Ainahan niitä vaaleja pidetään. Lähes joka vuosi on jotkut vaalit. Seurakunnat saivat juuri oman neuvostonsa ja valtuustonsa. Nyt on vimmattu rieha eduskuntavaaleista. Heti sen jälkeen pääsemme Eurovaaleihin, eikä aikaakaan kun jo kunnallisvaalit ottavat palstatilat lehdissä ja kun niistä selvitään alkaakin jo pohdinta Presidentinvaaleista. Nämä ovat median suurta juhlaa. Lehdistö, radio, televisio ja puolueet paahtavat täysillä viikosta toiseen, miten jokaisen pitää äänestää ja tottakai meidän puoluetta, siitä yksinkertaisesta syystä, että se ainoa joka ajattelee vain minua, ja tekee kaikkensa että minun asiani jotka vastapuoli on ajanut kaaostilaan, saadaan nopeasti korjaantumaan, ettei tämä hunningolle ajanut puolue enää pääse niitä lisää sotkemaan.
Muistan vaaleja 60 vuoden takaa, jolloin olin siinä täysi-ikäisyyden rajoilla. Totta kai silloinkin mainostettiin. Tienvarsien puhelinpylväät olivat täynnä ukkoja suut messingillä ja olihan siellä joitakin naisiakin joukossa. Vaalikelpoisuus alkoi 21-vuotiaana, joten ihan nuorille ei mainontaa kohdistettu. TV:tä ei monellakaan ollut eikä radiokaan niitä niin paljon toitottanut.
Ennakkoäänestys tapahtui hankkimalla keskusvaalialautakunnalta vaaliote. Äänestys postissa jossa oli todistajat. Lippu suljettiin kuoreen ja lähetettiin postissa mistä ote oli annettu. Vaalien päätyttyä kuoret avattiin ja oteäänet laskettiin. Tämä oli muistikuva. En koskaan sitä käyttänyt koska en ollut äänioikeutettu.
Vaalipäivät olivat sunnuntai ja maanantai. Se oli hyvin juhlallinen tapahtuma. Sinne mentiin lähes yhtä hartaana kuin kirkkoon. Pukeuduttiinkin hiukan paremmin kuin arkipäivinä. Tilaisuudessa ei juuri puhuttu muuta kuin nimi. Oma ilmoitus riitti. Jos nimi oli luettelossa, sai lapun käteen ja sitten vain koppiin äänestämään. Takaisin pöydän luo, leima lippuun ja lippu uurnaan.
Tuli mieleen elokuva ”Punainen viiva”, jossa Kainuun vähäväkinen kansa riensi innoissaan äänestämään ”solisaliratteja” kun kerran saivat oikeuden äänestää. Vaalihuoneeseen saivat mennä vain äänioikeutetut, ei lapsia eikä muitakaan asiattomia. Lappu leimattuna uurnaan ja nopeasti pois. Äänioikeutta ei ollut kansalaisluottamuksensa menettäneillä, esimerkiksi vangeilla tai mieleltään sairailla.
Nykyisin äänestäjät jopa kuljetetaan vaalipaikalle, tai käydään peräti kotoa hakemassa ääni, samoin vankiloissa. Viime vaaleissa, ainakin täällä minun alueellani leikki-ikäiset lapsetkin saivat äänestyslapun ja leiman siihen eri nurkkauksessa. Mitä Mikki Hiirtä he sitten äänestivät on tietenkin vaalisalaisuus, mutta uurnaan hekin nurkassaan lappunsa pudottivat.
Äänestys on nykyään tehty niin helpoksi, että lähes jokaisen marketin aulassa on ennakkoäänestys päiväkausia, ei tarvitse edes vaalipäivänä vaivautua, kun kauppareissulla voi samalla äänestää. Luulisi, kun se on näin helppoa, että prosentti olisi hyvin korkea, mutta päinvastoin. Mitä enemmän elintaso nousee, sitä tyytymättömämpiä ihmiset ovat päättäjiin ja jättävät äänensä käyttämättä. Vaalien alla luvataan asioita, joita ei sitten kyetä tai edes haluta muistaa, kun vaalit ovat ohi ja taas seuraavissa vaaleissa prosentit putoaa. Silti täysi määrä aina valitaan ja tulipalokiireellä pitäisi tuloksen olla selvillä ennen kuin vaalihuoneen ovi on edes kunnolla ehtinyt sulkeutua. Huomenna sitten kysellään äänestäjiltä, tiedättekö kummalla on enemmistö Pälkäneen valtuustossa, vaaleilla valituilla vai tummilla naisilla.
Kosti Tuominen
