinnan paikalle Aulangonvuorelle rakennettiin 33 metriä korkea näkötorni. Lisäksi alueelle istutettiin ulkomaisia puulajeja, kukkia ja pensaita.”
Hallitsevin maamerkki on näkötorni. Edellistä lähdettä lainaten: ”Aulangonvuorta hallitsee vuosina 1906–07 rakennettu, 33 metrinen graniittinen näköalatorni. Linnatornia muistuttavan maamerkin suunnitteli arkkitehti Waldemar Aspelin.”
Päätimmekin ensin kiivetä noin 200 askelta korkeita graniittiportaita ylös näkötorniin. Miksei se onnistuisi nytkin, olihan moni nuoruudessaan tehnyt saman tempun – ehkä silloinkin hengästyen saman verran. Suuri osa tästä noin 70-vuotiaiden joukosta suoriutui tuosta ponnistuksesta. Tämä osoittaa nykyajan eläkeläisten hämmästyttävää ketteryyttä ja rohkeutta koetella rajojaan. Näkötornista aukeaa huikea näköala Vanajaveden laaksoon, yhteen kansallismaisemistamme. Bongasimme pienestä autereesta huolimatta muun muassa Hattulan kirkon, Ahveniston, Rautaruukin tehtaan Vanajasta ja Hauhon ylänköjen siintävän horisontissa.
Mutta tämä uroteko ei riittänyt kaikille.
”Näköalatasanteen vierestä laskeutuvat kiviportaat Karhuluolalle, jossa sijaitsee kuvanveistäjä Robert Stigellin vuonna 1905 valmistunut karhuperheveistos.”
Osa joukostamme päätti laskeutua portaita alas katsomaan tätä nähtävyyttä. Nyt askelmia oli noin 320 ja sama takaisin. Kaikkiaan kertyi kiivettäväksi yli 1000 porrasta ylös tai alaspäin. Ei ollut pikkujuttu eläkeikäisiltä. Monet vakuuttavat alaspäin laskeutumisen vaikeammaksi, varsinkin kun nivelissä on vikaa.
Siirryimmekin sitten luonnonsuojelualueen keskellä sijaitsevalle Joutsenlammelle. Se ja Metsälampi ovat 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta peräisin olevia tekolampia. Iloksemme näimmekin joutsenemon huolehtivan kolmesta ”karvapallostaan”. Nimensä mukaan Joutsenlammessa on puiston alkuajoista asti ollut joutsenia. Lapsuudesta asti monella väikkyvät muistikuvat tästä romanttisesta lammesta, johon joutsenpari kuului. Muistaapa joku myös mustan joutsenen lammella. Tänä päivänä joutsenia nähdään milloin missäkin pelloilla ja rannoilla. Näkymä on arkipäiväistynyt. Kävelimme lopuksi rauhallisesti Joutsenlammen ympäri tarkastellen lajirikasta puustoa.
Päivän näkemämme ja kokemamme vahvistivat ihailuamme näitä merkkihenkilöitä kohtaan. Vaikka Fredrikaa ja Hugoa ei voinut enää tavata, aistimme heidän varjonsa kauniin kesäpäivän yllä.
He rakensivat elämäntyöllään pysyvät muistomerkit. Sattumaa tai ei, Fredrika Wetterhoff ja Hugo Standertskjöld ovat syntyneet samana vuonna 1844. Olkoonkin, että olivat syntyjään ruotsinkielistä sivistyneistöä, he edistivät omalla alallaan kaikin keinoin suomalaiskansallista heräämistä itsenäisyyden sarastaessa.
Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita Fredrikan kohtaaminen Venäjän keisarin kanssa. Kun Fredrika Lappeenrannan kotiteollisuuspäivillä esiteltiin keisarille, keisari Aleksanteri III kysyi, mikä oli saanut Fredrikan perustamaan koulunsa. Fredrika vastasi: ”Isänmaallisuus, Teidän Majesteettinne”. Keskustelu Venäjän keisarin kanssa päättyi siihen. Näitä suoraselkäisiä suomalaisia kaivattaisiin tänäkin päivänä.
Olimme päivän kokemuksiimme erittäin tyytyväisiä. Retkemme nimi ”Virkistyspäivä Hämeenlinnassa” täytti tehtävänsä.
Matti Vainio
seniori
