– Ihmeellistä! Ohhoh! En ole edes tiennyt tätä!
Pälkäneen kansalliset seniorit ryhtyivät viime viikolla ennakkoluulottomasti avaamaan Pälkäneen kyläteiden ja mäensyrjien, mökkien ja kartanoiden salaisuuksia päivän pituisella bussimatkalla.
Reissulla osoittautui, että kauan paikoillaan seissyt, harmaantunut ja maisemaan mukautunut muistokivi tai peltoaukean halki kulkeva soratie saattoivat yllättää, kun asiantuntevat oppaat valaisivat menneitä tapahtumia.
Seniorit retkeilevät säännölliset, mutta oman paikkakunnan kierros ei ole ollut ohjelmassa yhdistyksen sihteeri Matti Vainion muistin mukaan ainakaan kymmeneen vuoteen.
– Meille tyypillisempää toimintaa on, että käymme tutustumassa johonkin oppilaitokseen tai vastaavaan kohteeseen. Nyt ajateltiin, että kokeillaan kiertää koko päivä Pälkänettä. Neljäkymmentä meitä lähti mukaan, niin että kyllä tämä kannatti, hän totesi.
Hellan maisemista Heikkilän pellolle
Retkeläisten ensimmäinen kohde oli Vuolijoen kylä Hauhon ja Pälkäneen rajalla. Vuolijoen kartanon pihapiiriä, ja Vuolijoen nykyistä aktiivista kylätoimintaa esitteli Juhani Hartman ja Kyörin pirttiä Pentti Kyörinen.
Vuolijoki tunnetaan Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmistä, joiden luoma kuva hämäläisestä talonpoikaisylpeydestä on muodostunut käsitteeksi.
Nykyinen Vuolijoki on ennen kaikkea kiinteä ja aktiivinen kyläyhteisö, osoitus siitä, ettei sijainti kaukana kyläkeskuksista kuihduta kylän elämää, jos asukkailla on intoa ja yhteistyötaitoja.
Vuolijoelta matka jatkui Laitikkalaan, ensin Kuisemaan Ilmarin pirtille eli lahjakkaan monitoimimiehen ja kyläoriginellin Ilmari Salvénin (1894–1969) museoksi kunnostetulle kotimökille ja sen jälkeen lounastauolle Rönnvikiin.
Lounaan jälkeen matkaa jatkettiin kauemmas historiaan. Vuoden 1918 sota koetteli Pälkäneen kylistä eniten Laitikkalaa, jossa paloi taloja ja talouskeskuksia vieri viereen. Kalle Laakso kertoi kotikylänsä vaikeimmista ajoista Laitikkalan taistelun muistomerkin äärellä.
25.4.1918 Heikkilän talon pellolle kaatui 35 valkoisten sotilasta ja yli 50 haavoittui. Aamuyön tunteina aloitettu hyökkäys oli punaisten suuren ylivoiman vuoksi tuhoon tuomittu yritys.
Laitikkalan taistelun muistomerkki, johon on kaiverrettu kaatuneiden nimet, pystytettiin tapahtumapaikalle vuonna 1919. Pelto kuuluu edelleen Heikkilän taloon, ja nykyisin talon isäntäväki hoitaa vapaaehtoistyönä muistomerkkialuetta.
Esihistoriasta kyläkoulun kulta-aikaan
Edelleen tiheästi asuttu idyllinen Unnaanmäki Laitikkalassa on ollut asuttua aluetta jo esihistoriallisella ajalla. Siitä on merkkinä uhrilähde sekä nykyään Ahtilan pihapiirissä sijaitseva uhrikivi. Lähde palveli vielä 1900-luvun alkupuolella kaivottomien mäkitupalaistalouksien juomavesilähteenä.
Monet Unnaanmäen käsityöläismökeistä on kunnostettu kesäasunnoiksi. Unnaanmäestä kertoi Liisa Kivistö, joka on mäen nykyisiä asukkaita.
Unnaanmäen jälkeen seniorien matka jatkui Kaitamon kautta Harhalaan ja Iltasmäkeen. Pälkäneen kirjallinen historia tuli vastaan vanhan Iltasmäen ja Kankahaisten välisen vanhan maantien varressa, missä sijaitsi runoilija ja kansanopistomies Severi Nuormaan syntymäkoti. Matti Vainio kertoi Nuormaan tarinaa.
Paikalla oleva muistokivi, joka on nykyään peittynyt tieltä katsottuna tiheän kasvillisuuden taakse, oli monelle matkalaiselle uusi tuttavuus.
Viimeisenä retkikohteena oli Myttäälän koulu, jonka tiloista osa on nykyään kotiseutumuseon käytössä. Koulutoiminta lakkasi siellä vuonna 1973, mutta rakennus on edelleen käytössä.
Pitäjänneuvos Matti Simola kertoi siitä, miten kyläkoulu on kaikkina aikoina ollut paljon muutakin kuin lasten opettamispaikka, ja miten elävyys on säilynyt koulun loppumisen jälkeen.
– Kansakoulu oli kylän keskeinen paikka. Jos ei sitä ollut, ei paljon muutakaan ollut, Simola totesi.
Tuliaisina nippu elämyksiä
Ja lopuksi oli retkeläisillä ihmettelyn paikka.
– Hämmästyttävä retki. Kohtasin uusia paikkoja, vaikka olen paljasjalkainen pälkäneläinen. Kotiseutu avautui uudelleen, Hilkka Kailanpää ihasteli.
Häntä viehätti erityisesti se, että matkareitti kulki monessa kohdassa vanhojen viljelysmaiden halki.
– Ihmettelin, miten paljon täällä on peltoja. Isäni puhui aina vainioista – nyt näin monen kylän vainiot samana päivänä.
Hilkka Kailanpää muisteli, miten hänen perheensä hyvä ystävä, taidemaalari Jouko Nivarpää totesi jo nuorena, että Kaitamon kautta pitää aina ajaa.
– Nyt vasta minäkin ajoin Kaitamon kautta. Kyllä hyvin ymmärrän, miksi taiteilija sinne halusi!
Marja Metsämaa on muuttanut miehensä kanssa Pälkäneelle seitsemän vuotta sitten Vihdin Nummelasta. Kansalliset seniorit on ollut hänelle alusta asti tärkeä paikka tutustua paikkakuntaan ja löytää ystäviä. Hänelle kotiseuturetki oli opintomatka, joka avasi näkymiä Pälkäneen historiaan ja kulttuuriin.
– Mahtavaa. Tuli vastaan monta kohtaa, joihin en itse koskaan osaisi pysähtyä ja joista en tietäisi mitään. Samalla opin hahmottamaan, mitä täällä missäkin suunnassa on, hän kiitteli.
