Mauri Myllylä harrastaa nimenomaan polkupyöräilyä, ei polkupyöriä. – Kaluston virittelyt ja polkupyörän tuunaamiset jätän suosiolla muille, mies toteaa kesämökkinsä terassilla Haltialla.
Ensimmäistä polkupyöräänsä Mauri Myllylä, 80, ei unohda ikinä. Polttomaalattu punainen Jaguar oli kiiltävä ja kaunis.
– Oikein hieno pyörä. Ensimmäisen matkan sen kanssa tein kotikaupungistani Oulusta Oriveden kautta Luopioisiin kesäpaikallemme. Pakkasin sen erittäin huolellisesti ja rakkaudella junamatkaa varten – niin hartaasti, että kai minulle vähän naureskeltiinkin, Vuoden 2015 pyöräilijänä toukokuussa palkittu Myllylä muistelee.
Myllylä hankki Jaguarinsa ensimmäisistä tienesteistään posteljoonina.
– Meitä oli kotona monta lasta, ja sodan jälkeen koko perheellä vain yksi yhteinen polkupyörä. Tuntuihan se nuoresta pojasta hienolta saada ihka oma menopeli alleen, Myllylä lisää.
Parikymmentä vuotta myöhemmin jo omilleen muuttaneen Myllylän pihapiirissä majaili 16 pyörää: Maurin, Pirkko-vaimon ja perheen kuuden lapsen polkupyörät valloittivat ison osan talon pihapiiristä.
Perheen vanhemmat olivat aktiivisia työmatkapyöräilijöitä. Oulun kaupungin eläkkeellä oleva kaupungininsinööri kertookin ratkaisseensa monet pulmat ja ongelmat pyörän selässä.
– Polkiessa ajatukset kulkevat. Insinöörinä arvostan sitä, että ajaessa asemoituu ja reagoi ympäristöönsä ihan eri tavalla kuin toimistossa tai auton ratissa istuessa. Pyöräilen edelleen aktiivisesti kotikaupungissani Oulussa, Myllylä miettii.
Oulun pyörätieverkoston kehittäjä
Mauri Myllylän suurimmaksi saavutukseksi luetaan yhtenäisen, kattavan ja toimivan pyörätieverkoston luominen Oulun kaupungin alueelle. Verkosto mahdollistaa polkupyörän käyttämisen kaikkiin arkisiin tarkoituksiin siten, että pyörä on nopein kulkuväline alle viiden kilometrin matkoilla. Oulussa pyöräilyn kulkutapaosuus onkin 23 prosenttia, kun koko Suomessa keskiarvo on vähän yli kahdeksan prosenttia.
Myllylän ura Oulun kaupungin liikenneolosuhteiden kehittäjänä alkoi 1960–luvun alussa. Samaa avoinna ollutta liikennesuunnittelijan paikkaa haki myös muuan Seppo Westerlund, josta tuli myöhemmin liikenneministeri.
– Tuolloin päihitin hänet, mutta hän taisi ohittaa minut sitten myöhemmin elämän varrella, Myllylä naurahtaa.
Pyöräliikenteen ensimmäinen kokonaissuunnitelma Ouluun syntyi vuonna 1972. Kevyen liikenteen puolestapuhujan osa ei alkuun ollut helppo. Muutosvastarinta oli ankaraa, ja nyt kiiteltyjä Myllylän pyöräliikennesuunnitelmia pidettiin 1970–luvulla jopa kerettiläisinä.
– Pyöräilyn edistäminen on mainio kaupunkisuunnittelun ja hyvän ympäristön tekemisen väline. Kaavoittajan pitäisikin olla pyöräliikennesuunnittelijan paras kaveri. Kaikkia liikennemuotoja ja liikenneympäristöä tulisi kuitenkin käsitellä kokonaisuutena. Olen aina sanonut, että pyörä on koiraa parempi sosiaalisen kanssakäymisen väline. Sillä pääsee omatoimisesti liikkeelle ja liikkumaan myös pidempiä matkoja samalla maisemia katsellen, Myllylä pohtii.
Myllylä on jatkanut toimintaansa pyöräilyn hyväksi aktiivisesti myös virkamiestyöuran jälkeen muun muassa liikenneministeriön ja konsulttiyrityksen palveluksessa. Myllylän kirjoittama kirja, Vaikuttaminen kävelyn ja pyöräilyn hyväksi – hiljainen tieto käyttöön, julkaistiin tammikuussa.
Luopioinen, toinen kotiseutu
Kesäpaikallaan Luopioisten Haltiassa Myllylät eivät enää nykyään juurikaan pyöräile. Mökillä tehdään mökkihommia eli pilkotaan puita, hoidetaan pihahommia, lämmitellään saunaa ja rentoudutaan.
– Myös joutenolo on tärkeää, sillä joutenolo johtaa aina johonkin. Olenkin kirjoitellut monet asiatekstit ja julkaisut juuri mökillä, maaseudun rauhassa, Myllylä kertoo.
Myllylän äidin puolen suku on kotoisin Luopioisista, joten Sydän-Häme on miehelle kuin toinen kotiseutu. Eläkkeellä oleva liikennesuunnittelija toivoo, että pienmiljööstä pidettäisiin parempaa huolta Suomen kunnissa, myös Pälkäneellä. Hän peräänkuuluttaa asiassa laaja-alaista ajattelua ja huolellista yleisten alueiden huolenpitoa.
– Yhteiset alueet ja ympäristö viestivät kävijöille siitä, mikä ja millainen paikkakunta esimerkiksi Luopioisten kirkonkylä, Rautajärvi tai Pälkäneen keskusta on. Monesti kunnissa on hienoja lähtökohtia, ja välillä joku tekee kaupunkikuvan kannalta jonkin yksittäisen hienon teon tai suorituksen, mutta sitten asia taas jää pitkäksi aikaa ilman huomiota. Tavoitteena tulisi lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna olla jatkuvasti kirkas kokonaiskuva ja viihtyisä kaupunki tai kunta. Jotta tähän päästään, tarvitaan monen eri toimijan välistä yhteistyötä, Myllylä toteaa.
