Vuonna 1869 avattu Valkeakosken kanava mahdollisti laivaliikenteen alkamisen Längelmävedeltä Hämeenlinnaan. Länkipohja–Orivesi–Hämeenlinna -välillä liikennöi useita höyryaluksia siihen asti, kunnes Vaasan rata valmistui vuonna 1882. Vesireitin käytyä tarpeettomaksi matkustajalaivaliikenne siirtyi palvelemaan rautatieliikenteen jatkoyhteytenä.
Laivaliikenne oli olennaisen tärkeä tekijä kuhmalahtelaisille ja lähiseudun asukkaille kulkuyhteyksien parantajana, helpottaen myös tavaran ja puutavaran kuljetusta.
Liikenne muuttui säännölliseksi
Kuhmalahtelaiset tuskaantuivat 1900-luvun alussa Längelmäen Höyrylaiva Oy:n omistaman Längelmävesi-laivan epävarmaan kulkuun ja päättivät perustaa oman laivayhtiön.
Kuhmalahden Laiva Osakeyhtiö perustettiin vuonna 1906, aikana, jolloin Kuhmalahdella elettiin voimakasta nousukautta. Yhtiön toimialaksi määriteltiin ”laivaliikkeen harjoittaminen matkustaja ja tavaran kuljettamista varten Längelmävedellä ja sen yhteydessä olevilla kulkuväylillä”.
Kuhmalahden Laiva Oy harjoitti liikennettä noin vuonna 1900 valmistuneella Kuhmalahti-nimisellä höyryaluksella. Aikaisemmalta nimeltään laiva oli Puijo ja myöhemmin sen siirryttyä Hauho-yhtiölle laiva sai nimen Hauho II.
Aiemmin matkustajalaivaliikenne Kuhmalahdelle oli ollut satunnaista. Länkipohja–Hämeenlinna välillä liikennöivistä laivoista jotkut poikkesivat jo 1800-luvun lopulla Kuhmalahdella. Näitä olivat Roine vuonna 1871, sekä myöhemmin Jatko, Huvi ja hämeenlinnalaisen kauppiaan F. Kiutun Ilmari-laiva.
Säännöllisemmin Kuhmalahdelle liikennöi vuosien 1904–1907 vaiheilla Längelmävesi, ja tämän jälkeen Längelmäki ja Längelmäki I. Jo ensimmäisten laivojen käytyä Kuhmalahdella alettiin suunnitella myös reitin viitoittamista.
Mahdollisuutta kulkea vesitse Längelmäveden seudulta Tampereelle ei juurikaan käytetty muuten kuin puutavaran kuljetukseen. Junalle oli nopeampi ja helpompi matkustaa.
Ensimmäisiä Kuhmalahdelta puutavaraa vesitse kuljettaneita yrityksiä oli Luopioisten Kantolan kartano vuosina 1888–1889. Kartano kuljetti kaiken tilan höyrysahalla sahatun puutavaran Kuhmalahden Vehkapuntarin kylän kautta eteenpäin. 1900-luvun alussa rahtiliikenne Kuhmalahdella oli jo varsin vilkasta.
1900-luvun alkupuolella kuljetettiin laivojen vetämänä etupäässä halkoproomuja. Sen sijaan tukkien uitto tapahtui aina 1930-luvulle saakka mies- ja hevosponttoiden avulla. Muu tavara kuten rautateitä pitkin tulleet apulanta ja maatalouskoneet sekä kauppiaille tullut tavara kuljetettiin matkustajalaivojen perässä olleissa proomuissa.
Reitillä oli kova kilpailu
1910- ja 1920-luvulla Kuhmalahden ja Oriveden välillä oli säännöllinen matkustajalaivaliikenne joka arkipäivä. Reitillä matkustajista kilpailivat laivat Kuhmalahti ja Luopioinen.
Kuhmalahden Laiva Oy oli etupäässä paikallisten talollisten yritys. Puuhamiehinä ja suurimpina osakkeenomistajina olivat rusthollarit Vilhe Knaapi ja Kaarlo Ali-Hinkkala sekä talollinen S. E. Salminen. Yhtiön isännöitsijänä toimi Kaarlo Ali-Hinkkala. Hän oli myös yhtiön suurin osakas omistaen yhtiön 200 osakkeesta 103. Toiseksi suurimmalla osakkeenomistajalla Vilhe Knaapilla oli hallussaan 40 osaketta ja Salmisella 10. Muita omistajia olivat muun muassa Otto Aro, J. H. Vappula, L. A. Mattila, Walfrid Penttilä, K. Seppälä, V. Kari, Valfrid Lehto, Juho Eskola, V. Liljevik ja Aug. Mäkelä. Useimmilla heistä oli hallussaan vain kaksi osaketta.
Kuhmalahtelaisten kanssa kilpaillut Luopioinen oli vuonna 1896 valmistunut höyrylaiva, mikä myöhemmin siirtyi Luopioisten Kantolan kartanoa omistaneiden Pätiälöiden haltuun.
Eräjärviläinen ”asioitsija” Juho Nisula toteaakin vuonna 1914, että ”on tällä liikenteellä ollut ankara kilpailu, mistä seikasta yleisö kuuluu olevan kiitollinen, sitä kun on koetettu kaikin tavoin hyvin palvella”.
Kerrotaan, että kilpailun kovetessa molemmat laivat ajoivat yhden kesän aivan ilmaiseksi ja Luopioinen tarjosi vieläpä ilmaiset kahvit. Palvelun parantamiseksi K. K. Pätiälän muistellaan kaivattaneen Tervaniemenlahtea ja Längelmävettä yhdistävää Juovanojaa syvemmäksi päästäkseen Tervaniemen Mattilan rantaan saakka. Kovasta kilpailusta huolimatta matkustajia riitti molempiin laivoihin.
Yhdistymisajatus kariutui
Kilpailu ja taloudelliset vaikeudet pakottivat lopulta Kuhmalahden Laiva Oy:n pohtimaan erilaisia ratkaisuja liikennöinnin uudelleen järjestämiseksi. Huhtikuun 5. päivä 1909 pidetyssä yhtiökokouksessa päätettiin ryhtyä seuraaviin toimenpiteisiin:
”Päätettäväksi jätetty kysymys ’Luopioinen’ nimisen herrojen K. K. Pätiälän ja K. Pätiälän omistaman laivan ostamisesta ja tämän liikkeen yhdistämisestä Kuhmalahden laivaosakeyhtiöön aiheutti vilkkaan keskustelun. Pidettiin kyllä suotavana liikkeen kannattavaisuuden kannalta, että sanotut liikkeet yhdistyisivät, mutta ei voitu suostua puheena olevan laivan kauppaan, koska pidettiin vaadittua hintaa liian kalliina ja laivaa muutenkin vähemmän sopivana liikettä välittämään.
Mutta liikkeiden yhdistämiseen suostuttiin sillä ehdolla että kumpikin yhtiö myypi omaan laskuunsa nykyään liikettä välittävät aluksensa ja niiden sijaan hankitaan ajanmukaisempi uusi alus.”
Samassa yhteydessä päätettiin laittaa Kuhmalahti-laivaan uusi 12–14 hevosvoiman kone.
Neuvotteluja laivaliikenteen yhdistämiseksi käytiin edelleen vuoden 1910 keväällä. Toisena vaihtoehtona nousi esille ”liikerenkaan” muodostaminen kilpailun vähentämiseksi.
Laivakaupasta päästiin lopulta sopimukseen ja Kuhmalahden Laiva Oy päätti ostaa Luopioinen-laivan lastiproomuineen, makasiineineen ja laitureineen 15 000 markan hinnasta. Ehtona oli, että laivan omistajat ottavat osakkeita Kuhmalahden Laiva Oy:stä kyseisellä summalla.
Kauppoja ei kuitenkaan syntynyt, sillä Pätiälät peruivat lupauksensa laivansa myymisestä. Liikennöintiä jatkettiin edelleen Kuhmalahti-laivalla.
Linja-auto korvasi matkustajalaivat
Kuhmalahdelta Orivedelle jatkuvan, hieman yli 20 kilometriä pitkän vesireitin varrella oli useita laitureita, joista osaan pysähdyttiin säännöllisesti ja joihinkin vain tarpeen vaatiessa.
Laivojen varsinaisena päätepisteenä oli Kuhmalahden Vehkapuntarin kylä, jossa Luopioinen-laiva pysähtyi Rauhalahden talon laituriin ja Kuhmalahti viereiseen Yli-Hinkkalan laituriin. Keväisin vesien ollessa korkealla Luopioinen-laiva kävi myös Tervaniemen Mattilan laiturissa.
Muita reitillä sijainneita laivalaitureita oli myös Kuhmalahden Pennossa, Kivisalmen Eerolassa ja Kivisalmen ”rikkaassa Mattilassa”, Sahalahden puolella Noksioisissa ja Eräjärvellä Tiirikaisissa, Uiherlassa, Koppalansalmessa sekä Rönninsalmessa. Laivojen päätepysäkki oli Hiedan ranta Orivedellä.
Talousvaikeuksien vuoksi Kuhmalahti-laivan liikennöinti lopetettiin vuonna 1913 ja laiva myytiin.
Nopeana laivana tunnettu kilpailija Luopioinen siirtyi vuonna 1914 uudelle Luopioisten Höyrylaiva Osakeyhtiölle ja se liikennöi Kuhmalahdelle 1920-luvun alkuun saakka. Myöhemmin Kuhmalahden liikenteen lakattua laiva kulki Hämeenlinnaan Vanajavesi-nimisenä.
Autoliikenteen alkaessa yleistyä 1920-luvulla myös Kuhmalahti sai ensimmäisen linja-autonsa vuonna 1924. Tämä merkitsi samalla matkustajalaivaliikenteen loppumista. Linja-autolla saattoi käydä Tampereella huomattavasti nopeammin.
Raine Raitio
